lauantaina, joulukuuta 19, 2015

Pakkasia odotellessa

Tänään minut harjattiin tavallista perusteellisemmin ja matte laittoi kilisevää narua päähäni. Joulukorttikuvia kuulemma pitäisi ottaa. Iltapäiväaurinko paistoi ladon seinään vielä aika nätisti ja matte oli ihan, että tähän ruuna ja hyviä kuvia tulee väkisinkin. Minä olin vähän toista mieltä ja keskityin syömiseen eikä matte viitsinyt oikein jämäkästi komentaa minua pysymään paikoillani kun olin jo tehnyt töitä kentällä ja ollut hieno.

Voi kuulemma olla, että me käytetään tänäkin vuonna sitä samaa kymmenen vuotta sitten otettua talvikuvaa, johon on jo valmiiksi askarreltu lumihiutaleita päälle.



Jos joulukuussa vihreää vielä pilkottaa niin se syödään. Ei tässä ennätä poseerata.

Olen omia vaivojani säästämättä kaivanut uuteen tarhaani kivennäiskuopan, josta nuolen savea. Se olikin aika homma: ensin piti käydä maa tarkkaan läpi ja paikantaa hyvä esiintymä. Tähän kului useampi päivä. Sadepäivän jälkeen eli kun maa oli vähän pehmentynyt ja hajut selvimmillään aloitin varsinaiset kaivuutyöt. 

Ensin piti siirtää syrjään pintamaa eli tarhanpohjan sora. Tämä oli rankin vaihe. Pohjakankaaseen syntyi helposti reikä ja enää oli kuoppa viimeistelyä vaille valmis. Tällä hetkellä on vähän hankalaa kun syyssateet ovat täyttäneet kuoppani. Tätä ongelmaa en ole vielä onnistunut ratkaisemaan. Matte ehdotti laskuojan kaivamista. Punnitsen ideaa.

(Matte repii haiveniaan kun se ei käsitä, mitä minun ruuasta puuttuu kun on pitänyt mineraalikuoppa laittaa. Olen nykyisessä asuinpaikassani kaivanut sellaisen jo kahteen tarhaan. Matte sanoo, että se on kallista lystiä kun siirtelen n.15cm pintasoraa pois noin neliön alueelta ja poistan pohjakankaan ja kaivan melkein puoli metriä syvän kuopan. Ihmiset vaan ei tajua.

Matte muuten ottaa mielellään vastaan arveluja siitä, miksi laitan kivennäiskuopan. Minun ruoassa on päivittäin monivitamiinikivennäinen, jonka lisäksi saan kalkin, sinkin ja magnesiumin kun niitä ei ole valmisteessa tarpeeksi. Maten paras arvaus on tällä hetkellä piin puute, mutta sitä ei luulisi Suomen maaperästä juuri löytyvän.)

lauantaina, huhtikuuta 04, 2015

Yksi lähtee, toinen jää


Hevosten koti on lauma. Pysyvä lauma tuo hevoselle turvaa ja alentaa sen stressitasoa. Kun yksi laumasta pitää vahtia, muut voivat torkkua rauhassa.

Kesyhevosella on valitettavan harvoin mahdollisuus itse vaikuttaa laumansa koostumukseen tai siihen, onko sillä yhtäkään tosiystävää tai edes tarhakaveria. Hevoset muuttavat omistajansa oikkujen mukaan paremman tallipaikan perässä tai omistajan muutoissa mukana. Usein yhdellä omistajalla on vain yksi hevonen, eikä eläimen elämässä ole muuta pysyvää kuin omistaja.

Ihmisen seura ei hevoselle riitä. Se tarvitsee mahdollisuuden kosketteluun, kyhnyttelyyn ja leikkiin toisten hevosten kanssa.

Aina menetyksiltä ei voi välttyä. Pääsiäisviikolla Ruuna hyvästeli taas yhden sille rakkaan ystävän. Ero oli tällä kertaa pysyvä, sillä ystävä lopetettiin. Ruuna oli ystävänsä mukana loppuun asti ja vain hieman hätkähti, kun sen ystävän elämän päättävä laukaus kajahti.

Minä olin surrut Ruunan ystävää jo etukäteen ja pelännyt, kuinka läheisen poismeno vaikuttaa hevoseni mielialaan. Ruuna alkoi käsitellä menetystä vasta ystävänsä kuolinhetkellä, sillä hevonen ei tapahtumia ennakoi tai murehdi etukäteen.

Ruuna pyrki pois kuolleen ystävänsä vierestä ja omaan tarhaansa, jonne sen vein. Se vei välittömästi tarhakaverinsa mahdollisimman kauas minusta ja paimensi sen nurkkaan. Tarhakaveri yritti luokseni ilmeisesti namipalojen toivossa, mutta Ruuna piti päänsä ja kaverin kaukana minusta.

Hetken päästä se hieman rauhoittui, antoi kaverin mennä ja alkoi kävellä tarhaa ympäri. Se pysyi joitakin minuutteja liikkeessä, vältteli kontaktia minuun ja selvästi toivotti minut huut hiiteen. Jätin hevoseni rauhaan ja hoidin kymmenisen minuuttia muita asioita. Tarhalle palatessani Ruuna vei taas kaverin kauimmaiseen nurkkaan ja osoitti, ettei minua kaivattu. Ihmisnäkökulmastani katsoen Ruuna oli vihainen koko maailmalle - tai ainakin minulle.

Seuraavan kerran kävin tallilla saman päivän iltana. Tapasin siellä hyvin hellyydenkipeän ja hieman huolestuneen Ruunan, joka tunki päätä kainalooni, hengitti kasvoilleni ja kosketteli minua turvallaan. Vietimme tunnin verran lähekkäin yhdessä hengittäen, sillä se oli selvästi sitä, mitä Ruuna silloin kaipasi.

Pitkäperjantain aamuna Ruuna oli hyvin hellällä tuulella, mutta ei enää kaivannut sen kummemmin rohkaisua. Harjasin sen kutiavia paikkoja, se piti turpaansa kämmenessäni ja puhalteli hiuksiini. Kävelimme rauhassa pitkin pientareita ja Ruuna etsi vihreitä korsia. Tarhaan kaverin luo jäi rauhallinen ja mietteliään tuntuinen hevonen.

