(puoli)tehoviikko

Pikkuorin tämän viikon ohjelmaa voi kutsua jo muuksi kuin lepäilyksi. Kolmen päivän migreenistä toivuttuani ratsastin tohkeissani kahtena päivänä. Lisäksi käveltiin yhtenä päivänä tunnin verran, Herra Ori ihan vain riimussa, pieniä hiekkateitä ja joen vartta ja välillä pysähdyin vähän syöttelemään. Silkkaa hevosen lellimistä tuollainen, mutta polle niin tykkää puuhastella ihmisen kanssa mitä tahansa. Eilen tallille tullessani minua tervehti sellainen ilonkiljunta ettei paremmasta väliä.

Ratsastukset olivat lähinnä maastoilua mutta tarkkaan harkittua sellaista. Yksi päivä voimaharjoittelua eli kiipeilyä kallioilla, toinen päivä aerobisen kunnon ylläpitoa eli reipasta ravia ja laukkapätkiä metsätiellä.

Orilla tuntuu olevan imukupit kavioiden tilalla. Se kiipeää ylöspäin millaisen rinteen tahansa, liikkuu sivuttain kaltevalla pinnalla ja laskeutuu rauhallisesti ja tasapainoisesti jyrkkiäkin rinteitä. Ei hullumpaa vasta nelivuotiaaksi kääntyneeltä ratsunraakileelta. Kun kuuliaisuus on vielä useimmiten kympin arvoista niin ei ole paremmasta väliä. Ori kuuntelee hienosti istuntaa ja kokoaa itsensä automaattisesti.

Minä en oikeastaan ole kummoinen ratsastaja joten en luulottele, että orin ansiot ovat kovinkaan paljon omaa aikaansaannostani. Hyvä perusvalmennus, tasapaino, hieno rakenne sekä todellinen halu työskennellä ihmisen kanssa tekevät orista tavattoman mukavan ratsastaa. Oma varsin kirjava ratsastustaustani auttaa minua arvostamaan hevostani entistä enemmän.

Orista on kovin vähän ratsastuskuvia ja tuoreimmat ovat viime kesän treeneistä. Ao. kuva on toissakesältä. Orilla on ensi kertaa ratsastaja selässä. Hevonen keskittyy peruuttamaan.

Väärikäsityksiä merellä

Lähikunnan talleilla on liikkeellä juoru, jonka mukaan meiltä on hevonen kuollut huonon hoidon takia. Uutisen toi muassaan kengitysseppä. Menin pihalle ja otin pääluvun ja kas, kaikki kaviokkaat hengissä ja tolpillaan. Muutama elikko ei karvanvaihdon vuoksi ole kenties kaikkein edustavimmassa kunnossaan mutta kaukana näyttivät kuolleesta olevan.

Mielenkiintoista, miten hevosmaailmassa huhupuheet ja juorut leviävät. Luulopuheista tulee faktaa ennen kuin ehdit kissaa sanoa. Itse hylkäsin aikoinani rotukoirien maailman juuri juoruilun ja sisäänlämpiävyyden takia, mutta hevosympyrät ovat tasan samanlaisia. Kummallisia juttuja olen itsestäni ja hevosestani mutkan kautta kuullut. Hämmästyttävää sikäli, että tällä hetkellä pyörin tasan kahdella tallilla ja satunnaisesti vastaantulevia ratsukoita morjenstan kohteliaisuuden nimissä. Hevosihmiskontaktini ovat siis minimaaliset. Mistä nämä juorut oikein lähtevät liikkeelle?

Mein tallinpitäjällä on vuosikymmenten kokemus tallin pyörittämisestä, hevosten valmennuksesta, kasvatuksesta ja hoidosta. Hän on ns. vakavasti otettavien hevosihmisten parissa tunnettu ja arvostettu. Jos nyt mikään asia tässä maailmassa on varma niin se, ettei hänen käsissään hevosia kuole laiminlyöntien takia. Päinvastoin, hänellä on ollut hevosia niin psyykkisessä kuin fyysisessäkin kuntoutuksessa erinomaisin tuloksin.

