Pikkuorista tuli tänään isä. Pikkutamma varsoi karsinassa vietetyn yön jälkeen aamulla laitumelle potran tammavarsan. Emä on kuin vanha tekijä, tytär iso ja niin priima kuin puolen päivän ikäinen neito vain voi. Jouhia on enemmän kuin isällä ja emällä yhteensä ja ne ovat pienen pientä kiharaa. Kyllä, Ori on todellakin pudottanut viimeisetkin korkkiruuvikiharansa. Ehkä jouhet pysyvät jo ensi vuonna...?

Livistin heti aamuruokinnan jälkeen tulokasta katsomaan, illalla yritän saada jonkun valvomaan tätä härdelliä ja päästä oikein ajan kanssa tutustumaan pikkuiseen.

Iltapäivää. Olen sitten loppuviikon tallinpitäjä. Hoidan ja valvon valtavaa yksikköä, joka sisältää hevosia, koiria, laitumia, talleja, maatalouskoneita ja erikoismyymälän.

Prkleen tätiratsastajat ja niiden pilalle hemmotellut kavioeläimet. (Tätiratsastajuus ei suinkaan riipu iästä, itsekin olen hyvän matkaa täti-ikäinen. Tätiys on asenne: minun pieni heppakulta lässynlässynlää. Herkkuja annetaan kädestä eikä hevosella ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja.) Taas kerran on käytävä uusien hevosten kanssa läpi se, että minun päälleni ei kävellä, minun vieressäni ei kävellä, minuun ei hierota päätä tai muutakaan ruumiinosaa eikä minuun varsinkaan suunnata potkuja ja puremia.

Onneksi hevoset oppivat nopeammin kuin tädit. Tähän asti kaikki kohtaamani hevoset ovat oppineet lähes kerrasta sen, että oikea paikka kävellä on narunmitan päässä takanani. Ne hirviöt, joita tavallisesti talutetaan ketju suussa tai vähintään turvan ympärillä ovat osoittautuneet nopeaoppisimmiksi. Tällaiset yksilöt ovat yleensä nopeita ajattelemaan ja ovat aiemmassa elämässään oppineet, että riimussa "pitää" riehua. Rippunen rauhallista käytöstä ja pari napakkaa palautusta omalle paikalleen opettaa riekkuville hevosille asiallisen käytöksen salat. Ja ne mokomat vielä nauttivat siitä kun saavat kerrankin kävellä rauhassa ilman hermostuneesti narussa riippuvaa taluttajaa.

Murheellisin tapaus täällä on muuan strasser-vuoltu tamma. Hevonen on vuoltu jalattomaksi ja voi liikkua vain viiden sentin pituisin askelin. Lisäksi se on pysyvästi kärttyinen, minkä kyllä hyvin käsittää kun ajattelee, että sen jalkoihin koskee koko ajan. Omistajalla on - kuten arvata saattaa - enemmän intoa kuin ymmärrystä. Silti hän on omasta mielestään todellinen hevosystävä ja hevosten ymmärtäjä.

En ole fanaattinen kengityksen kannattaja tai vastustaja. Ori on enimmäkseen paljain jaloin, mutta kengitetään aina tarvittaessa eli jos se rupeaa arkomaan ja talvella luonnollisesti laitetaan hokkikengät alle. Orilla on luonnostaan hyvä ja kova kavioaines eli sitä voi pitää kengättä olosuhteissa, joissa moni muu tarvitsee välttämättä kengät.

Kengitys on mielestäni täysin hevoskohtaista ja jos hevonen ei liiku puhtaasti ilman kenkiä niin kengät käpäliin kuin olisi jo! Minä mitään strasser- tai villihevosvuoluja käyttöhevosilla ymmärrä. Kas kun em. vuolut itse asiassa yleensä estävät hevosen normaalikäytön. Maailmalla on nostettu paljon eläinrääkkäyssyytteitä strasser-vuoltujen hevosten omistajia vastaan ja monia hevosia on jouduttu lopettamaan äärimmäisen vuolun aiheuttamien jalkaongelmien ja kroonisten kiputilojen vuoksi.

Kultainen keskitie ja hitunen maalaisjärkeä riittää tässä vuolu- ja kengitysasiassa unohtamatta sitä, mihin haluaa hevostaan käyttää. Ehkä strasser-vuolun kannattajat haluavat hevostensa haahuilevan jalat kipeinä tarhoissa ja laitumilla, mene tiedä.