Tänään Ruuna oli jo melkein normaalin touhuilevainen ja silmissä oli pilkettä, kun minua yritettiin höynäyttää jättämään rehukeittiön ovi auki ja antamaan ylimääräisiä herkkupaloja. Mikäli Ruuna saa itsensä henkisesti kokoon tätä vauhtia, voimme huomenna tehdä pientä treeniä. Nämä muutaman päivät olen vain kävelyttänyt maasta ja hieronut pinnallisia jumeja ja yrittänyt ennen kaikkea keskittyä olemaan Ruunalle läsnä. Olen tainnut onnistua.

tiistaina, maaliskuuta 17, 2015

Vieraissa

Toisinaan on hyväksi ratsastaa muillakin hevosilla kuin sillä ainoalla omallaan. Eilen oli pakkorakonen, koska ystävä tuli kipeäksi ja hänen suomenhevostammansa oli liikutusta vailla.

Meillä on ko. tamman kanssa vuosien yhteinen historia. Ensimmäisen vuoden tamma katseli minua pitkin nenänvarttaan ja oli selvästi sitä mieltä, ettei minulla ole enempää arvoa kuin rikkahippusella. Toisena vuonna tamma tottui minuun ja alkoi tykätäkin.

Kolmantena vuonna se alkoi olla kuin oma ajatukseni. Nyt en ollut nähnyt tammaa puoleen vuoteen, mutta kun huutelin pihaton ovella "omaa" hevostani niin sieltä se tuli kuin olisimme tavanneet edellisenä päivänä. Ynnä meni vapaana hoitokarsinaan kuten meillä on tapana ollut. Hevosen muisti on pitkä ja kun kerran saavuttaa hevosen ystävyyden, se yleensä pysyy, ellei ihminen sitä ystävyyttä ja luottamusta jollain tavalla riko.

Tehtiin tamman kanssa pitkä käyntimaasto, jonka aikana kokoamiset ja taivuttelut tapahtuivat kuin itsestään. Tamma esitti omia ajatuksiaan reittivalinnoistani, mutta liki koko matka meni hyvässä yhteisymmärryksessä. Ainoastaan yksi kosteampi polun kohta sai tamman protestoimaan enemmän, mikä on menneiden vuosien valossa täysin ymmärrettävää. Hyvin silti selvittiin ja reissu oli kummallekin rento ja iloinen.


Lenkkivarustuksena hevosella oli satula ja suitset, joissa "kuolaimina" LG-bridlet. Rallimaastoihin tämän tamman kanssa on vaihtoehtona suora muovikuolain. Osaavan ihmisen kanssa se käyttää koulutreenissä kolmipaloja, mutta suurin osa ratsastuksesta menee LG-voimin. Tässä taas kerran huomauttaisin, että ratsastus lähtee ratsastajan omasta mielestä ja painoavuista. Kuolaimella on hyvin vähän vaikutusta jos homma tehdään oikein.

Reissussa oli mukana myös kaksi koiraa, omani ja lainattu.

torstaina, helmikuuta 05, 2015

Huono talvi

Minä olen jo alkanut pudottaa talvikarvaa kun ei se talvi sitten tullutkaan. Koko ajan heijaa lämpötila pari astetta nollan molemmin puolin, on viheliäisen liukasta ja minun maha menee löysälle aina kun tulee plussaa. Tyhmää kärsiä loppusyksyn ja alkutalven vaivoista keskitalvella!

Välillä menee parikin päivää, ettei ole edes hokkikenkäisillä asiaa teille, jotka ovat peilijäässä ja sen jään päällä on sentti-pari lunta. Silloin ei hokit pääse pureutumaan jään pintaan ja liukasteluttaa ja ärsyttää ja tulee jumeja.

Yleensä talvi on minun lempivuodenaika, jolloin olen pirteimmilläni ja jaksan mitä tahansa. Nyt on liian lämmin, minun karva on liian paksu, satulaa on käytetty liikaa jolloin karvani on ihan kulunut (meillä curlyilla on erilainen karva kuin muunrotuisilla hevosilla) eikä maten ratsastuskunto ole entisensä. Ennen se aina ratsasti talvet ilman satulaa ja me hypättiin maastoesteitä ja kaahailtiin ja kaikkea.

Me on jouduttu käyttämään satulaa paljon kun täällä ei päästä metsään kuin autoteiden varsia ja matte on käynyt vanhaksi ja varovaiseksi. Hyvä kun eilen jaksoi istua selässä muutaman kilometrin ravi- ja laukkalenkin! Muutenkin minulla käy täällä aika pitkäksi kun olen yöt karsinassa. Siellä ei ole siis yhtään mitään tekemistä!


Toivottaisiin maten kanssa kirpeitä pakkasia ja aurinkoisia ilmoja. Maten kameralla ei saa vetisellä kelillä kunnollisia kuvia kuten alta näkyy. Kuvassa minä ja minun tarhakaveri etsitään edelliseltä syömäkerralta mahdollisesti unohtuneita heinänkorsia.



sunnuntaina, helmikuuta 01, 2015

Juhlavuosia

Niin se vain on tämäkin blogi ehtinyt täyttää kymmenen vuotta. Juhlavuosi 2014 meni sumussa ja humussa kuten asiaan kuuluu. Tänä vuonna minun ja ruunan kavioliitto täyttää kymmenen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut niin pitkää seurustelusuhdetta. Eläinsuhteeni ovat joitakin ihmissuhteitani kestävämmällä pohjalla näemmä.

Vanhimman tai oikeammin pitkäaikaisimman ihmisystävän kanssa yhteistä taivalta on takana 27 vuotta. Ylioppilasvuodesta on 20 vuotta. Ajalla on taipumus lipsua näpeistä. Onneksi kaikkiin menneisiin vuosiin ja suhteisiin mahtuu sellaisia iloja, että oksat pois. Saa olla ihminen kiitollinen ystävistään, edustivat ne mitä eläinlajia hyvänsä.

Ensi kerralla on ruuna taas äänessä. Lopettelen postaamalla herkän järvimaisemakuvan tämän talven lenkiltä.


lauantaina, huhtikuuta 26, 2014

Sivuliike

Mielen päällä on nyt niin paljon asiaa, että annan suosiolla olla. Poikkeuksellisesti en päästä ruunaakaan löpisemään vaan vastaan kymmeneen hevosblogeissa kiertäneeseen kysymykseen.

1. Miksi aloitit blogin pitämisen?

Halusin toisen blogin rinnalle pelkästään hevosjuttuihin ja maalaiselämään keskittyvän blogin samalla, kun muutin kaupungista maalle. Tuo rinnakkaisblogi, ainoastaan vanhojen blogistanialaisten muistama ja oman aikansa legenda, TiraMisu, on kuopattu aikapäiviä sitten.