Kateus vie kalatkin vedestä, sanotaan. Tällä hetkellä mein talli ei edes kilpaile kenenkään kanssa asiakkaista koska vapaita tallipaikkoja ei ole. Kesän laidunpaikat ovat aikapäiviä menneet eikä muunkaan tarjonnan saralla kisata koska talli on alueensa ainoa, joka ko. palvelua tarjoaa. Noin mielikuvituksellista tarinaa ei usko kukaan joka vähänkin hevospiirejä tuntee. Silti aina pistää ihmetyttämään mistä näitä juttuja oikein sikiää.


Sitten muihin aiheisiin:

Pettymykset pelottavat kovempaakin kulkijaa
Ehdoin tahdoin tuskin kukaan pelleks haluaa
Onneton se on ken rakkautta turhaan tunnustaa
ja onneton ken pakenee kun jäädä haluaa.

Tahdotko mut tosiaan suhteeseen vakavaan
Pitkin polkuu poloista rinnallasi tarpomaan
elinkautistani seurassani päivästä päivään lusimaan
aamuteesi kanssas jakamaan?

Tahdotko mut tosiaan-Popeda


Nyt olet rakastunut taas
ja annat kaiken mennä
päin helvettiä

Rakastunut taas-Zen Café

Orilla on puheenvuoro

Eilen kun makoilin ihan rauhassa omassa tarhassani, tuli Muulin Isäntä sinne lautojen ja erilaisten työkalujen kanssa. Periaatteessa minua kiinnostaa kaikenlainen miehekäs puuhailu, mutta siinä auringossa oli niin mukava loikoilla etten viitsinyt ollenkaan nousta. Muulin Isäntä istui minun selässäkin vähän aikaa, enkä minä noussut silloinkaan.

Sitten tuli matte ja kuikuilin vähän ollaanko lähdössä lenkille ja pitääkö nousta. Ei lähdetty vaan matte tuli kanssa tarhaan ja Muulin Isäntä ja matte hakkasi niitä lautoja lisää meidän aitaan. Makailin kaikessa rauhassa ja vähän vaan silmäkulmasta katselin mitä ihmiset oikein puuhaavat. Olin makuulla aika lähellä aitaa ja kun matte ja Muulin Isäntä etenivät minun kohdalle niin minut pakotettiin nousemaan ja siirtymään! On se ihmeellistä ettei saa omassa tarhassaan rauhassa päivätorkkuja ottaa!

Kun olin jo seisaalla niin tsekkasin uudet laudat ja vasaran ja naulalaatikon muttei minun annettu varsinaisesti auttaa ollenkaan. Sitten matte laittoi minulle satulan ja suitset ja me yritettiin tehdä kentällä puomiharjoituksia. Minä olin niin innoissani etten malttanut ravata puomeilla vaan leikin että ne on esteitä ja menin korkealta yli, viuh vaan. Mattea vähän nauratti ja sitten me lähdettiinkin pitkään maastoon ja nähtiin ravihevosia ja sellaisia pieniä karvaisia poneja (matte sanoo, että ne ovat islanninhevosia) ja vielä suomenhevosia, joilla on juhlavuosi.

Minua on alkaneet oudot asiat kovasti jännittää tuolla maastossa. Ennen kun minulle oli kaikki outoa niin en jännittänyt paljon ollenkaan mutta nyt kun on jo paljon tuttuja asioita niin outojen juttujen jännitys korostuu. On vähän epämiehekästä olla näin arka yht'äkkiä! Matte koittaa lohdutella minua ja sanoo, että kun saan enemmän kokemusta niin tulen rohkeammaksi ja kun luotan matteen paremmin.

Minulle kerrottiin että minun Valmentaja tulee kesäksi Suomeen. Se on kivaa koska Valmentaja on mies ja hirmu taitava ja sen kanssa minä en pelkää ollenkaan.

