Maanantaiaamupäivä. Juon tässä kahvia ja syön suklaata. Koirat näkyvät leikkivän pihalla.

Pitäisi tästä terhistäytyä ja lähteä ajelemaan kohti Lauttasaarta. Illalla lupasin käydä vanhempaisten luona. Tarkoitus oli treffata Jannekin tänään, mutten millään kerkiä lounasajaksi tsadiin. Illalla J taasen on menossa ratsastustunnilleen, jotenka tapaaminen oli siirrettävä myöhempään ajankohtaan.

Blogiväkeä on aina kiintoisaa tavata livenä. Joku reipas ja järjestelykykyinen henkilö voisi järkätä blogimiitin Turguun. Viimeistään syksyllä, eikö? Sitä odotellessa pitänee vain painostaa Kallion bloggaajia ryhdistäytymään.

Vuokraemännän kanssa koluttiin tänään vanhaa maalaistaloa ja latoa. Mukaan tarttuivat maitokärryt ja tyhjä öljytynnyri. Myöhemmin haetaan vielä kiesit ja ruumisreki.

Yksi hauskimpia tietämiäni asioita on penkoa vanhoja asuin- ja varastotiloja. Varsinkin maalaisten - jotka eivät heitä mitään (ladossa oli mm. kymmenittäin vanhoja joulukuusia) pois - romuvarastoista voi tehdä uskomattomia löytöjä. Sellaisia, joista eiralaistädit antaisivat sielunsa ja antiikkikauppiaat kastelisivat innostuksesta housunsa.

Yritän jatkossa päästä asumaan johonkin tuollaiseen vanhaan maalaistaloon. Tämä nykyinen asunto eli rintamamiestalo on makuuni liian uusi.
Talossa, jossa tänään kävin, ei ole juoksevaa vettä. Lämmitys hoituu puilla. Pihan syrjäisessä kolkassa on puucee. Talo lienee rakennettu 1800-luvulla: huonekorkeus ei päätä huimaa. Silti tämän hetken hartain haaveeni on päästä asumaan siihen tai vastaavaan.

Jo on aikoihin eletty kun heC-tason ruunia yritetään kaupitella neljällä tonnilla. Vastaavan tason hyväsukuisella tammalla on sentään siitosarvoa, mutta käytännössä kouluttamattomasta ratsuruunasta hinta on ihan tolkuton. No, ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.

Kuten edellisestä voinee päätellä, en ole vieläkään löytänyt omaa hevosta. Odotan johdatusta ja kaiken loksahtamista kohdalleen.

Kotipihasta on tasan 48 kilometriä Rauhankadun Tukikohtaan. Sinne ajaa reilussa puolessa tunnissa. Menen sinne kun elämä maaseudulla muuttuu liian absurdiksi tai muuten vain kestämättömäksi.

Rauhankadun Tukikohta (tai R-kadun Turvapaikka, miten vain) sijaitsee luonnollisesti Turussa, joka puolestaan on melkein oikea kaupunki.
Älkää käsittäkö minua väärin, minä rakastan Turkua. Jos nyt jostain kumman syystä olisi pakko asua kaupungissa, voisin harkita Helsingin lisäksi myös Turkua. Helsinkiin verrattuna Turku nyt vain on, miten sen nyt sanoisi, vähän nurkkakuntainen ja sellainen maalaiskaupunki.

Pikkukaupunkeja inhoan. Niissä yhdistyvät maaseudun ja kaupungin huonot puolet kuten naapurien kyttääminen, asumisen ahtaus ja palvelujen puute.

Tampere, vaikka sieltä hyviä tyyppejä tuleekin, on minusta ahdistava ja kalsea paikka. Eikä siellä ole merta. Helsinki ja Turku ovat ystävällisiä rannikkokaupunkeja. Rannikolla asuessa on sellainen fiilis, että koko maailma on avoinna. Vaikkei sitten koskaan lähtisi minnekään.

Vaikka olen asunut liki koko elämäni meren äärellä, vietän mieluusti kesiä järvien rannoilla. Kesäkaupunkisuosikkini ovat Heinola ja Savonlinna. Hienoja paikkoja vaikkakin talvisin täysin kuolleita. Olavinlinna pelastaa talvisen Savonlinnan, mutta talvi-Heinola on ankeuden huipentuma, melkein kuin Lohja.