2. Oletko kilpaillut / millä tasolla kilpailet?

En helvetissä. Enkä tule kilpailemaankaan. Ainoastaan oma ja hevosen kehitys kiinnostaa. Ruunalla olisi (ollut?) kapasiteettia kisoihin kuin kisoihin ja se on startannut pieniä koulu- ja esteluokkia, mutta eri kuskin kanssa.
Eipäs kun olen! Oman tallin estekisoissa ehkä viisi vuotta sitten.

3. Kuinka kauan olet ratsastanut?
Tänä keväänä tuli kuluneeksi 30 vuotta alkeiskurssista. Sitä ennen minua on nosteltu hevosten selkään aina kun mahdollista. Vastaus kysymykseen on ehkä koko ikäni. Sanotaan nyt, että 30 vuotta ohjatusti.
 
4. Koulu vai esteet?
Western. Ruunalla on erikseen oma koulutuuppari ja vielä este- ja kenttäratsastaja.

5. Valmennus vai kilpailut?

Valmennus.

6. Poni vai hevonen? Perustele.
Hevonen. Poni ovat kaikessa nokkeluudessaan liian rasittavia jokapäiväisiksi kavereiksi.

7. Onko sinulla ollut hoito-, vuokra- tai omaa hevosta?
Vuokrahevosia ja oma. Viimeksi mainitun tarinan voi lukea tästä blogista.

8. Oletko hypännyt maastoesteitä? Mikä niissä kiehtoo?
Toki. Ruuna hämmästyi aikoinaan toden teolla sitä, että kentällä/maneesissakin voi hypätä ratsastajan kanssa. Se oli tottunut käymään silloisen tallin pienellä maastoradalla ja hyppäämään maneesissa irtona. Maastoesteet ovat ulkona ja Ruuna tykkää maastoesteistä enemmän kuin rataesteistä.

9. Lempihevosrotusi?
Suomenhevonen. Sellainen piti ostaa, tuli curly. Olen suuri työhevosten ihailija, oli työ sitten tukin- tai karjanajoa. Suomenhevosen haluaisin vielä joskus. Ja toisen curlyn. Ja ehkä lusitanon tai PRE:n. Hevosella pitää olla korkea työmoraali ja helpot, hyvät ja mukavat askeleet mieluiten ihan luonnostaan. Minulla on ollut rakkaita hevosia useammasta rodusta (amerikkalainen lv, appaloosa, highland pony, sh, vuonohevonen, lusitano, risteytysponeja, arabi, erilaisia puokkeja) mutta lähtökohtaisesti etsisin itselleni uutta hevoskaveria suomenhevosista.

10. Korkein hyppäämäsi este?
En edes tiedä/muista. Joskus kaukaisessa nuoruudessani olen hypännyt metrin ratoja, joten oletettavaa on, että joku yksittäinen on joskus jollain tunnilla ollut korkeampikin. Ruuna toki hyppää joskus 60cm:n pystyn kuin se olisi 120cm:n okseri, mutta tällaisia ei kai lasketa.

tiistaina, huhtikuuta 15, 2014

Kevätpörriäinen

Matte on ollut jotenkin alakärsä ja eilen päätin järjestää sille huvitusta, jotta se piristyisi vähän. Ensin tulin ihan normaalisti pois tarhasta ja suuntasin kohti avattua heinäpaalia. Niin teen aina paitsi jos jossain näkyy vati. Jos on vati, menen ihan ensin katsomaan, onko siinä jotain hyvää syötävää. Nyt vatia ei ollut joten menin suoraan paalille. Matte teki minulle siinä syödessäni yleistarkastuksen, harjasi ja putsasi kaviot. Sitten se meni hakemaan riimua tallista. Minä tarkkailin koko ajan tilannetta sivusilmällä ja kun matte lähestyi riimun kanssa, ampaisin hurjaan pakoon!

Kiepuin ja pyörin maten ympärillä parin metrin päässä. Laukkasin, pukitin ja potkiskelin. Mattea nauratti ja silloin minä riehuin vielä pikkuisen enemmän. En antanut kiinni ollenkaan vaikka matte olisi jo halunnut lähteä töihin. Minä hyppäsin olkipaalien yli ja menin pellonreunaan, mutta pidin kyllä koko ajan silmällä, että tuleehan matte varmasti mukana. Sitten minä suurensin vähän ympyrää ja menin välillä melkein kymmenen metrin päähän matesta. Tein äkkikäännöksiä ja hyppypotkuja ja sitten menin piehtaroimaan. En antanut kiinni vielä piehtaroinnin jälkeenkään vaan yritin mennä syömään kun pellolla oli jo muutama vihreä korsi.

Tästä matte meinasi jo vähän hermostua eikä antanut minun syödä vaan minun piti joko juosta tai antaa kiinni. Minä juoksin näön vuoksi vielä pikkuisen, mutta aika pian metsässä rapsahti joku pelottava ja silloin menin maten kainaloon ja laitoin pään riimuun. Matelle tuli hyvä mieli taas kun osoitin luottamusta ja tulin sen turviin. Aika helppoja käsitellä nuo ihmiset, ne tulevat niin vähästä tyytyväiseksi. Me mentiin metsään kävelylle ja siellä minä sain etsiä vähän vihreitä korsia.



Tämä kuva otettiin maaliskuussa kun minulla oli vielä kunnollinen turkki. Olen kuopinut esiin maata ja tutkailen ruohonjuurien kasvua.

tiistaina, lokakuuta 15, 2013

Pihaton lokakuu

Olen tavattoman pitkästynyt. Minulla on pakkolomaa kun sain ensin pahan allergisen reaktion polttiaisista ja sen päälle vielä sieni-infektion. Alan olla jo ihan kunnossa, mutta minulla on karvattomia kohtia erityisesti satulan ja satulavyön paikoilla ja koska minun iho on herkkä, en voi käyttää satulaa vielä aikoihin. Olen ollut vähän ajohommissa ja käynyt metsäkävelyillä ja päässyt laitumellekin, mutta varsinainen säännöllinen liikunta puuttuu. Matte ei keksi minulle tarpeeksi virikkeellisiä ja liikunnallisia hommia maastakäsin eikä se kuulemma jaksa tallustella minun kanssa tuntikausia kun sillä on koiratkin lenkitettävänä. Niitä koiria matte taas ei halua tallille ottaa kun meillä on täällä kananpoikia, jotka koirat voisivat erehdyksessä vaikka syödä.

Minä muutin elokuussa uuteen pihattoon parin kunnan päähän edellisestä tallista. Täällä sain uusia kavereita ja voin pitää kenkiä. Minun liikkeet parani ja pystyin tekemään kunnon lenkkejä myös sorateillä heti kun sain kengät alle. Tällä hetkellä kengistä ei tosin ole vastaavaa hyötyä kun en pääse mihinkään tai joudu edes kantamaan ratsastajaa. Ei niin, että ne kengät minua haittaisivatkaan, päinvastoin. Talveksi saan hokkikengät kun rupean tekemään enemmän noita vetohommia ja silloin täytyy olla kunnolla pitoa.

