Maalla on ihanaa. Olen silti juuri muuttanut ainakin kesäksi "sivistyksen" pariin, siis KehäIII:n sisäpuolelle. Hienoa on kaupungissakin vaihteeksi, sitä kiistä en.

TilaMisun laitan telakalle kunnes sitten taas maalla joskus ehkä. Satunnaisia päivityksiä saattaa ropista odotettavissa olevilta mökkireissuilta.

Viettäkää hieno kesä.

Aina olen ajatellut että koiranpennut ovat suloisin asia maailmassa. Enää en ole ihan varma: vastasyntynyt appaloosavarsa on aivan syötävä myös.
Pikkuori täytti tänään kaksi vuorokautta ja oli ensi kertaa ulkona sitten syntymäpäivänsä. Tuo suloinen pikkuolento maisteli ruohoakin jo. Pikkukaviot yrittivät jaella napakoita potkuja. Aidat voi kätevästi alittaa voltilla taaksepäin.

Mieletön ero muunrotuisiin varsoihin näkyy jo noin pienellä: pienokainen ei yhtään arastele ihmisiä tai juuri mitään muutakaan. Sliding stop siltä tulee luonnostaan. On todella veikeän näköistä kun pikkuvarsa jarruttaa takaa etujalkojen laukatessa edelleen vimmatusti.

Maanantaiaamupäivä. Juon tässä kahvia ja syön suklaata. Koirat näkyvät leikkivän pihalla.

Pitäisi tästä terhistäytyä ja lähteä ajelemaan kohti Lauttasaarta. Illalla lupasin käydä vanhempaisten luona. Tarkoitus oli treffata Jannekin tänään, mutten millään kerkiä lounasajaksi tsadiin. Illalla J taasen on menossa ratsastustunnilleen, jotenka tapaaminen oli siirrettävä myöhempään ajankohtaan.

Blogiväkeä on aina kiintoisaa tavata livenä. Joku reipas ja järjestelykykyinen henkilö voisi järkätä blogimiitin Turguun. Viimeistään syksyllä, eikö? Sitä odotellessa pitänee vain painostaa Kallion bloggaajia ryhdistäytymään.

Vuokraemännän kanssa koluttiin tänään vanhaa maalaistaloa ja latoa. Mukaan tarttuivat maitokärryt ja tyhjä öljytynnyri. Myöhemmin haetaan vielä kiesit ja ruumisreki.

Yksi hauskimpia tietämiäni asioita on penkoa vanhoja asuin- ja varastotiloja. Varsinkin maalaisten - jotka eivät heitä mitään (ladossa oli mm. kymmenittäin vanhoja joulukuusia) pois - romuvarastoista voi tehdä uskomattomia löytöjä. Sellaisia, joista eiralaistädit antaisivat sielunsa ja antiikkikauppiaat kastelisivat innostuksesta housunsa.

Yritän jatkossa päästä asumaan johonkin tuollaiseen vanhaan maalaistaloon. Tämä nykyinen asunto eli rintamamiestalo on makuuni liian uusi.
Talossa, jossa tänään kävin, ei ole juoksevaa vettä. Lämmitys hoituu puilla. Pihan syrjäisessä kolkassa on puucee. Talo lienee rakennettu 1800-luvulla: huonekorkeus ei päätä huimaa. Silti tämän hetken hartain haaveeni on päästä asumaan siihen tai vastaavaan.

Jo on aikoihin eletty kun heC-tason ruunia yritetään kaupitella neljällä tonnilla. Vastaavan tason hyväsukuisella tammalla on sentään siitosarvoa, mutta käytännössä kouluttamattomasta ratsuruunasta hinta on ihan tolkuton. No, ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.

Kuten edellisestä voinee päätellä, en ole vieläkään löytänyt omaa hevosta. Odotan johdatusta ja kaiken loksahtamista kohdalleen.

Kotipihasta on tasan 48 kilometriä Rauhankadun Tukikohtaan. Sinne ajaa reilussa puolessa tunnissa. Menen sinne kun elämä maaseudulla muuttuu liian absurdiksi tai muuten vain kestämättömäksi.