Muuli sai oikein loistaa kun meille tuli kaupunkilaisvieraita. Se nautti täysin siemauksin rapsutuksista, harjauksesta ja kehuista. Ratsastuksen suhteen se ei ollut yhtä aulis mutta käyttäytyi hyvin parin aloittelijan kanssa niin että nämä taisivat ymmärtää jutun jujun. Kokeneemman ratsastajan se pisti koville ja oli niin tahmea kuin olla voi. Se oli suorastaan valovuosien päässä lähes ajatuksen voimalla liikkuvasta hyvin koulitusta western-ratsusta.

Tiedän koska kokeilin itse. Tappelua tarttui filmillekin ja vaikka tiesin, että se oli kamalan näköistä, ylitti tulos kaikki oletukseni. Riittävästä lämmittelystä huolimatta muulinjulli kulki sitkeästi lapa edellä ja peruutusvaihde, jota se auliisti tarjoili kun sitä ei pyydetty, oli unohtunut kokonaan. Jogista ei kannata juuri puhua, sen verran säätämistä oli tahdissa, joka tahtoi joko kiihtyä liikaa tai lässähtää käynniksi.

Olen joskus ratsastanut muulilla unelman kaltaisia rupeamia, jolloin se kokoaa itsensä, taipuu, myötää ja kulkee niin hyvin, ettei meinaa todesi uskoa. Vastapainoksi on sitten niitä päiviä, jolloin se viis piittaa ratsastajan yrityksistä ja sikailee minkä ennättää. Se ei toimi edes huippuratsastajan alla jos ei ole sillä tuulella. Tämä on fakta. Muuli on yhden miehen hevonen eikä juuri perusta siitä, ovatko muut siihen tyytyväisiä vai eivät.

Olmi on kirjoittanut valaisevan merkinnän Monty Robertsin Ypäjän vierailun sunnuntain ohjelmasta. Hyvin samaan tapaan itsekin ajattelin ja olisin tapahtumaa kuvaillut jos olisin jaksanut paremmin kuin omassa puolivillaisessa merkinnässäni.

Ori jorisee IV

Nyt on alkanut elämä hymyillä. Päivätorkkuja on kiva ottaa pötköllään kun on lämmintä ja aurinko paistaa. Meillä on muulin kanssa sellaiset vuorot, että kun toinen nukkuu ihan oikosenaan kyljellään niin toisen pitää olla mahallaan ja pää pystyssä jos tapahtuu jotain odottamatonta tai jos vaikka saadaan heiniä tai muuta hyvää.

Muulin isäntä makailee muulin mahaa tai selkää vasten joskus. Minua vasten ei makailla mutten minäkään viitsi aina nousta ylös jos vaikka matte tulee rapsuttelemaan kun se voi rapsuttaa minua vaikka makaan. Jos pyllyäni kutittaa niin nousen ylös ja käännän takapuolen mattea kohti ja se tajuaa aika hyvin rapsuttaa sieltä mistä kutian.

Olen muulilta oppinut miten takapuolen rapsutusta pyydetään. Vieraat joskus säikähtävät kun me käännetään pyllyä kun ne luulevat, että me aiotaan potkaista mutta ei me ollenkaan haluta potkia hyviä rapsuttajia. Minä en potki ketään kun minulle on tehty selväksi ettei se ole sopivaa. Muuli yritti aikaisemmin potkiä kengitysseppiä mutta ei tee sitä enää.

Tällä viikolla on käyty monta kertaa metsässä. Yhden kerran matte ja minä käveltiin yhdessä eli minä olin riimussa ja matte talutti. Silloin mentiin aika hitaasti kun matte ei koskaan viitsi juosta ja se tuli siellä metsässä naamasta ihan punaiseksi kun kiivettiin aika korkeille kallioille. Minun ei tullut yhtään kuuma silloin.