Viihdyn kyllä hyvin täällä uudessa pihatossa. Minulla on hyvää seuraa, matte on täällä rennompi kuin edellisessä paikassa ja ruokaa saa melkein riittävän usein ja heinä on tosi hyvää. Kauraa en valitettavasti saa ollenkaan. Ei ruuassa ollut ennenkään moittimista, mutta täällä syödään luomuheinää ja se on maukkaampaa ja monipuolisempaa kuin ns. tavallinen hevosheinä. Ennen kuin jouduin lomalle, me käytiin täällä paljon maastoissa ja kerran mentiin ihan oikealle maastoesteradalle hyppäämään. Sen reissun varsinainen tarkoitus oli opetella menemään vauhdilla veteen. Ongelmaksi tuli se, että vauhdikkaan vedessä roiskuttelun jälkeen olisin halunnut piehtaroida, mutta minun ei annettu! Ehdin kerran jo mennä maahankin, mutta matte istui selässä kuin tatti ja kiljui uhkauksia niin, että minun oli pakko nousta ylös. Pääsin piehtaroimaan vasta kotona.

Olen ollut niin pitkästynyt, että olen erehdyksessä välillä hörissyt matelle kun se on tullut käymään. Yleensä minun tiedetään hörisevän vain puurovadilleni ja joskus laumakavereille. Uuden tallinpitäjän luo me hevoset mennään kaikki aina laukalla kun se viheltää meitä. Se johtuu aika paljon siitä, että siltä me saadaan ruokaa. On se kyllä muutenkin mukava ja aika rento tyyppi, joskus vaan vähän hermostunut, vaikka me vaan yritetään auttaa esim. pihaton siivouksessa.

Minä joudun käyttämään tyhmää ötökkäloimea kun polttiaisia on niin paljon.

tiistaina, maaliskuuta 19, 2013

Ruuna jumissa

Minun vanha tuttu osteopaatti kävi eilen ja hoiti minut kuntoon. Minulla on ollut hiukan fyysisiä jumeja nyt pihatossa. Onneksi ne ei niin haittaa kun olen henkisesti hyvinvoiva. Minulla kävi jo kerran minulle ennestään vieras osteopaatti, mutta se oli minusta epäilyttävä tyyppi. Tulin kyllä senkin hoidosta parempaan kuntoon, mutta sitten tammat ahdistelivat minua molemmilta puolilta ja kaaduin ja sain mustelmia ja jäykistyin uudelleen.

Matte arvelee, että jumeihin oli alunperin syynä se, että minulta otettiin kengät pois kesken liukkaan talvikauden. En muista kerroinko siitä, että kengät piti laittaa syksyllä kun kavioni alkoivat olla liian lyhyet. Minulla oli siis kengät koko syksyn ja hokkikengät talvella.

Alunperin minulle piti jättää hokkikengät etujalkoihin kun tulin pihattoon, mutta riisuin toisen etukengän - ja sen mukana aika ison palan kaviota - pari päivää ennen muuttoa. Loputkin kengät otettiin sitten pois. Minua on sittemmin vaivannut jalkojen lipsuminen niin, että jännityn ihan jäykäksi kun pelkään, että liukastun. Ja siltikin liukastelen, vaikka yritän kuinka panna vastaan.

Matte väittää, että minä lipsun siksi, että olen niin jäykkä ja yritän liikaa välttää liukastelua. Ihan älytön ajatus, varovaisuus on viisautta. Lopputulema on kuitenkin sellainen jäykkyys, joka on minulle harvinaista. Minun osteopaatti löysi eniten kireyttä minun huonon etujalan lavasta. Minun vasemman etusen kavio kasvaa helposti vähän miten sattuu ja jalka on ristikkäinen minun huonomman eli oikean takajalan kanssa. (Meillä hevosilla on ristikkäisten raajojen linjoissa helposti ongelmia kun joku jalka on aina muita huonompi ja se heijastuu ristkikkäisen ja usein tietysti myös vierekkäisen jalan tai ihan koko kropankin jumeina. Ihmisillä on myös puolieroja jos puhutaan kropan voimasta tai joustavuudesta. Matte on esim. aina ollut paljon jäykempi oikeasta kyljestään kuin vasemmasta ja sen on helpompi tehdä hevosten kanssa töitä vasemmassa kierroksessa. Matte käy mm. pilates-treeneissä, jotta se oppisi hallitsemaan kunnolla molempia puoliskojaan.)

Mihinkäs minä jäinkään... Oikeassa kankussa minulla on vanha lihasvamma, joka on tullut jo varsana. Sitä jalkaa pitäisi jumpata ja venyttää ja vahvistaa ja lihaksen arpea ja sen ympäristöä hieroa. Minulla on ollut ongelmia samassa kohtaa ennenkin, mutta nyt ollaan ensi kertaa siinä pisteessä, että olen ollut vähän kipeä ja nimenomaan sieltä vasemmasta lavasta, en oikeasta kankusta, vaikka niin helposti luulisi.

Nyt minut on käännelty rennoksi ja lihasjumit manipuloitu auki ja matte on saanut ohjeita, joilla minun oikea takajalka saadaan ottamaan vastuuta liikkeestä sen verran kuin sen kuuluu. Minä tykkään uusista tasapainoharjoitteistani kun ne on ihan helppoja; pitää vain nostaa nostaa toinen takajalka ilmaan ja kääntää kaulaa ja päätä kyljen kautta ilmassa olevan takajalan kinnertä kohti niin saa porkkanaa.



Kuvassa ollaan maten kanssa maastossa. Kuvakulma on hassu siksi kun 
matte kuvasi selästä.

maanantaina, helmikuuta 11, 2013

Uudessa laumassa

Tulin vain pikaisesti kertomaan, että viihdyn uusvanhassa porukassani oikein hyvin. Muistinko jo kertoa, että minun entinen tyttöystäväkin on täällä? Täytyypä myöntää, että vanha suola janottaa kyllä.

Lauman nuoriso tahtoo leikeissä ja joskus muutenkin välillä vähän nyppiä loimeani. Ne eivät tahdo ymmärtää, mikä se sellainen oikein on; olen nimittäin koko porukan ainoa hevonen, joka pitää loimea koko ajan. Minä en yhtään tykkää loimista niin kuin varmaan onkin jo selväksi tullut. Matte on kumminkin vähän hädissään siitä, tarkenenko, kun olen tarhaillut loimitettuna koko talvikauden. Edellisissä paikoissa ei nimittäin ollut tarhoissa ollenkaan säänsuojaa, joten matte päätyi loimitukseen vähän pakon sanelemana. 