Orin juhannuksen jälkeisiä tunnelmia

Tänään meille tuli ensi talveksi heiniä. Heinistä on paljon viihdykettäkin kun heinävinttiin mennään ihan minun ja Muulin tarhan vierestä ja kaikki oma väki (paitsi matte joka luuhaa vielä jossain mökillä) ja muitakin ihmisiä on siinä kantamassa sitä heinää vinttiin. Se näyttää ikävältä ja kuumalta ja raskaalta työltä.

Onneksi eivät ole vielä keksineet käyttää hevosia niihin heinähommiin vaan traktorit tekevät työt siellä pellolla ja ihmiset täällä kotona. Viime vuonna matte ja muut oli siellä pellolla kanssa ja ne oli ihan punaisia ja nääntyneitä kun ne tulivat takaisin ja sitten ne kantoivat vielä pitkän aikaa niitä heiniä vinttiin. Varmaan sen takia matte ei ole vielä tullut mökiltä ettei se joutuisi töihin. Minulla on tosi paljon parempi työmoraali kuin matella, aina teen mitä pyydetään vaikka olisi ihan hiki ja kova jano.

Me saadaan aina Muulin kanssa paljon heinää kun niitä paaleja hajoaa ja leviää pitkin pihaa. Nyt se kuiva heinä on ihan melkein kuin tuoretta mutta lopputalvesta se ei enää ollenkaan maistu niin hyvältä, miksiköhän? Onneksi me saadaan aina talvisin myös esikuivattua heinää, joka on tosi hyvää. Mikään ei kyllä ole niin hyvää kuin tuore ruoho paitsi ehkä porkkanat ja kuiva leipä ja Prixit ja omenat ja muut semmoiset.

Yksi meidän hevonen, semmoinen joka asuu talvisin minun vastapäisessä karsinassa, saa monta kertaa viikossa hedelmäsalaattia. Siis semmoista, jossa on vesimelonia ja mangoa ja omppua ja ties mitä. Minäkin olen joskus saanut sitä vähän kun sen toisen hevosen matte on antanut. Minun matte on joskus puhunut semmoista, että sen tekisi mieli pihistää sen hevosen hedelmäsalaatti ja syödä se itse. Minusta toisen ruokaa ei saa ottaa paitsi sitten matte voisi sen hedelmäsalaatin viedä jos se jakaisi sen minun kanssa.

Minä olen nyt vähän lomalla kun Valmentaja meni vähäksi aikaa muihin töihin. Keskiviikkona minä matkustan maten kanssa toiselle tallille. Siellä on enemmän laidunta kuin täällä kotona ja maneesi jossa on ne kivat peilit ja sitten matte kertoi, että siellä on aika kivoja maastoja ja maastoesteitäkin. En muista olenko jo kertonut mutta minä olen tosi hyvä hyppäämään vaikken minä ratsastajan kanssa vielä paljon hyppääkään.

Matte löysi netistä tällaisen. Aika ruma äijä ja hevosta on vähän sääli. Minua ei yleensä tarvitse piiskata vaikka joskus minua kyllä vähän laiskottaa. Ja varmana juoksisin nopeammin kuin tuo hevonen!

Olin tänään valmennuksessa omalla hevosella. Valmennuksen pääkieli oli portugali, lisäksi oli muutama sana englantia sekä paljon käsillä puhumista ja kentän hiekkaan piirustamista. Olimme valmentajan kanssa yhtä mieltä siitä, että a)Pikkuori on taitava ja mukava ja aulis ja b)meikäläisellä voisi olla parempi tasapaino eikä sitä hevosen niskaa olisi tarvis pitää silmällä koko ajan.

Viitaten kohtaan b): Jos jo ratsastajan istunnalle saati sitten varsinaisille avuille erittäin herkkä hevonen nostaa voltilla väärän laukan, on ratsastajan syytä mennä itseensä ja keskittyä tasapaino- ja istuntaharjoituksiin. Välillä olo oli kuin kymmeniä vuosia sitten alkeistunnilla. Tämä ei totisesti ole minulle kunniaksi. Liika yrittäminenkin on selvästi pahasta.

Ensi viikolla Valmentajan poissaollessa vien Orin maneesitallille, jossa olisi tarkoitus vääntää ihan tosissaan. Vinkkiä kysyn tarvittaessa tutulta kouluvalmentajalta. Saas nähdä miten ämmän käy.

Valmentaja ratsastaa Orin vielä huomenna ja sitten hevonen saakin keskittyä juhannuksen viettoon. Itse olen pyhät kaukana tallilta ja takaisin kotona luultavimmin vasta sunnuntai-iltana tai ehkä jopa maanantaiaamuna.

