Sukkistädin ahaa-elämys

Minulla on ollut Sukkistädin kanssa vähän ratsastuksellisia ongelmia. Sukkistäti kun on parempi noitten enkkukamojen kanssa kuin western- ja on ne enkkukamat ja ylös kokoaminen minullekin ihan ok. Kun minulla on western-kamat päällä ja kun matte on selässä niin silloin kokoan itseni aina alempaan muotoon eli ns. western-muotoon, jossa pääni on aika alhaalla mutta takaosa silti hyvin alla jotta pystyn tekemään esim. nopeita käännöksiä kuten vaikka ajamaan laumasta erkaantuneen vasikan pikapikaa takaisin. En minä ole kyllä ikinä karjatöitä tehnyt mutta noin niin kuin esimerkin omaisesti. Vaikea kuvitella, että joku ylöskoottu pv voisi nopeasti käännyttää vasikan, hehe. Ne jannut liikkuvat usein tosi vaikean näköisesti.

No kumminkin. Sukkistäti ei ole osannut antaa minun koota itseäni sinne alas kun ei se muka tunne minun selkää ja takajalkoja western-satulan kanssa. Eilen minun enkkusuitset oli matella pesussa ja täti joutui ottamaan enkkusatulan kanssa western-suitset. Silloin täti sai ahaa!-elämyksen kun minä hivutin itseni korkeasta muodosta matalaan eikä minun selkä silti laskenut ollenkaan. Sitten me lasketeltiin menemään matalassa muodossa ja meillä oli oikein kivaa ja täti oli innoissaan.

Ennen minulla on ollut tädin kanssa westernissä ongelmana se, että vaikka ohjat on pitkät, niin täti ei anna minulle tarpeeksi ohjaa, että pääsisin kokoamaan itseni sinne alas. Nyt kun täti osasi antaa minun koota itseni sinne alas niin täti varmaan alkaa edistyä länkkäriratsastuksessakin paremmin.

Ruuna käy klinikalla

Minulla kävi eläinlääkäri kotona kun minulla on ollut silloin tällöin vatsakipuja ja pari ähkyäkin tässä kahden vuoden sisään. Viimeisen vatsakivun jälkeen matte meni ihan sairaaksi huolesta ja minun omalääkäri siis kävi ja kyseli matelta kaikkea ja tutki minua. Päällisin puolin kaikki oli ihan kunnossa eikä minun maha kuulemma kuulostanut siltä, että siellä olisi hiekkaa. Ajattelin jo, että olipa helppo keikka kun minuun ei edes pistetty mitään, kuunneltiin ja koputeltiin vaan.

Lääkärin käynnissä oli se hyvä puoli, että aloin saada ylimääräistä yöruokaa ja muutenkin välipaloja aterioiden välillä. Lääkäri piti mahdollisena vatsahaavaa minulla ja siihen auttaa se, ettei vatsa ole koskaan tyhjä koska hevosen suolisto on sopeutunut siihen, että siellä on koko ajan tasaisesti tavaraa kulkemassa läpi. Olin siis hyvin tyytyväinen muutoksiin ja ajattelin, että se lääkäri on sitten hyvä tyyppi.

Kissinkikkarat! Tässä yhtenä päivänä matte käski minut autoon ja me ajettiin klinikalle. Minä katselin koko matkan maisemia oikein kiinnostuneena, välillä näkyi hevosiakin. Kun tultiin klinikan pihalle ja sain tulla autosta ulos niin olin aika järkyttynyt: siellä oli hirveästi hyörinää, autoja ja hevosia ja ihmisiä ja osa hevosista juoksi kovaa kärryt perässä. Minä menin ensin karsinaan siellä kun lääkäri oli vielä tekemässä jotain leikkausta eikä ehtinyt ottaa minua vastaan vielä.