On kyllä sanottava, ettei ole ollut selkäjumejakaan koko kylmänä kautena. Meidän curlyjen karvapeite on todella paksu ja suojaava, MUTTA se on tarkoitettu luonnonolosuhteisiin. Karvanlaatu on meillä erilainen kuin tavishevosilla ja karva tahtoo kulua kovasti jos meitä ratsastetaan (tai ajetaan) säännöllisesti. Silloin kylmä voi päästä hiipimään kuluneen ja katkeilleen karvan kohdilta iholle ja lihasjumeja voi kyllä tulla. 

Kuvassa minä (siniharmaassa loimessa) tutkin uusia tiluksiani ja muu jengi ihmettelee minua.


lauantaina, helmikuuta 02, 2013

Taas pihatossa

Minua on roudattu viime ajat ympäriinsä niin, että heikompaa hirvittäisi. Matte on etsinyt Täydellistä Tallia, jossa minä viihtyisin ja sillä itsellään olisi mukavat oltavat. Harmi vain, etteivät hevosten ja ihmisten mieltymykset ole ihan yksi yhteen. Me hevoset arvostamme liikkumatilaa, kavereita ja runsasta heinäruokintaa unohtamatta pehmeää ja lämmintä makuupaikkaa, jossa pötkötellä - mieluiten kavereiden kanssa. Kyllä mekin maneesista tykätään ja lämpimällä vedellä suihkuttelusta, mutta meille on kumminkin tärkeintä lajitoverien seura.

Ihmiset taas haluavat maneesin ja mielellään lämmitetyn sellaisen, paljon säilytystilaa ja siistit sosiaalitilat ja viivasuorat aidat ja kalliin näköisen ympäristön ja usein yksintarhauksen, ettei me hevoset vain mentäisi rikki leikkiessämme toistemme kanssa. Matte on onneksi siinä mielessä poikkeava, että se yrittää katsoa, missä minä viihdyn, eikä laita itseään ensisijalle kun minun elämästä tässä kumminkin on kyse.

Minä viihdyin kyllä ihan hyvin maneesitallissa, vaikka olinkin yöt karsinassa, kun minulla oli kuitenkin päivisin seuraa. Siinä vaiheessa kun minä leikin tuoksinassa kiskaisin bestikseltäni loimen silmille ja jätkä rysäytti sokkona aidasta läpi - tämän tapahtuman seurauksena oli sitten yksintarhaus - alkoi matte haeskella minulle uutta laumaa. Minun kynästään kätevä vuokraaja, jota opetan nyt ratsastamaan, laati ilmoituksen:
"Seurankipeä ruuna etsii kavereita. Ethän pidä liian kalliita loimia, tai onhan omistajallasi iso rulla jesaria. Halukkuus heinien jakamiseen plussaa." Me saatiin tällä ilmoituksella parikin vastausta, mutta matte valitsi sen paikan, jossa oli pihattotallissa paljon minun vanhoja kavereita.

Nyt minä asun taas kerran totutteluyksiössä ja minulle tuodaan joka päivä kavereita käymään. Niiden kanssa me syödään ja leikitään ja ollaan vaan. Kaikki niistä eivät ole halukkaita heinien jakamiseen ja yksi jannu ei päästä minua ollenkaan samaan aikaan syömään. Onneksi matte laittoi silloin kaksi kasaa.

Tänään leikin minun vanhan aisaparin kanssa. Pojalla pyyhkii hyvin nykyään: se on koko pihattolauman komentaja. Ennen vanhaan me oltiin kumpikin johtajaruunan adjutantteja ja juostiin sen asioilla yhdessä. Minä aion nyt jatkaa samalla tavalla eli tulla koko porukan kimppajohtajaksi. Matte tosin epäilee, ettei minua ehkä huolita hommaan. Vähäuskoinen.                                                                   
                                        


 
                                          Tässä minä ilmoitan, että haluan jo isoon laumaan.


keskiviikkona, joulukuuta 19, 2012

Uusi talli ja sukujuuria

Me ollaan taas muutettu. Minä ja bestis muutettiin ihan yhtä aikaa ja nyt me asutaan vierekkäisissä karsinoissa maneesitallissa. Me ollaan kumpikin bestiksen kanssa aika mukavuudenhaluisia, eikä niin välttämättä välitettäisi tarhailla huonolla säällä. Silti me joudutaan joka päivä ulos ja matte on siitä kenkku, että se päättää joskus haluta maastoon vaikka esim. tuiskuaa. Silloin minä aina ehdotan maneesia, mutta ei matte tunnu ymmärtävän, vaan pakottaa minut maneesin ohi tielle ja pellolle tai metsään, missä olen ihan luonnon armoilla. Eilenkin minun päälle putosi lunta kun nyhdin havuja männystä! On tuo luonto armoton.

Yhdysvaltalaisessa Horse Illustrated-lehdessä oli taannoin artikkeli curlyista. Matte lupasi linkittää jutun tähän. Haluan tässä yhteydessä mainita, että minun esi-isistä löytyy kuuluisa Copper D eli olen ihan alkuperäisiä Damelen perheen curlyja suoraan alenevassa polvessa. Tietyissä sukuhaaroissa minun esi-isistä löytyy myös arabia, joten olen myös melkoisen jalo ja tulinen luonne.

tiistaina, marraskuuta 06, 2012

Minä olen muuttanut uuteen kotiin. Asun nykyään karsinatallissa eikä siirtyminen pihattotallista karsinatalliin vaivannut minua ollenkaan, vaikka matte etukäteen pelkäsikin sitä, etten muka osaisi sopeutua. Pitkään me oltiin samassa isossa karsinassa minun bestiksen kanssa (kuva alla). Nykyään meillä on kummallakin oma karsina, mutta onneksi ollaan tallissa naapureina ja tarhataan aina yhdessä. 

Meidän uudessa kodissa on hyväpohjaiset tarhat, joita ei edes tänä vuonna erityisen runsaina esiintyneet syyssateet ole saaneet mutavelliksi vaan meidän hevosten jalat pysyvät kuivina. Ulos me mennään aamuisin yleensä jo ennen kuutta ja sisään talliin tullaan hyvällä säällä vasta kymmeneltä illalla. 

