perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Unohdin sitten kaviokuumeherkän hevoseni yliajaksi laitumelle. Laidun onneksi oli semmoinen jo melkein loppuun syöty lohko eikä yliaikaakaan tullut kuin viitisen minuuttia. Olen ollut ihan himmeän varovainen ja Ruuna on saanut laiduntaa noin vartin verran päivässä. Siinä ajassa se ei suinkaan tule kylläiseksi vaan vain kiukkuiseksi ja joka kerran olen saanut juoksuttaa sitä hetken verran ennen kuin se on antanut kiinni. Onni että Ruuna on sen verran laiska, ettei se todellakaan käytä hyväkseen koko laitumen laajuutta juostakseen minua karkuun. Kunhan tekee mielenosoituksellisesti ympärilläni laukkaympyrän tai pari.

Ruunalla on joko uhmaikä tai sitten meillä on pahemman luokan välirikko. Eilen pa-has-ti mistiin menneen lastausharjoituksen jälkeen soitin paniikin vallassa western-opettajalleni joka onneksi lupasi minulle yksityisopetusta ja lohdutteli muutenkin. En silti ole enää varma mistään kun ennen niin helposti lastautuva Ruuna järjesti sellaisen shown että oksat pois. Tästä lannistuneena sallin erään huollettavan hevoseni hiukan simputtaa minua eilen ja eikös se ryökäle jatkanut samaa menoa tänään. Illalla sille on tehtävä kurinpalautus ja se on aina isompi homma kuin se, ettei alun alkaenkaan päästä kuria löystymään.

Ää-ä, en ymmärrä hevosista mitään, en osaa mitään enkä kykene oppimaan mitään. (Tämä on taas näitä päiviä.)

torstaina, toukokuuta 22, 2008

Ruunalla on kurjaa

Minulla oli tässä yhtenä päivänä ihan kamalan kipeä maha eikä laitumellakaan tehnyt mieli syödä vaan kävin vähän pötköttelemään ja odottelemaan, että se raskas olo menisi ohi. Silloin matte tuli heti riipimään minut pois ja kiskoi ympäri pihaa vaikka olisin tahtonut vain makailla. Se spruuttasi minulle suupielestä sisään jotain pahaa Metacam-nimistä töhkää ja aina vaan piti kävellä.

Ihan pian kipu ja raskas olo sitten hellitti mutta matte ei antanut minun syödä(!) vaikka minun olisi jo tehnyt mieli. Minun piti vaan kävellä ja matte runnoi semmoista kapulaa joka ihmisillä on usein korvalla ja hermostui kamalasti (niin kuin sillä on usein tapana) kun ei saanut kiinni jotain päivystävää eläinlääkäriä.


Meidän kunta on jossain ihmeellisessä välissä niin ettei päivystävää eläinlääkäriä tahtonut millään löytyä. Tuttuja eläinlääkäreitä matte ei saanut kiinni tai ne eivät päässeet tulemaan (vaikka minä olisin voinut kuolla! ei ne ihmiset paljon meistä hevosista välitä, sanokaa minun sanoneen!). Vihdoin matte sai kiinni yhden ihan vieraan eläinlääkärin joka lupasi tulla. Minulla alkoi kyllä olla jo parempi olo ja kun se eläinlääkäri kaarsi pihaan ihan vieraalla autolla niin minä hämmästyin niin, että minulta tuli hätäkakat.

Eläinlääkäri vähän naureskeli ja sanoi, että minähän näytän jo aika hyvältä. Se kuunteli ja koputteli minua ja antoi piikkejä ja sanoi, että pulssia tuntuu sen verran, että kaviokuumeen vaara on olemassa jos nyt olen liian pitkään liian hyvällä laitumella. Minä mitään pitkään ole ollut kun pari viikkoa syönyt puoli tuntia päivässä vihreää ja yhtenä päivänä tunnin ja seuraavana kaksi. Nyt minulta on kielletty sekin vähä.

Tällä hetkellä minua ottaa päähän ihan hirveästi kun en pääse laitumelle ollenkaan vaikka kaikki muut pääsevät. Matte uhkasi, että saan nyt monta viikkoa syödä vain kuivaa heinää ja ihan vähän vihreää ja vasta joskus juhannuksen paikkeilla koitetaan varsinaista laidunnusta uudestaan kun ravintoarvot kuulemma jotenkin muuttuvat laidunruohossa kun kesä etenee. Minä olen kiukkuinen ja nälkäinen enkä varmana tee nätisti töitä kun en saa mitään palkkaakaan! (Viikonloppuna minä kyllä olin hurjan hyvä sukkisratsastusvalmennuksessa taas.)


tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Ruunan kevät

On tullut hurjan kuuma ja minä olen ollut tammani kanssa jo öitä ulkona. Tuoretta ruohoa saan syödä joka päivä ja henkilökunnan puolesta sanottiin, että jo viikon kuluttua päästäisiin laitumelle. Jess!

Me mennään kaikki hevoset samalle laitsalle paitsi yksi iso ruuna, joka on niin tyhmä, että se luulee olevansa ori. Se olisi kyllä ihan vääränlainen ori kun se on koko ajan pyrkimässä tammojen selkään vaikkei ne olisi edes kiimassa! Vitsi mikä nuija.

Minä yritän aina haastaa sitä isoa roikaletta tappeluun mutta matte ei anna ottaa miehestä mittaa tallin käytävällä. Varmana voittaisin vaikka matte muuta väittää. Matte perustelee oletettua tappiotani sillä, ettei minulla ole rähinäkokemusta ja sillä, että se toinen hevonen on minua melkein 30 senttiä isompi ja monta sataa kiloa painavampi. Hah, sellaisen köntyksen väsyttäisin ja iskisin kanveesiin hetkessä! Matte ja henkilökunta joskus vaan nauraa minun uholle mutta minä TIEDÄN, että voittaisin mennen tullen.

Minulta otettiin tamma vähäksi aikaa pois kun meillä alkoi lempi leiskua turhan rajusti ja sen tamman kiima pitkittyi. Nyt me ollaan taas sopuisasti yhdessä paitsi ruoka-aikoina jolloin ollaan riitaisasti yhdessä kun toisella on aina kumminkin parempaa ruokaa ja meidän täytyy vähän väliä käydä tsekkaamassa toistemme heinäkasat ja kauravadit.

Tarhoista on viety pois vesiastiat ja siellä on vain sellaiset juoma-automaatit ja vielä erilaiset kuin tallissa. Minua se automaatti hämmentää kovasti kun siellä ei ole ollenkaan vettä paitsi tamman jäljiltä joskus vähän. Matte suunnittelee minulle automaatinkäyttökurssia, saas nähdä kuinka äijän käy.

Photobucket
Tässä kevätlaidunkuvassa olen vasta kolmivuotias.
Tällä hetkellä minulla on hieno tuuhea harja ja olen
muutenkin komeampi ja massiivisempi. Tuo punainen
riimu ei mahdu enää edes päähän.