Lähtiessä käskytin ankarasti Pikkutammaa pitämään varsan sisällään ainakin vielä maanantaihin asti. Ihanteellinen varsomispäivä (-yö?) olisi ma tai ti, keskiviikolla itselläni alkaa sen verran haastava työrupeama, että loppuviikkoon on varsomisia hankala sovittaa.

Suomenhevosaiheesta ja photoshoppauksesta innostuneena julkaisen laidunnuskuvan Ketunpunaisesta Tammasta. Eikös olekin kuin vanha lehtikuva?



Ratsastin eilen maastossa Ketunpunaisella. Kokemus oli melko hirveä sillä tamma on kovassa kiimassa ja huusi koko matkan. En silti voi olla ihmettelemättä kuinka tamman ravi sopii minulle täydellisesti. Olin liikkeellä ilman satulaa ja ravasimme pitkiä matkoja. Useimmat ihmiset ovat sitä mieltä, että tammalla on kammottava ravi. Vain minun ja tamman omistajan mielestä ravi on juuri passeli.

Maailman kesäisin näky on suomenhevonen laitumella tahi heinätöissä. Viimeksi mainittua sai katsella eilen Turussa suomenhevosten työmestaruuskisoissa väliaikaohjelman muodossa.

Varsinaisen kisan tulokset.

Hyviä kuvia tapahtumasta löytyy täältä.

Ohjelmassa oli myös varsanäyttely, paraati ja suomenhevosten esittelyä. Paikalla saattoi siis nähdä läpileikkauksen maamme ainoasta omasta hevosrodusta sen kaikissa ikäluokissa, ko'oissa ja väreissä.

Kiinnostavinta antia oli ihmisten ja hevosten suhde. Jotkut työmestarin tittelistä kisaavista hevosista näyttivät vetävän silkalla pahalla sisulla. Nämä hevoset yrittivät pakollisilla lepotauoilla purra ohjastajaa ja lähteä liikkeelle ohjastajan komennoista välittämättä. Näiden hevosten korvat olivat luimussa ja olemus jännittynyt. Ohjaajat olivat melskaavaa, kovia ohjasotteita käyttävää ja ohjaksilla läpsimistä harrastavaa tyyppiä.

Osa hevosista veti tiettyyn pisteeseen asti ohjastajan kehotuksista mutta ei innostunut yrittämään liian raskaaksi kokemaansa kuormaa. Nämä hevoset olivat useimmiten innokkaita vetämään mutta olisivat kaivanneet lisää tukea ohjastajalta. Hevosten innostus loppui siinä vaiheessa kun kuorma ei enää lähtenytkään helposti liikkeelle. Tässä vaiheessa ohjastaja joko luovutti tai alkoi hermostuneesti hoputtaa hevosta.

Muutama hevonen veti ohjastajan toivomuksesta voimiensa rajoille ja vähän ylikin. Valjakon yhteistyö oli saumatonta. Tauoilla hevonen odotteli rauhallisesti. Ohjastaja antoi hevoselle katsomoon näkymättömän merkin kun oli aika ruveta vetämään ja hevonen teki työnsä kunnes kuski kertoi, että on aika pysähtyä. Ohjastaja oli alun pienistä painoista alkaen mukana suorituksessa, kehui ja kannusti hevostaan.

Toiseksi tullut tamma Paavin Muru, söötti kuin voipulla, edusti ajajineen viimeistä kategoriaa. Valjakko oli henkilökohtainen suosikkini. Tamma oli työmestaruuskisoissa ensikertalainen ja olisi ansainnut voiton. Hevonen sai vetotekniikastaan täydet kolme pistettä ja ansioista. Voittajavaljakon tekniikka ja yhteistyö ei purrut meikäläiseen, mutta vedettyjä portaita kertyi enemmän kuin kakkoseksi jääneelle valjakolle eli peli oli sillä selvä.

Ensikertalaiset pärjäsivät muutenkin oikein hyvin. Ennustan, että kisojen juniorista, vasta viisivuotiaasta ja viidenneksi sijoittuneesta Liukkaan Sirosta kuullaan vielä.

Tarkennus edelliseen merkintään (tämä valvotti minua yöllä): rollback ja spin on pohjimmiltaan sama liike. Englantilaisella tyylillä ratsastavat kutsuvat sitä takaosakäännökseksi "(Takaosakäännös on lyhennys käsitteestä käännös takaosan ympäri, siis sisätakajalka polkee paikoillaan ja muut jalat kiertävät sen ympäri.)" Rollbackissa käännös on 180 astetta ja se tehdään laukassa, spinissä virallisesti 360 astetta ja suoritusaskellaji on ravi. Kisoissa näkee spinnausta, jossa hevonen pyörii kierroksen toisensa jälkeen itsensä ympäri.