Kun pitkän ajan päästä pääsin karsinasta ulos, olin jo tottunut kaikkeen menoon ja mekkalaan kun karsinassa oli mukavasti ikkuna josta sain seurailla kaikkea. Me mentiin maten kanssa sisään ja siellä oli se sama äijä, se lääkäri, joka käy minulla kotonakin! Nytkin se heti ensitöikseen iski piikillä kaulaan ja aika pian minua alkoi ramaista. Ensin minulla oli röntgen ja seisoin semmoisessa laatikossa kuvattavana ja nojasin turpaa maten käteen. Välillä vähän havahduin ja laitoin turvan ryppyyn ja korvia niskaan ja kerroin matelle, etten tahdo olla siinä. Aika pian pääsinkin pois ja ulos mutta vielä piti mennä toiseen huoneeseen kun ei niissä röntgenkuvissa mitään hiekkaa näkynyt.

Uudessa hallissa sain uuden piikin -mistä niitä lääkäreillä aina riittääkin- ja aloin taas torkahdella epämiellyttävästi. Minulle tehtiin gastroskopia mahahaavan varalta mutta minun maha oli ihan priima eikä siellä näkynyt mitään feelua. Meillä oli siis ihan turha reissu; minua tökittiin ja minun nenästä laitettiin letkuja sisään ja matte sai ison laskun. Toisaalta matte oli hurjan tyytyväinen kun en minä sitten ollutkaan sairas enkä tarvinnut mitään kalliita lääkkeitä tai vaarallista leikkausta. Minun mieleeni kokemus ei ollut kun jouduin olemaan yhteensä melkein 18 tuntia syömättä! Se on hevoselle kamalan pitkä aika eikä ollenkaan terveellistä!

Seuraavana päivänä kun olin kamujen kanssa tarhassa niin matte tuli sinne ja spruuttasi minun suupielestä sisään pahaa töhnää ihan tuosta vain. Se oli kuulemma heisimatolääke kun joskus ähkyoireet voivat johtua siitä, että umpisuolen ja ohutsuolen liitoskohtaan on kerääntynyt paljon heisimatoja. Minä en saanut sitä makua oikein suusta pois enkä ottanut matelta porkkanaa enkä leipää kun epäilin, että minua yritetään huijata ja syöttää taas lisää yököttävän makuista tököttiä. Mattea jostain syystä huvitti kun niin "pohjattoman ahne" hevonen kuin minä ei ottanut herkkuja. En minä ole pohjattoman ahne, minulla on vain voimakas eloonjäämisvaisto! Sen huomaa siitäkin, etten tahdo syödä epäilyttäviä juttuja kuten herkkuja joihin voi olla piilotettuna matolääkettä.

Ruunan kuulumisia

Minä olen saanut uuden karsinanaapurin. Se on suomenhevosruuna jolla tamman nimi, ihan ääliö tyyppi. Kun minä tulin sisään ja huomasin, että viereisessä karsinassa oli väärä hevonen ja vielä ruuna, sain raivarin, ihan sellaisen primitiivireaktion, ja yritin mennä karsinan seinästä läpi ja kerta kaikkiaan tappaa sen jätkän! Seinää piti sitten minun jäljiltä vähäsen korjata mutta se kesti ja nykyään tulen sen sh:n kanssa juttuun ihan hyvin. Tai juttuun ja juttuun; minä sille mitään puhu, katson vaan, että jätkä pysyy omalla paikallaan eikä kurki ovesta ulos silloin kun minä tulen, menen tai kun minun matte tulee talliin.

Oho, nyt sattuikin outo juttu: matte oli katsonut Sukupostista ja se tamman niminen ruuna olikin kuitenkin sitten tamma. En tiedä kumpi on tyhmempi, matte vai minä. Matte on jo monta päivää ruokkinut ja hoidellut muka ruunaa eikä ole katsonut sinne takajalkojen väliin ollenkaan ja minä kävin vähän nolosti tamman kimppuun. Höh. Ehkä siitä tammasta tuleekin minun tarhakaveri.