Seuraavana päivänä matte ratsasti ja mentiin kivan ja aika reippaan metsälenkin jälkeen vielä pellolle taivuttelemaan ja vähän laukkaamaan. Käytiin ihan vieraallakin pellolla ja siellä oli kamala peto:

Traktoria siellä ei ollut ja traktorit minä tunnistan. Korkeakaulainen peto joka näkyy tuossa traktorin vieressä yritti hyökätä minun kimppuun ja minä sanoin mattelle, että nyt pelottaa ja juostaan kauas pois. Matte ei antanut minun juosta petoa karkuun vaan käski minun ensin peruuttaa ja mennä vähän lähemmäs petoa ja taas peruuttaa ja taas mennä vähän lähemmäs ja vielä vaan peruuttaa. Minua alkoi aika pian kyllästyttää koko homma ja sitten haistelin petoa ja huomasin, ettei se ollutkaan yhtään pelottava.

Yleensä minä en yhtään pelkää mitään uusia juttuja mutta nyt olen vähän päässyt unohtamaan mitä kaikkea voi tulla vastaan kun lähtee pihasta pois. Omalla pihalla en pelkää mitään. Kerran matte yritti saada minua juoksemaan kun olisin paljon mieluummin haistellut tammojen jättämiä viestejä. Juoksutusraippaa ei ollut eikä köyttä, joten ei minun tarvinnut paljon juosta, kunhan matten tieltä hölkyttelin pois. Sitten matte heitti minua pyllyyn hanskalla enkä pelästynyt yhtään vaan tein sliding stopin (jota minä en vielä ratsastajan kanssa tee) ja menin tutkimaan hanskaa. Ihan turha yrittää säikytellä minua juoksemaan, minä juoksen silloin kun haluan koska olen jo iso poika ja määrään itse. (Joskus on kyllä pakko juosta kun matte tahtoo mutta en minä mitään hanskoja pelkää!) Samalla kertaa se yritti heilutella ämpäriä että minä muka juoksisin mutta minä menin kylmänviileästi katsomaan mitä siinä ämpärissä on enkä juossut yhtään.

Koe guru ja ylpisty

Mahdottoman hienon shown piti "mr. Roberts" Ypäjällä sunnuntaina. Ongelmahevosia laitettiin vipinällä ruotuun ja homma saatiin päälle päätteeksi näyttämään helpolta kuin heinänteko. MR on täysiverinen show-mies ja uskon, että aloittelevakin hevosharrastaja sai hommasta irti ainakin hyvän mielen.

Kun ongelmahevosista on kyse, tulee vääjäämättä eteen surullisia hevoskohtaloita. Itsensä gurun sanoin: "Ei ole olemassa ongelmahevosia, on vain hevosia, joilla on ongelmia." Hevosten ongelmat taas johtuvat ihmisistä.

Sekä seuralaiseni että minä kyynelehdimme kun käsittelyssä oli tuhkatiheään omistajaa vaihtanut jumalaisen kaunis ja herkkä puoliverinen. MR oli kenties tuon hevosen elämässä ensimmäinen ja ainoa ihminen, joka oli kohdellut sitä reilusti ja ymmärtänyt sitä. Jopa tällainen harrastaja pystyi näkemään, että kyseessä oli upea hevonen, josta olisi asiallisen omistajan kanssa vaikka mihin. Hevosrukka oli koko elämänsä yrittänyt parhaansa ja saanut palkkioksi kannusta ja piiskaa. Toivon todella ettei tuon hevosen kohdalla ole vielä liian myöhäistä. Vaikken ihmeemmin puoliverisistä perusta, ottaisin koska tahansa tuon yksilön itselleni.

Kokonaisuudessaan show oli sellaista peruskamaa. Yhdelle nuorelle hevoselle tehtiin pikaratsutus, ihmiselle aggressiivinen hevonen koulittiin olemaan ystävällinen ja positiivinen, mahdottomalla ratsastaa ratsastettiin kauniisti ja rennosti ja lopuksi laitettiin kuljetuskoppiin kaksi hevosta, joilla oli lastausongelma.