Rauhankadun Tukikohta (tai R-kadun Turvapaikka, miten vain) sijaitsee luonnollisesti Turussa, joka puolestaan on melkein oikea kaupunki.
Älkää käsittäkö minua väärin, minä rakastan Turkua. Jos nyt jostain kumman syystä olisi pakko asua kaupungissa, voisin harkita Helsingin lisäksi myös Turkua. Helsinkiin verrattuna Turku nyt vain on, miten sen nyt sanoisi, vähän nurkkakuntainen ja sellainen maalaiskaupunki.

Pikkukaupunkeja inhoan. Niissä yhdistyvät maaseudun ja kaupungin huonot puolet kuten naapurien kyttääminen, asumisen ahtaus ja palvelujen puute.

Tampere, vaikka sieltä hyviä tyyppejä tuleekin, on minusta ahdistava ja kalsea paikka. Eikä siellä ole merta. Helsinki ja Turku ovat ystävällisiä rannikkokaupunkeja. Rannikolla asuessa on sellainen fiilis, että koko maailma on avoinna. Vaikkei sitten koskaan lähtisi minnekään.

Vaikka olen asunut liki koko elämäni meren äärellä, vietän mieluusti kesiä järvien rannoilla. Kesäkaupunkisuosikkini ovat Heinola ja Savonlinna. Hienoja paikkoja vaikkakin talvisin täysin kuolleita. Olavinlinna pelastaa talvisen Savonlinnan, mutta talvi-Heinola on ankeuden huipentuma, melkein kuin Lohja.

Viimeksi mainitusta minulla on lähes vain ja ainoastaan huonoja muistoja. Liittyy kouluaikoihin. Älkää kysykö.

Alan ymmärtää miksi Ruunapahus on myynnissä. Rentouttavasta maastoilusta ei voi juuri puhua kun elikko yrittää pomppia yhtä aikaa joka suuntaan. Liian vähästä liikunnasta johtuva virta selittää säpäkkyyden vain osittain. Perkeleen hermoheikko otus. Kuka kumma haluaa omistaa hevosen, joka on liian hermostunut ja säikky, jotta sillä ratsastamisesta voisi nauttia?

Oripojan kanssa tehtiin eilen tosi hyvä reissu. Mikki ei turhia säpsähtele ja sillä laukkaaminen on silkkaa iloa. Olisikin joskus varaa yhtä hyvään hevoseen.

Perkuleen kylmä. Hellaan on taas pitänyt panna tuli. Jos sytyttäisi takankin ja leikkisi marraskuuta.

Tänään, vapaapäiväni aamuna, heräsin kiivaaseen rouskutukseen. Vuokraemäntä oli värkännyt kaviokkaille väliaikaisia tarhoja pihanurmelle. Kätevää kun voi unohtaa ruohonleikkuun.

Olen muutaman viime yön nukkunut ikkuna auki. Se taitaa oikeasti olla kesä nyt. Sen näkee noista näytöllä kipittävistä kärpäsistä myös.
Kyllä, maalla on jo kärpäsiä. Ja paarmoja. Ensimmäinen hyttysaaltokin tuli ja meni.

Lämmintä on piisannut. Nyt niitä paljon puhuttuja pisamia on myös olkapäissä ja decoltee-alueella. Iltaratsastuksella riitti asuksi toppi, ihmeellisen ihanaa.

Ruunapahukselta poistettiin tänään kengät ja se käveli alkuun kuin ihminen, jolla on kivi kengässään. Hyvä ettei siltä menneet jalat alta. Reissun kauniiksi lopuksi kaahailtiin täyttä laukkaa kesantopellolla. M ja orinsa antoivat lähes vastusta, mutta Ruunapahus on oripoikaa aika tavalla nopeampi.

Alkaa olla oikein kunnolla vihreää. Varhaiset aamut tuoksuvat kuin vain Suomen kevät voi. Tykkään ihan hulluna tsadinkin keväästä, mutta ykköseksi rankkaan silti kevään maalla.