Matte on erityisen tyytyväinen pitkiin tarhailuaikoihin, laadukkaisiin rehuihin ja lyhyisiin ruokintaväleihin, mutta minusta ruokaa saisi saada vielä paljon nykyistä useammin. Melkein parasta yhteiskarsinassa kaverin kanssa oli se, että sain aina syödä enemmän kuin oman osuuteni. Bestis on siitä outo tyyppi, että se syö vain sen verran kuin sillä on nälkä. Me maten kanssa tiedetään kumpikin, että kannattaa syödä aina, kun ruokaa vain on tarjolla. Minä en ole ahne vaan ajattelen selviytymistä mahdollisissa tulevissa niukoissa oloissa. Aina on hyvä, että on hieman vararavintoa.

Nyt kun en enää pääse syömään kaverin heinistä suurinta osaa, olen taas hieman sutjakoitunut. Matte ei ole. En tiedä, kenen ruokia se syö ylimääräisenä, mutta tunnen kyllä selässäni, että se on lisännyt painoaan. Matte väittää, että se johtuu siitä, että se on ollut melkein kaksi kuukautta vähällä liikunnalla, koska se on ollut kipeä. Minusta se olisi kyllä voinut syödä vähemmän silloin.

Meidän uudella tallilla ei ole maneesia ja se harmittaa minua. Tänäänkin jouduin työskentelemään kentällä vesisateessa. Minua inhottaa kun minun naama kastuu. Onneksi me päästään huonolla säällä aikaisemmin sisään.

Minä olen joutunut pitämään ulkoillessa loimea koko syksyn. Jos joudun huonoturkkisena olemaan ilman takkia, minun selkä vetää jumiin ja silloin ei kellään ole kivaa. En tykkää loimista, koska ne kutittavat, mutten tykkää kastuakaan ja lihasjumeista en varsinkaan tykkää. Minulla alkaa vasta nyt olla sen verran kunnollinen talvikarva, että loimen voi kuivalla säällä jättää pois. Täällä ei vaan ole kuivia säitä vaan vettä tulee ja tulee ja tulee.


perjantaina, elokuuta 17, 2012

Hevonen, kaviot, kiviä, kipinät, lakeutta
ja kuva on täysi.
Mutta maisema keinuu,
ojat lentävät taakse,
taivaanranta pakenee.
Etäiset metsät ja talot ovat tummat
taivasta vasten.
Kaviot kipinöivät.
Kasvoja vasten lentävät paarmojen joukot.

VÄINÖ KIRSTINÄ



Matte tahtoi aloittaa runolla. Toteaisin, ettei paarmoja enää onneksi ole kovinkaan paljon, kun yöt on olleet niin kylmiä. Eikä minun kengättömät kaviot kipinöi. Matte kyllä joskus muistelee aikaa ennen minua kun sillä oli hevonen, jolla se ratsasti paljon öisin, ja jonka raudoitetut kaviot iskivät kipinää niin, että yö oli melkein kuin päivä. 
Öisin ei kylläkään ole paarmoja; runoilijat ottavat aina ihme vapauksia.

Minulla ei ole ollut tänä vuonna yhtään kesälomaa vaan olen ollut treenissä koko kesäkauden. Olen aloittanut kisahevosurani myös oman tallin ulkopuolella (minun tuloksia löytyy KIPA:sta) koulupuolella. Viime aikoina olen treenannut laukanvaihtoja minun kisaratsastajan kanssa. Ei ongelmaa niissä, ellei ratsastaja sössi. Minä olen vaihtanut laukkaa teinistä asti ja jos ratsastaja vain tietää, mitä haluaa, vaihdan ihan ongelmitta ja täysin korrektisti.

Minun ja maten ammattilaiskurssi jatkuu vielä pitkälle syksyyn ja meitä on edelleen ihmetelty ja ihasteltu siellä. Matte oppii sillä kurssilla paljon itsestään ja minä pistän parastani ja näytän matelle juttuja, joita se ei ole edes tiennyt minun osaavan. Olen välillä aika leuhkana siellä kun meidän ope ja muut opiskelijat kehuvat minua. Kehuvat ne välillä matteakin, mutta ei matte ilman loistohevosta pärjäisi siellä ollenkaan.

Laumassa olen nykyään tyytyväisempi kuin ennen, koska minulla on uusi lakeija. On se tyyppi minun paras kaverikin ja aika usein meitä on sellaien kolmen kopla, jossa ollaan minä, lakeija ja miniponi. Me isot hevoset sallitaan kääpiöponille asioita, jotka eivät tulisi isohevosilta kuuloonkaan, mutta pienten puolella pitää olla kun ne tarvitsevat itseluottamusta.

tiistaina, kesäkuuta 26, 2012

Mieli ja keskittyminen, avuista parhaat

Minulla on ollut nyt kesäaikaan kovasti kiireitä, sillä olen tehnyt tunteja kun meillä on ollut väliaikaisesti hevosista pulaa ja minua on tarvittu tuuraamaan. Minä olenkin tosi hyvä sekä aloittelijoille että tosi edistyneille. Aloittelijat oppivat minun kanssa heti ratsastamaan kevyillä avuilla ja istumaan oikein ja edistyneemmät saavat kerralla virheensä korjatuksi, koska minä en tee mitään, ellei ratsastaja istu oikein ja pyydä nätisti. (Matte muistelee usein paria vaB:n kisaajaa, siis ratsastajaa, jotka ei saaneet minua ollenkaan laukkaan kun ne vaan pusersi ja pusersi.) Yleensä kaiken tasoisille kouluratsastajille tulee minun western-hevosen herkkyyteni yllätyksenä ja jollei ne opi olemaan sovussa apujensa, mielensä, kehonsa ja minun kanssa, ei meidän yhteistyöstä tule oikein mitään.

Maten kanssa me ollaan kivalla hevosalan ammattilaisten kurssilla ja siellä on erinäisetkin ratsastusopet ja tallinpitäjät olleet ihmeissään kun me puuhaillaan maten kanssa kaikkea niin, että minä olen vapaana ilman riimua tai suitsia. Matella ei ole naruja tai piiskaa tai mitään ja se tulee välillä selkään ja me voidaan tehdä vaikka väistöjä tai ottaa pätkä laukkaa ja jatkaa taas yhteistyötä maasta käsin.

Kurssin ja tuntien lisäksi olen nyt tosissani treenannut kouluratsastusta minun uuden ratsastajan kanssa. Meillä onkin selvät sävelet ja me tähdätään kisoihin, koska minä olen niin loistava. Minulla on nyt maten lisäksi kokonaista kaksi sellaista ratsastajaa, jotka voivat käyttää minun kanssa kuolaimia. Koska matte ratsastaa länkkäriä ilman varsinaista ohjastuntumaa ja käyttää meidän muissakin treeneissä pääosin painoapuja, kuolaimet sen kanssa on ok.