Minua jaksaa aina ihmetyttää tuo lastauskammoisten hevosten määrä. Lastausprobleema kun on vielä niin hemmetin helppo ratkaista tai, mikä vielä helpompaa, totuttaa hevonen "lastaamaan itsensä" jo varsasta alkaen niin, ettei mitään ongelmia pääse syntymään. Lastausongelmat ovat erityisesti ratsupuolen harrastehevosten ongelma, ammattilaiset osaavat kyllä kisahevosensa lastata. Tai ainakin ammattimaiset hevosten hoitajat osaavat lastata ammattimaiset kisahevoset.

Ypäjälle oli lisäksi saatu esimerkiksi ravipuolen suomenhevonen, jota normaalioloissa lastattiin tunti-pari vähintään kolmen miehen voimin. Omistaja oli äimistynyt kun yksi nuori nainen MR:n tiimistä lastasi hevosen vaikeuksitta alle viidentoista minuutin kuuliaisuusharjoitusten jälkeen. Varsinainen lastaus onnistui heti kerralla.

Ympärillä istuvien englantilaisen(?) ratsastuksen harrastajien reaktioista päätellen suurin ihme oli juuri tuo hevosten nopea ja ongelmaton lastaus. Itse hämmästelin eniten MR:n rautaista ammattitaitoa. Heppu pystyy samaan aikaan opettamaan oikeaa reagointitapaa vihaiselle ja ihmiselle vaaralliselle hevoselle (jollaisen kanssa minä en uskaltaisi pyöröaitaukseen alun alkaenkaan), selittämään yleisölle mitä kulloinkin tekee ja vielä vääntämään asiasta vitsiä. Kai hänellä on yli puolen vuosisadan jälkeen homma selkäytimessä mutta sittenkin.

MR oli keksinyt loistavan tuotteen kaupattavaksi naruriimuja halveksiville englantilaisen ratsastuksen harrastajille: Dually training halterin. Kapistus toimii naruriimun tavoin eli löystyy kun hevonen käyttäytyy toivotulla tavalla ja kiristyy kun hevonen ei toimi. Näin hevonen opettaa itse itseään. Ulkonäöltään riimu muistuttaa perinteistä, joten kauppa käy muidenkin kuin western-ratsastukseen hurahtaneiden parissa. Dtn-riimu maksoi 45 euroa ja naruriimun näkyy saavan suomalaisesta nettikaupasta alle kympillä. MR myi kumpanakin esityspäivänä satoja riimuja. Kauppa se on joka kannattaa.

Sunnuntaista jäi kokonaisuudessaan suuhun mukava maku. Ei varmasti vähiten siksi, että kotona odotti tallillinen ongelmattomia hevosia, jotka on helppo lastata, jotka toimivat ratsastaessa ja jotka suhtautuvat positiivisesti ihmisten kanssa tehtäviin asioihin. Koen olevani onnekas ja luulenpa, että hevosemme ovat onnellisia.

Heh, nyt vasta muistin, että joku oli katsonut asiakseen ja oikeudekseen tuoda vauvansa MR:n shown aikana maneesiin huutamaan. Suhtaudun erittäin negatiivisesti siihen, että taide- tai jonkun muun nautinnon keskeyttää parkuva ipana. Aina on joku imbesilli äiti, joka katsoo oikeudekseen terrorisoida sata- tai tuhatpäistä yleisöä ja häiritä esityksen kulkua tuomalla itkevän vauvan tai elämöivän leikki-ikäisen tilaisuuteen, jollaisiin ne eivät kuulu. Ypäjällä lapsi hiljennettiin järjestäjien toimesta kiitettävän nopeasti. Näkisipä vastaavaa muissakin tilaisuuksissa, esim. musiikki-sellaisissa.