Hän taas tanssii tahtiin valssin
ja lehmus tuulessa huokailee
Vanhan talon puuseinää
aurinko salaa suutelee

Hän on täällä taas
Kuinka sua kaipasin
täällä taas
talven yli odotin
täällä taas
Neiti kevät
on tullut kaupunkiin

Murtuu huulet kylmän talven
kaiken alkaa hän uudelleen
Jostain kuulen tutun laulun
hänen tiedän taas palanneen

Lapset laulaa suvivirren
kuin vanhus maa huokailee
Ensimmäisen leskenlehden
hauraat silmät hän aukaisee

Neiti kevät on tullut takaisin

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit/Neiti Kevät

On se hienoa olla kotona taas. Kaupunkireissu oli elämyksellinen ja ajoittain hurjan hauska, mutta kyllä kotona on sentään mukavinta. Silmä ja sielu lepää jne.

Viime yön sateiden seurauksena alkaa viimeinkin kunnolla vihertää. Hiirenkorvat puhkesivat koivuihin pitkän viikonloppuvapaani aikana. Pellon pientareilla heinä on jo sen verran pitkää, että kannattaa heposille syöttää. Voi sitä ahmimista kun mahaan vedetään kesän ensimmäiset vihreät!

Ruunapahus käyttäytyi iltapäivällä niin hienosti -neljän vapaapäivänsä jälkeen!- että voisin epäillä sen ikävöineen minua. Koko maasto vedettiin pitkin ohjin eikä koni saanut hepulia edes silloin, kun postilaatikolta tullessa pudotin osan postista maahan. Kuukausi takaperin elikko olisi ampaissut silmiään pyöritellen ja täyttä karkua ties mihin. Aluksi postinhakureissut olikin tehtävä niin, että piilotin postit takin alle ennen kuin nousin takaisin selkään. Nyt postilaatikon ennen niin pelottavasti rapisseen ja kahisseen sisällön voi tunkea etukaaren alle ratsaillenousun ajaksi.

Eilen näin ensimmäistä kertaa kuluvana vuonna oikeita toukotöitä, siis sellaisia, joissa traktori möyryää pellolla ja ympärillä on lokkitornado. Minä sitten rakastan lokkien kirkunaa.

Opinpa tässä päivänä muutamana viisivuotiaalta Milja-tyttöseltä Harakka huttua keittää-lorun puolaksi. Tyttö yritti opettaa minulle myös viroa, mutta ainoa, joka jäi mieleen, on orvokin viron kielinen nimi.

Ruunapahuksen kanssa on alkanut mennä oikeinkin hyvin: Tuo kovan onnen koni, joka ei muka suostu lähtemään yksin(so. ilman muita hevosia) maastoon, reippailee kanssani kiltisti ja iloisesti. Lähitienoot alkavat olla jo turhankin tarkkaan koluttuja, täytynee etsiä uusia reittejä.

Muita eläinuutisia: Koiranpennut täyttivät eilen seitsemän viikkoa, ovat siis jo luovutusiässä. Tyttöpentu lähtee stadiin viikonloppuna, jolloin siitä tulee Helsingin Helmi. Baba(ent. Sulo) muuttaa lähikylään Ali-koiran kaveriksi. Jerristä tulee Sauvon kunkku.

Eläinlääkäri kävi eilen. Konit saivat rokotuksensa ja hampaitakin raspattiin. Keski-Euroopassa ei ilmeisesti ole tapana raspata; tuontiyksilöt yrittivät kiipiä seinille toimituksen aikana. Kivikova suomalainen ruuna kesti raspauksen kuin mies. Tai hevonen.

Jos joku olisi minulle vuosi sitten sanonut, että asut kuule vuoden päästä maalla, olet onnellinen, koirasi on parantunut ja saat ratsastaa ilmaiseksi niin paljon kuin haluat ynnä teet suunnilleen unelmatyötäsi, en olisi kuuna päivänä uskonut. On se ihmeellistä miten kaikki järjestyy.

Pihalla kukkivat narsissit.

Sukkelan värinen hevonen, sanoi putkimies kun appaloosan näki.

Koiranpennut 4 vkoa. Annoin matolääkettä melkein sentin per kirsu. Painavat siinä puoli kiloa nuo koirajuniorit tällä hetkellä. Kupista syöminen luonnistuu jo hyvin, enää satunnainen tassu lipsahtaa astiaan.