Valmentaja on nyt ollut Suomessa kolme päivää. Pikkuori on opiskellut ahkerasti mm. spinin, rollbackin ja sliding stopin alkeita. Laukasta se pysähtyy jo hyvin, ei mene kauaa ennen kun slaidaa (ennustus).

Valmentaja on siitä(kin) huipputyyppi, että osaa asettaa sopivasti painetta ja opettaa asiat hevoselle ymmärrettävästi. Hevonen saa miettiä itse tarpeeksi eikä sitä rangaista jos se ei ole asiaa ymmärtänyt. Välillä on luonnollisesti rauhallisia maastoja ja kokonaisia vapaapäiviä.

Juhannuksen molemmin puolin Valmentaja lähtee muihin hommiin eli Pikkuori saa pitemmän sulattelutauon. Yritän saada sen laidunlomalle tutulle maneesitallille. Siellä se saisi lököillä ja tehtäisiin vain kivoja maastolenkkejä. Olisi mukava päästä tutkimaan uusia maastoja. Tai uusvanhoja tässä tapauksessa: sh-tamma-lemmikkini asusti aikoinaan ko. tallilla.

Suihkutin ensimmäistä kertaa Oriin hyönteismyrkkyä männä viikolla. Orin korva kääntyi aina sinne, mihin suihkutin. Lopuksi se vähäsen ihmetteli outoa hajua. Helppoa ja mukavaa.

Näin spinnaat.
Näin teet rollbackin.
Sliding stopin harjoittelu.


Lassottuna

Elämäni hevoset

Niitä on ollut kolme. (Tätä uusinta haliponia en laske vielä mukaan kun se on niin nuori ja aika piirteetön vielä.) Ensimmäinen oli lv-ruuna, toinen sh-tamma ja kolmas pv-ruuna. Lv-ruunan kanssa opin molemminpuolisen kiintymyksen ja luottamuksen merkityksen, vauhdin hurman sekä selässäpysymisen taidon kaikissa askellajeissa, äkkikäännöksissä ja sivuhypyissä.

Ruuna oli kohdatessamme seitsemän, minä 14. Erotessamme minä olin päälle kahdenkymmenen. Tällä hetkellä ruuna opettaa kolmatta polvea teinityttöjä. On kuulemma virkeä pappa vaikka ikää on lähes 25. Vaikka ruuna asuu toisella puolella Suomea, haaveilen ajavani katsomaan sitä tänä kesänä. Haluaisin vielä kerran antaa suukon sen turvalle, pilkun kohdalle. (Ettekö muka itse nuorempina suukotelleet hevosianne?)

Sh-tammalta opin vihaisen ja epävarman hevosen käsittelyä. Tamman luottamus ihmisiin palautui hiljalleen ja väkivallalla uhkailu jäi pois. Tammasta tuli luottoratsuni, joka toi turvallisesti kotiin tiettömien taipaleiden takaa. Yleensä tulen parhaiten toimeen ruunien ja oriiden kanssa, joten syvä suhde tammaan oli yllätys ja hieno luottamuksen osoitus hevosen taholta.

Pv-ruuna opetti vanhan hevosen käsittelyä ja metkuja. Halutessaan ruuna kykeni kouluratsastuskiemuroihin sillä minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Eniten ruuna nautti pitkistä maastoista. Koska olin ainoa, joka ruunaa vei maastoon ja vietti sen kanssa aikaa muutenkin kuin ratsastaen, sain osakseni vanhuksen jakamattoman kiintymyksen. Ensimmäisen yhteisen maastoreissun jälkeen jätin karsinaan kymmenen vuotta nuortuneen hevosen, jonka silmät loistivat kuin tähdet. Nähdessään minut kolmatta kertaa ruuna jo hörhötti innoissaan. Laitumella ruuna piti minua yksityisomaisuutenaan eikä olisi päästänyt muita hevosia lähellekään.

Vanha pv laukannee jo autuaammilla laitumilla.

Vanhoista tutuista hevosista on vaikea päästää irti. Niillä on luonnetta ja ominaispiirteitä vaikka tusinalle nuoremmalle hevoselle. Vanhojen pappahevosten omanarvontunto on mykistävä. Vanhat tammat puolestaan ovat usein vain kärttyisiä eli tammaa ikä ei välttämättä paranna. Tai sitten suosin yhtä sukupuolta toisen kustannuksella, mene tiedä.