torstaina, heinäkuuta 21, 2005

Varokaa halpoja kopioita!

"Onko tää joku TiraMisun halpa kopio?" kysyi naapurin 15-vuotias kun ensi kertaa TilaMisun avasi. Minä siihen että ei ole kopio ollenkaan vaan minun yksityinen blogini, joka keskittyy lähinnä maalaiselämääni. Aika lailla samanlaista juttuhuttua täällä taitaa olla kuin TiraMisussa mutta aiheina ovat kenties keskimääräistä useammin pollet ja maalla asumisen ihanuus.

Tässä ihanuudessa on kitkeräkin hiven: rakastettuni on ehta kaupunkiasuja joka vain lomailee maalla. Minä - kuten tunnettua - olen löytänyt itsestäni maalaisen, joka vain lomailee kaupungissa. Herra antoi herra otti kiitetty olkoon herran nimi eli kaikkea ei voi saada. Nähtäväksi jää kuinka toimiva tällainen suhde on. Pitäkää peukkuja.

keskiviikkona, heinäkuuta 20, 2005

Töiden alkaminen on vienyt mehut, en ole jaksanut ajatellakaan ratsastamista. Ans kattoo josko sitä tänä iltana saisi hilattua itsensä jonkun otuksen selkään.
Muuli on lihonut tynnyriksi liikunnan puutteesta(* vaikka oripojan kanssa rundaavatkin öiseen aikaan reippaasti ympäri tarhaa.

Varsaneito täytti jo viikon ja on niin isoa tyttöä että. Eilen yritti kopautella minua etukaviolla kun olin kyykyssä ja kutittelin pientä vatsan alta. Sain myös eilen osakseni ensimmäisen juuri minulle osoitetun hörinän. Istuskelin laitumen laidalla, emä laidunsi ehkä parinkymmenen metrin päässä. Pikkutyttö laukkasi muutaman metrin päähän minusta, pysähtyi, höristi korviaan ja päästi suloisimman hörinän jonka olen ikinä kuullut. Sitten spin ja laukalla takaisin mamman kylkeen.

Viikonloppuna olisi tarkoitus ajaa oripoikaa ensimmäistä kertaa takaa. Käytännössä homma tapahtunee siten että riimuun laitetaan ajo-ohjat, minä talutan ja toinen omistaja kävelee ohjien kanssa takana ja antaa komennot.

On päätetty myös totuttaa oripoika kuolaimiin kunhan sudenhammas on ensin poistettu. Satulaa sille on jo sovitettu, eipä tuo pitänyt sitä minään. Kun satula oli otettu pois, halusi poju tutkia siitä jokaisen neliösentin. Poika lienee omasta mielestään nyt valmis ratsu ja se hirnuu ainakin aina haikeasti tallilta lähtevien ratsukkojen perään eikä näytä ymmärtävän miksi muuli pääsee mutta hän ei.

(*Suurempi syy tuohon lihomiseen on tarkemmin ajatellen ruokinnan lisääminen. Oripojan kanssa tarhailu on tiennyt muulille isoja heinäannoksia ja koskapa muuli tulee toimeen huomattavasti vähemmällä ravinnolla kuin vastaavan kokoinen hevonen, seuraukset ovat nähtävissä muulin mahanympäryksessä.

tiistaina, heinäkuuta 19, 2005

Tämä blogi kaipaa ilmiselvästi kuvia. Maalaisidylli- ja ei-niin-idyllikuvia. Kielikuvat kun tuntuvat syntyvän vajavaisina pitkän kirjoitustauon jälkeen.

Kaunistahan täällä on, sadetta hieman kaivattaisiin kyl'.

Kerron hassun yksityiskohdan: vuokraani sisältyvät uudet perunat.
Nam.

lauantaina, heinäkuuta 02, 2005

Oripoika on komia ja reipas, ei pelkää mitään vaan suhtautuu asioihin rauhallisesti. Kuolaimia sillä ei ole koskaan käytetty, vielä mietitään mitä tehdään kun kohta aloitetaan ajo-opetus.

Eilen saatiin pikkupojasta ratkihienoja kuvia, julkaisen heti kun ehdin.