YouTube tarjoaa:

Lastaus
Säikky poni
Ihmisiin uskonsa menettänyt hevonen

Ei toivoakaan maastoilusta eilen. Kevät orin rinnassa ja takana olevat pari lepopäivää aiheuttivat sen, että olisi pitänyt juoksuttaa kunnolla ennen maastoa. Yritinkin sitä, mutta kentän silmiin ja suuhun pöllyävä hiekka teki juoksutuksesta molemmille niin epämiellyttävän kokemuksen, että katsoin parhaaksi lopettaa jo kymmenen minuutin jälkeen. Ori tuntui olevan päätökseen ihan tyytyväinen, mutta olisi halunnut jatkaa yhteistoimintaa eikä palata takaisin tarhaan.

Tänään irtojuoksutin sekä orin että muulin. Muuli oli mennyt sisälle ja omaan karsinaansa sillä aikaa kun vein oria tarhaan. Muuli on sellainen hienoperse: jos tuulee tai sataa, se haluaa olla sisällä. Olen kuullut että muulien pitäisi olla sitkeitä ja säänkestäviä.. Meidän ei ainakaan osoita sitkeyttään millään tavalla, lähes piloille hemmoteltu otus kun on.

Olen kyllä kade muulin ja sen isännän välillä vallitsevasta täydellisestä yhteisymmärryksestä. Toivon, että ori jonain päivänä on valmis tekemään kaikkensa minun puolestani niin kuin muuli isäntänsä puolesta. Treeniä ja muuta yhdessäoloa vain niin kyllä toivottavasti lähtee.

Muuli hengaili mukana kun siivosin karsinoita. Se kävi tutkimassa jokaisen karsinan erikseen ja yritti murtautua leipälaatikkoon. Muulin suosikki eli iskelmäradiokanava oli päällä kun touhusin tallissa. Kaikki meni mukavasti kunnes aloin laulaa mukana. Silloin muuli katsoi minua silmät laajentuneina ja käänsi korvansa taakse ettei ääneni kuuluisi niin kovana.

Viimeinen niitti lauluharrastukselleni oli tuo muulin käytös. En voi prkl kotonakaan laulaa kun koirat kärsivät siitä selvästi (menevät toiseen huoneeseen heti kun aloitan). Suihkussa en ole koskaan oppinut laulamaan ja muita eläimettömiä hetkiä ei arjessani juuri ole. Ehkä alan kiertää karaokeissa, siellä eivät eläimet rääkkiinny.

Orin turinat, osa 3

Nyt on sitten kiva kun minun tarha on kuivunut eikä tarvitse enää leikkiä mudassa. Meillä on muulin kanssa sellainen uusi leikki, että me irroitellaan pihaton ovesta muoviliuskat, joiden lomasta kuljetaan sisään ja ulos. Kun ulkona on jo lämmintä niin ei niitä liuskoja tarvita enää lämmöneristeeksi tai pitämään tuulta poissa.

Yleensä minä revin liuskan irti ja heiluttelen sitä muulin edessä. Muuli ottaa silloin hampaillaan kiinni kaitaleen toisesta päästä ja minä toisesta ja sitten me vedetään niin kovaa kuin jaksetaan. Se on hurjan kiva leikki ja sitä voi leikkiä aina uudestaan kun henkilökunta naulaa ne liuskat takaisin ja minä revin ne uudestaan irti. Matte ja muu henkilökunta puhuu jostain Sidostesukkamainoksesta, mutta siinä on kuulemma jotain koiria enkä yhtään ymmärrä miten muuli tai minä voitaisiin olla koiria.

Koirat on aika turhia otuksia muutenkin. Minun kotona niitä asuu kolme ja maten kanssa tulee aina kaksi. Niihin kaikkiin minä olen tottunut enkä paljon niistä välitä, mitä nyt joskus yritän potkaista niistä nuorinta ja tyhmintä joka tulee minun jalkoihin ja innostuu joskus komentamaan minua. Kun tulin vanhasta kodista tänne uuteen kotiin niin rauhoituin kyllä heti kun näin koirat. Oikein huokaisin ja rentouduin. Tuntuu jotenkin niin kotoisalta kun on koiria vaikka ei niistä silti juuri mihinkään ole.