Kouluratsastuksessa tarvitaan jostain syystä sellainen kuolaintuntuma ja -tuki eli siinä minun suussa tuntuu western-ratsastusta paremmin kaikki, mitä ratsastajan käsi tekee. Mikäli ratsastajan käsi on liian kova tai vähänkin epävakaa, menen ikävää tunnetta karkuun ns. kuolaimen alle ja taakse ja siitä minulla tulee selkä kipeäksi. Minä en siis työskentele kuolainten kanssa kuin harvoin ja tarkasti valittujen ratsastajien alla.

sunnuntaina, toukokuuta 20, 2012

Ruuna keväässä ja kisoissa

Nyt eletään minun lempivuodenaikaa. Ruoho kasvaa ja on paljon muutakin syötävää, muttei vielä juuri ötököitä, joita inhoan. Tahtoisin keskittyä vain laiduntamaan, mutta minun ei anneta. Joudun joka päivä töihin ja siinä, missä muut kaverit saavat olla laitumella jo viisikin tuntia, minä joudun tyytymään kolmeen. Äärettömän epäreilua minusta.

Matte kyllä väittää, että hidas ja varovainen totuttelu tuoreen ruohon syömiseen on varsin paikallaan, kun minä saan niin helposti vatsavaivoja. Kevään ruoho on nimittäin tosi ravinteikasta (ja hyvää!)  ja minä syön sitä paljon nopeammin kuin muut. Minusta on hyvä, että olen nopea jossakin, kun matte aina vaatii minulta nopeutta milloin missäkin: reaktionopeutta pitäisi olla tai sitten imua esteelle. Pöh.


Esteistä puheenollen: minä olin lauantaina estekisoissa, toista kertaa elämässäni. Ensimmäistä kertaa olin vieraan kuskin kanssa kisaamassa. Tai en nyt oikeastaan vieraan, mutta kuski oli minun akateemisen ratsastuksen openi, jonka kanssa harjoiteltiin esteitä ennen kisoja kokonaista yhden kerran.

Olin luonnollisesti tosi hyvä kisoissa, mutten oikein jaksanut panostaa tai edes herätä, koska esteet olivat niin naurettavan pieniä. Maten kanssa en yleensä viitsi sellaisia edes hypätä, astun vain yli ja joskus juoksen läpi. Minusta esteiden idea on se, että mennään lujaa mielellään etupainoisena ja lapa edellä - mitä minun ei anneta tehdä, höh - ja hypätään korkealle. Paitsi jos on vesieste: silloin pysähdytään hörppäämään.

tiistaina, toukokuuta 15, 2012

Kukkaistyttö, hupparitäti

Mene ja tee, kuten käsken, jylisi Wanha Blogistania-ryhmä facebookin syövereistä. Tämän päivän aihe on muotibloggaus. Ilman kuvia. Niin sanotaan säännöissä.

Katsotaanpa. Minulla näkyy olevan lenkkarit, farkut, huppari, t-paita, alusvaatteet ja sukat. Takaraivolla on nutturahässäkkä, jota kannattelee yksi musta hiuslenksu. Meikkiä ei ole, olen siis luonnonkauniissa tilassa.

Lenkkarit ovat Adidaksen retrot siniset Dragonit. Malli on peräisin kuumalta 70-luvulta.
Oli kavereilla kaikilla Jamekset, joten minäkin ostin sellaiset. Viime viikolla. Tummansiniset. Nyt ne ovat jalassa. Mallia en muista, mutta vyötärö on korkea ja lahkeet bootcut-mallia eli alaspäin hieman levenevät.
T-paita on Nanson vuosien ja taas vuosien takaista syysmallistoa. Se on musta ja edessä on valkea aapiskukkopainatus. Lisäksi paidassa on teksti "Back to school", samoin valkoisella.
Huppari puolestaan on vsctjeans:n miesten mallistosta ja ainakin viisi vuotta vanha. Se on väriltään kirkkaanvihreä. Tikkauksissa on käytetty tehostevärinä violettia. Rintamukseen on samalla violetilla lätkäisty joku kuvio, mahdollisesti puu. Hupparissa on vähän kuolaa, joka on peräisin Equus caballus-eläimestä.
Rintsikat ovat Triumphin ja väriltään pinkit. Niissä on pieniä valkoisia kukkia. Myös sukkani ovat pinkit. Niissä on sarjakuvamainen esitys lehmästä, kukkia ja teksti "silly moo". Alushousuni ovat hennon vaaleanpunaiset ja myös niissä on pieniä kukkia. Säärikarvat ovat näköjään ajamatta.

maanantaina, toukokuuta 14, 2012

Vallanhalusta ja sen seurauksista

Minua on pyydetty kertomaan siitä, miten minun vallankaappaushanke meidän poikamiesten pihatossa oikein sujuu.
Ei se suju. Menin tässä muutama viikko sitten kovistelemaan meidän lauman pomoa kun se makasi maassa torkuilla, mutta se potkaisi minua makuullaan(!) naamaan. Perhanan epäreilu jätkä. Siitä potkusta saamani haava tulehtui maten hoitoyrityksistä huolimatta. Minulle piti kutsua eläinlääkäri ja sain viiden päivän kuurin piikitettävää antibioottia ja vielä kipulääkettäkin tarpeen mukaan annettavaksi. Lisäksi sitä haavaa piti pestä kahdesti päivässä. 

Ai että minä inhoan kun minun naamaan ruiskutetaan vettä! Annoin kyllä tosi kiltisti maten pestä sitä haavaa, olenhan hyvin käyttäytyvä herrasmies. Matte oli aika äkeissään minun törppöydestä ja siitä, että meidän treenikausi keskeytyi. Meillä on kummallakin aerobisen kunnon kohotus meneillään ja minun piti sitten pitää hoidon aikana siitä tauko.

Kerran meillä kyllä oli kaverin kanssa oikein hyvä ja pikkuisen aerobinenkin harjoitus keskellä minun sairaslomaa. Me oltiin rauhallisella käyntilenkillä metsässä kun minun kaveri säikähti sen takana rymyävää tyhjäpäistä koiraa ja törmäsi minun takapuoleen ja sitten ohitti minut. Sekä matte että kaverin matte putosivat maahan (meillä ei ollut kummallakaan satulaa, eikä ratsastajat silloin ole siellä selässä oikein tukevasti) ja me otettiin kaverin kanssa ensin lyhyt pikaspurtti. Sen jälkeen me neuvoteltiin vähän aikaa samalla, kun kuunneltiin emäntien huutelua ja maanittelua kauempaa. Päädyttiin sitten kumminkin siihen, että mennään ihan äijäporukassa takaisin tallille, jonne me hölköteltiinkin sitten kaikessa rauhassa.