Tänään me oltiin maten kanssa tunnilla ja oltiin oikein hyviä, varsinkin minä! Ope kehui taas minun herkkyyttä ja kuuliaisuutta ja tekemisen iloa ja matte onnistui ratsastamaan melkein pyöreitä voltteja vaikka se yrittikin äkistä, että pääsiäisen kunniaksi se niitä munanmuotoisia tekee.. Ope sanoi, että tästä lähtien pitäisi volttien olla kunnossa ja että maten pitää lakata hosumasta käsillä.

Pyhinä minulla on sukkisvalmennusta mutta onneksi matella on monta päivää vapaata ja hyviä kelejäkin on luvattu niin me varmaan maastoillaan kanssa.

J.K. Matte huomasi tänään, että minulta lähtee jouhia ja oli aika apeana.

Ruuna kertoo

Tämä viikko on mennyt kivasti, ei ole tarvinnut liikoja työskennellä ja auringossa on mukava torkkua. Matte oli viikonlopun poissa ja minä olin Tädille tosi äkeänä, luimistelin ja uhkailin vaikka oikeasti olen tosi kiltti. Täti ei ottanut minua oikein vakavasti ja minua alkoi vaan enemmän harmittaa. Tänään oli kyllä Tädin kanssa ihan kivaa kun hypättiin pientä estettä enkä ollut enää ollenkaan huonolla tuulella.

Maanantaina pusin mattea niin, että nyt jälkeenpäin vähäsen nolottaa. Mutta minulla oli ollut niin kova ikävä eikä mattea näkynyt viikonloppuna ollenkaan, höh. Maanantai-iltana matte harjasi minua ainakin tunnin ja me juteltiin kaikkea ja seurusteltiin. Välillä yritin seurustella myös yhden tamman kanssa joka sattui olemaan karsinassaan siinä vieressä mutta olin sitten kumminkin mieluummin maten kanssa. Sain matelta kehuja kun minun kengittäjä kävi viikonloppuna ja käyttäydyin sen kanssa tosi hienosti vaikka olinkin Tädille niin ilkeä.

Eilen oltiin maten kanssa taas maastoilemassa. Lumi oli paljon sulanut ja sen alta paljastunut vaikka mitä mutta minä en saanut juuri ollenkaan aikaa tehdä löytöjä tai ainakaan tutkia niitä rauhassa. Matte väitti, että jos minä yritän haistella kerralla ratsupolun koko talven kakat niin me ei päästä ikinä sieltä metsästä pois. Ihan tyhmää, olisin minä ruoka-ajaksi tullut kotiin!

Me mentiin pieni pätkä maantien vartta ja autojakin meni ohi monta. Minua pelotti aika paljon ja matte oli ymmärtäväinen mutta sen otsasuoni pullistui muutaman kerran tosi pahasti kun pari autoilijaa ei väistänyt minua yhtään tai kiihdytti kohdallani. Matte pyytääkin kaikkia autolla liikkuvia ja hevosen kohtaavia muistamaan, että hevonen on ennalta-arvaamattomasti käyttäytyvä eläin ja saa auton kanssa kolaroidessa aikaan yhtä paljon tuhoa kuin hirvi. Hevosia kohdatessa kannattaa suosiolla hiljentää ja vähäsen väistää ja seurata jos hevosen kuski antaa jotain käsimerkkejä. Siinä voi säästyä useampi henki, puhumattakaan auton kalliista pelleistä!

Minä olen alkanut pelätä autoja ja matte pohtii nyt jotain siedätyshoitoa. Traileria tai hevosautoa minä en pelkää yhtään vaan menen suoraan kyytiin kun matte pyytää. Minä menen aina autoon niin, että matte ei tule vaan seisoo ulkopuolella näyttämässä minulle, että mihin minun pitää mennä. Keväällä me kuulemma autoillaan kursseille ja kesällä ehkä lomalle järven rantaan!