Matte on ollut vähän kipeänä eikä me olla tehty moneen päivään mitään kivaa. Toivottavasti huomenna on vielä hyvä ilma ja mentäisiin metsään. Minusta on hurjan kiva samoilla puiden seassa ja kiipeillä kallioilla enkä minä tarvitse mitään polkujakaan kun olen kuulemma jänkäjalka. Mitähän sekin sitten tarkoittaa. Ihmisillä on joskus tosi kummia juttuja eikä ne aina selitä niitä niin, että hevonen ymmärtäisi mitä ne tarkoittavat.

Ori tarinoi (osa 2)

Ette usko miten minulle kävi viikolla: unohdin kokonaan miten liinassa juostaan. Liinassa juokseminen on sellaista, että matte seisoo keskellä piiskan kanssa ja minä juoksen sen ympärillä pitkässä narussa maten määräämää tahtia. Sillä piiskalla ei yhtään lyödä hevosta vaan se on sellainen eteenajava apu.

Olen yli puoli vuotta kuntoillut ja treenannut säännöllisesti liinassa ja nyt se taito vaan ykskaks unohtui minulta. Käännyin siellä uralla aina vaan katsomaan mattea ja yritin sen ruumiinkielestä lukea, mitä pitää tehdä. Ilmiselvästi se halusi minun olevan pää ympyrän keskelle päin ja peppu ulos. Osasin sen niin hyvin, ettei matte päässyt ollenkaan kummankaan kyljen puolelle saati takaviistoon, mistä se olisi voinut antaa erilaisia merkkejä.

Minulla oli oikein hauskaa kunnes matte vähän hermostui ja nappasi minua piiskalla pyllylle. Ei kirpaissut yhtään mutta hämmästyin kamalasti kun matte on yleensä aika lepsu. Yht'äkkiä sitten muistinkin miten liinassa juostaan. Vähän hassua että olin sen niin perinpohjaisesti unohtanut ja kuinka äkkiä kaikki palautui mieleen.

Matte marmatti vielä vähän mutta lopetti aika pian koko juoksutuksen ja kehui minua kiltiksi pojaksi joka kyllä olenkin. Minkäs ori sille mahtaa jos ei aina muista ihan kaikkea. Varsinkin jos on aika kuuma eikä oikein huvita sellainen tylsä juoksutus. Ei matte itse koskaan joudu juoksemaan samaa ympyrää kunnes on ihan hiki!

Eilen olin maten kanssa sellaisella ratsastustunnilla. Se tarkoittaa sitä, että matte istuu selässä ja kentällä on meidän kanssa joku täti, joka huutelee jotain. Se ei ollenkaan huuda minulle vaan matelle mikä on kivaa vaihtelua. Toisaalta siellä tunnilla jouduin ehkä enemmän töihin kuin normaalisti ja matte aikoo harjoitella minun kanssa niitä samoja juttuja yksin ilman sitä vierasta tätiä. Oikeastaan se oli aika mukavaakin koska matte istui siellä selässäni välillä niin, ettei se häirinnyt minun jogia ollenkaan ja melkein unohdin, että se on siellä.

Matte on monesti selässäni vähän jäykkä ja se tuntuu kurjalta kun hytkytään liikettä vasten eikä sen mukana. Matte on luvannut opetella paremmin olemaan siellä selässä ja se vieras täti puhui joistain kisoista. Minä en tiedä mitä ne kisat on eikä matte selittänyt vaan meni taas ihan tönköksi. Sitten se taas vähän rentoutui ja me tehtiin jotain kuuliaisuusharjoituksia ja sitten matte tuli alas ja minä pääsin tarhaan ja sain porkkanoita. Aika kivoja nuo ratsastustunnit.


Tässä kuvassa olen minä ja minun valmentaja kaksivuotis-
kesänäni, jolloin aloin opetella ratsuksi.

Miehekäs laji