Emännät tulivat kymmenen minuuttia myöhemmin hirmuisen kiukkuisina ja minun kaveri joutui takaisin maastoon. Minä en joutunut, koska olin toipilas. Enpä kyllä saanut työnjälkeiskaurojanikaan.



Tässä kuvassa minä teen hyökkäyksen kohti meidän tyhmää uutta koiraa, joka tuli liian lähelle kun minä söin uutta vihreää. Matte kuvasi selästä.

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2012

Melkein keväällä

Aina kun olen osallistunut johonkin erikoisvalmennukseen tai kurssille (ks. edellinen postaus), on matte muutaman viikon tyytyväinen ja katselee valmennuksessa otettuja kuvia ja videoita ja tekee suuria suunnitelmia. Minä saan silloin yleensä viikon-pari tehdä aika lailla omiani eli matte on tavallista lepsumpi ratsastaja. Sitten se taas hetken perästä herää ja ihmettelee, mihin on kadonnut kaikki kurssista irti otettu hyöty. Hölmöjä nuo ihmiset.

Nyt kun on jo melkein kevät, pääsen monta kertaa viikossa metsään ja ison laitumen etelärinteeseen ihan vain maistelemaan sekä tuoretavaraa että lumen alta paljastunutta syötäväksi kelpaavaa materiaalia. Syön vähän mustikanvarpuja ja vihreänä säilynyttä kanervaa ja niitä runsaasti magnesiumia sisältäviä kosteikkokasveja. Laitumilla kasvaa paikoitellen jo vihreitä korsia, ne ovat parasta herkkua.

Vaihdan karvaa ihan urakalla ja se väsyttää minua. Kaura-annostani ei suureksi surukseni ole lisätty ollenkaan. Sen sijaan saan b- ja e-vitamiinilisää, jotta jaksan työskennellä myös karvanvaihdon aikana.

Meidän laumassa on kaksi uutta jannua. Ne ovat nuoria poikia kumpainenkin ja aika tolloja niin kuin nuoriso aina. Minusta on melkein huomaamattani tullut lähes keski-ikäinen, harkitseva ja työteliäs. Töissä kyllä ilmennän maten harmiksi sellaista huumoria, jota minulla ei nuorena ja ahkerana oppilaana koskaan ollut. Pysyypähän matte varpaillaan eikä pääse tylsistymään. 

Nyt kun olen asunut nykyisessä paikassa jo yli puolitoista vuotta, olen jo niin kotonani, että jos meitä hevosia siirrellään isompana joukkona paikasta toiseen, saan kulkea vapaana. Maneesiin töihin mennessä ja sieltä tullessa saan myös yleensä kulkea omaa tahtiani maten perässä. Ja jos matte lähtee jalan minun kanssa metsään, minun ei tarvitse laittaa riimua vaan saan tutkia ja kuljeskella. Osaan kyllä hienosti tulla maten perässä enkä lähde yksin harhailemaan. Mihin sitä nyt laumastaan lähtisi. Kyllä kai se on myönnettävä, että minulla on oman hevoslaumani lisäksi toinen lauma, johon kuuluvat matte ja koirat ja muutama minun lempi-ihminen.

Tässä yksi kuva minusta viime valmennuksessa. Ratsastaja on yksi minun lempi-ihmiseni ja haluaa olla anonyymi ja matte varmaan luulee olevansa jotenkin daideellinen kun se on muokannut kuvaa.

torstaina, huhtikuuta 12, 2012

Monitoimelias ja kansainvälinen ruuna 

Minä olen tullut Suomeen kaksivuotiaana Ruotsista ja minun vanhemmat ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta. Western-ratsuksi minut koulutti tai sen koulutuksen aloitti eli minut ratsutti brasilialainen nuorten hevosten kouluttaja. Kun aloin nelivuotiaana opiskella eurooppalaista ratsastusta, minut pantiin venäläisen valmentajan oppiin, vaikka ratsastajani olikin suomalainen.

Olen käynyt (tai matte on käynyt, mikä on melkein sama asia) yhdysvaltalaisten, ruotsalaisten ja monen monen suomalaisen opissa. Pääsiäisen pyhinä minä olin ensimmäistä kertaa ranskalaisessa opissa. Portugalilaista kouluttajaa on väläytelty jos alan harrastaa Working Equitationia. 

Minä olen käynyt Veikko Heikkilän estekurssit, minun ensimmäinen kouluvalmentaja oli myös maajoukkuevalmentaja ja westernissä olen opiskellut suomalaisten huippujen johdolla. Minä olen niin hyvä kaikissa lajeissa, että minä aloitan suoraan huippuvalmentajien kanssa. 

Oikeasti mattea vaivaa uskon ja motivaation puute ja siksi minä joudun pistämään parastani vähän joka lajissa. Ei se minua haittaa, päinvastoin. Minusta on kivaa harrastaa monipuolisesti kaikkea, kunhan minun vapaa-ajanvietto ja laumaelämä ei kärsi treeneistä. En minä suinkaan käy valmennuksissa edes joka kuukausi, vaan minulla on pitkäjänteistä työskentelyä varten muutama eri lajin vakinainen tai suht vakinainen opettaja. Minun opet edustavat perinteistä kouluratsastusta eli eurooppalaista tyyliä, akateemista ratsastus(taidet)ta ja westerniä. Em. lajien lisäksi olen ollut ajoharjoituksissa ja heti kun minun laumakaveri saa valjaat ja vaunut, niin me lainataan niitä ja minusta tulee myös vetohevonen. Matte haaveilee myös työajosta. Tähän saakka olen vetänyt vain hiihtäjiä ja se ainakin on hurjan helppoa.

Maten mukaan minä olen sellainen parempi harrastehevonen ja monitoimipolle. Kyllästyn helposti jos joudun treenaamaan pitkään samoja juttuja ja lajin ja työtavan vaihdokset pitävät minut virkeänä. Nyt kun olen ollut taas säännöllisessä kouluratsastustreenissä, osaan taas ilmentää eteenpäinpyrkimystä, jollaista western-ratsulta taas ei toivota. Ei minulla kyllä ole ongelmia vapautua maastossa, tehdä länkkäriharjoituksia tai taipua kouluhommiin. Ihmiset usein luulevat, että hevoset menevät sekaisin lajinvaihdoksista, mutta minä en ainakaan. Ehkä joku tavispuokki voi hämmentyäkin, mutta me fiksut alkuperäisrotuiset emme.



Tässä sitä Working Equitationia, jota minä EHKÄ alan harrastaa. Tämä on nopeuskoe, muitakin osioita lajissa on.