Viimeksi mainitusta minulla on lähes vain ja ainoastaan huonoja muistoja. Liittyy kouluaikoihin. Älkää kysykö.

Alan ymmärtää miksi Ruunapahus on myynnissä. Rentouttavasta maastoilusta ei voi juuri puhua kun elikko yrittää pomppia yhtä aikaa joka suuntaan. Liian vähästä liikunnasta johtuva virta selittää säpäkkyyden vain osittain. Perkeleen hermoheikko otus. Kuka kumma haluaa omistaa hevosen, joka on liian hermostunut ja säikky, jotta sillä ratsastamisesta voisi nauttia?

Oripojan kanssa tehtiin eilen tosi hyvä reissu. Mikki ei turhia säpsähtele ja sillä laukkaaminen on silkkaa iloa. Olisikin joskus varaa yhtä hyvään hevoseen.

Perkuleen kylmä. Hellaan on taas pitänyt panna tuli. Jos sytyttäisi takankin ja leikkisi marraskuuta.

Tänään, vapaapäiväni aamuna, heräsin kiivaaseen rouskutukseen. Vuokraemäntä oli värkännyt kaviokkaille väliaikaisia tarhoja pihanurmelle. Kätevää kun voi unohtaa ruohonleikkuun.

Olen muutaman viime yön nukkunut ikkuna auki. Se taitaa oikeasti olla kesä nyt. Sen näkee noista näytöllä kipittävistä kärpäsistä myös.
Kyllä, maalla on jo kärpäsiä. Ja paarmoja. Ensimmäinen hyttysaaltokin tuli ja meni.

Lämmintä on piisannut. Nyt niitä paljon puhuttuja pisamia on myös olkapäissä ja decoltee-alueella. Iltaratsastuksella riitti asuksi toppi, ihmeellisen ihanaa.

Ruunapahukselta poistettiin tänään kengät ja se käveli alkuun kuin ihminen, jolla on kivi kengässään. Hyvä ettei siltä menneet jalat alta. Reissun kauniiksi lopuksi kaahailtiin täyttä laukkaa kesantopellolla. M ja orinsa antoivat lähes vastusta, mutta Ruunapahus on oripoikaa aika tavalla nopeampi.

Alkaa olla oikein kunnolla vihreää. Varhaiset aamut tuoksuvat kuin vain Suomen kevät voi. Tykkään ihan hulluna tsadinkin keväästä, mutta ykköseksi rankkaan silti kevään maalla.

Hän taas tanssii tahtiin valssin
ja lehmus tuulessa huokailee
Vanhan talon puuseinää
aurinko salaa suutelee

Hän on täällä taas
Kuinka sua kaipasin
täällä taas
talven yli odotin
täällä taas
Neiti kevät
on tullut kaupunkiin

Murtuu huulet kylmän talven
kaiken alkaa hän uudelleen
Jostain kuulen tutun laulun
hänen tiedän taas palanneen

Lapset laulaa suvivirren
kuin vanhus maa huokailee
Ensimmäisen leskenlehden
hauraat silmät hän aukaisee

Neiti kevät on tullut takaisin

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit/Neiti Kevät

On se hienoa olla kotona taas. Kaupunkireissu oli elämyksellinen ja ajoittain hurjan hauska, mutta kyllä kotona on sentään mukavinta. Silmä ja sielu lepää jne.

Viime yön sateiden seurauksena alkaa viimeinkin kunnolla vihertää. Hiirenkorvat puhkesivat koivuihin pitkän viikonloppuvapaani aikana. Pellon pientareilla heinä on jo sen verran pitkää, että kannattaa heposille syöttää. Voi sitä ahmimista kun mahaan vedetään kesän ensimmäiset vihreät!

Ruunapahus käyttäytyi iltapäivällä niin hienosti -neljän vapaapäivänsä jälkeen!- että voisin epäillä sen ikävöineen minua. Koko maasto vedettiin pitkin ohjin eikä koni saanut hepulia edes silloin, kun postilaatikolta tullessa pudotin osan postista maahan. Kuukausi takaperin elikko olisi ampaissut silmiään pyöritellen ja täyttä karkua ties mihin. Aluksi postinhakureissut olikin tehtävä niin, että piilotin postit takin alle ennen kuin nousin takaisin selkään. Nyt postilaatikon ennen niin pelottavasti rapisseen ja kahisseen sisällön voi tunkea etukaaren alle ratsaillenousun ajaksi.