Kisaamaan?
Matte on ihan kipeä. Sillä on nimittäin nykyään kova kisakuume. Ei se itse tahdo kisoihin mutta minun kuulemma pitäisi mennä!
Kaikki alkoi siitä kun minun enkkuratsastusvalmentaja oli ensi kertaa itse minun selässä ja minä olin -tietenkin- ihan hurjan hyvä. Matte ja Sukkistäti on aina uskoneet minuun mutta tallin muut porukat on yleensä nähneet minun treenaavan vain länkkäriä, eikä ne ymmärrä, kuinka vaikeaa se on, ja kuinka raskasta on esim. menna hidasta jogia matalassa muodossa. Ne toiset ymmärtää vaan enkkupuserruksen päälle ja kun minä esitin hyviä lisäyksiä ja taivutuksia ja väistöjä, niin ne oli ihan kummissaan ja ihastelivat minun osaamista ja liikkeitä.
Minä voisin kuulemma nyt kisata heA-luokissa koska sen liikkeet osaan kuin vettä vaan ja oikeastaan jo vaB-luokankin liikkeet. Sukkistäti vaan ei usko itseensä eikä tahdo kisoihin! Minun mielestä Sukkistädin pitäisi ryhdistäytyä ja uskoa itseensä enemmän, koska kyllä minä monesti teen Sukkistädin kanssa hyvää työtä. Joskus joudun kyllä muistuttamaan tädille, että miten joku liike menikään, mutta kyllä täti on ihan oppivaista sorttia. Jos minä opettelisin ensin jonkun ohjelman, niin voisin ihan hyvin ottaa tädin mukaan kisoihin!
Matte on vähän ahdistellut tallin porukoita ja ainakin yksi täti on jo luvannut alkaa kisata minun kanssa jos me maten kanssa vaan tahdotaan. Eli voi olla, että se uusi täti joskus kokeilee minun kanssa ja jos meidän kemiat kohtaa, niin voidaan mennä yhdessä kisoihin joskus.
Eilen aamulla me oltiin maten kanssa maastoesteradalla ja ihan ensimmäistä kertaa minä hoksasin, että ne kaikki jutut on esteitä eikä mitään hevosenpelättimiä. Kun ei me olla ennen hypätty kuin pari ihan pienintä kun maten rohkeus ei ole riittänyt enempään. Nyt me sitten hypättiin niitä vähän isompiakin ja oudomman näköisä ja se oli kuulkaas kivaa! Minä alan ihan tosissaan innostua tuosta estetouhusta.
Sukkistädin kanssa ollaan hypätty maneesissa vähäsen ja täti miettii jo, että ottaisiko yhteyttä vanhaan estevalmentajaansa niin, että me otettaisiin oikein tunteja. Matte on kanssa tuttu sen estevalkun kanssa, se on kuulemma kiva setä, joka osaa auttaa meidät hyvään alkuun. Se setä osaa myös neuvoa, jos me edistytään oikein pitkälle, niin kuin minun kanssa varmaan käy, koska minä olen kaikessa niin hyvä.
tiistaina, kesäkuuta 23, 2009
Päivän sankari
Eilen iltapäivällä oli vielä tosi kuuma kun matte tuli hakemaan minua töihin. Minulla olikin ehtinyt olla jo vähän puisevaa laitumella kun sunnuntai oli kokonaan vapaata kun täytin vuosia ja sain lahjaksi vapaapäivän! Hengattiin minun naisen kanssa vaan laitsalla ja syötiin koko sunnuntai! Eilen sitten kyllä vähän turvotti ja matte jupisi kun ei kuulemma meinannut saada satulavyötä kiinni. Se sanoi kanssa, että mentäisiin rauhallisesti kävelemään varjoisia metsäpolkuja ja pääsisin pian huilaamaan.
Alkukäynnin jälkeen ravattiin(!) Synkkään Kuusikkoon asti ja koukattiin siitä peurapolulle kun matte tahtoi nähdä, että minne se vie. Polku katosi nopeasti mutta me löydettiin uusi ja se lähti nousemaan kallioille. Matte päätti, että lähdetään sitä pitkin ja sitten oli paljon nousua ja kivikossa rämpimistä ym. Onneksi minulla on hurjan hyvä tasapaino! Sinne kallioille paistoi tietty aurinko ja minun tuli nopeasti liian kuuma. Varsinainen rauhallinen lenkki..
Se uusikin polku hävisi ja me laskeuduttiin kallioiden väliin vähän soiseen maastoon. Siellä menikin sitten peurojen ja hirvien polkuja vähän joka puolella ja matte valitsi umpimähkään yhden reitin. Eikä edes sellaista, joka olisi vienyt kotia kohti, höh. Tyhmiä nuo ihmiset.
Minä köpöttelin kiltisti polkua kunnes ihan äkkiä arvaamatta humpsahdin kainaloita myöten suohon! Säikähdin vähän ja matte tuli pois selästä ja rohkaisi minua kömpimään ylös suosta. Ihan niin kuin minä nyt olisin mitään rohkaisua tarvinnut, ei kai minua olisi huvittanut sinne suohon jäädä vaikka siellä aika viileää olikin.
Matte kiskoi minua perässä sitten pitkät pätkät muka kotiinpäin mutta me jouduttiin vaan korkeammille ja jyrkemmille kallioille ja melkoisille jyrkänteille ja mentiin yleensä vielä väärään suuntaan. Lopuksi matte oli ihan punainen ja hikinen ja kompuroi ja valahti maahan lepäämään. Minä ujutin siinä vaihteessa ohjiin vähän lisää löysää ja aloin syödä ruohoa kun olin siinä vaiheessa ollut jo yli kaksi tuntia syömättä.
Onneksi matte tajusi vihdoin nousta takaisin satulaan ja antaa minun hoitaa tilanteen. Minä menin omia jälkiäni takaisin, hypin vähän oikopolkuja kallioilla -matte oli ihan kauhuissaan mutta minä olen tosi ketterä ja varmajalkainen ja minä TIESIN, mihin olin menossa- ja väistin osaavasti sen märän suokohdan, johon tullessa upposin. Matte onneksi tajusi kehua minun polunlöytäjäntaitojani ja niin minä paransin vähän tahtia ja ravasin helpot paikat. Mattea kauhistutti taas. Se oli nyt kummallisen säikky siihen nähden, että minun piti taiteilla sen perässä vaarallisille jyrkänteille ja tulla perässä jyrkkiä laskuja eikä se yhtään tiennyt, minne se oli menossa!
Reissun alkupään kallion mattekin jo tunnisti ja olisi halunnut palata ohjaksiin mutta minä en antanut kun se yritti heti ruveta kiertämään poispäin. Niin minä sitten laskettelin yhden rinteen kintereitteni varassa ja löysin sen ensimmäisen polun loppupään ja pian oltiinkin takaisin Synkässä Kuusikossa. Lopun kotimatkasta ravailin välillä ja välillä otin vähän evästä eikä matte kieltänyt!
Kotona jouduin suihkuun mikä oli ihan väärin sillä eihän sankareita sovi väkisin pestä jos ne ei sitä halua! Huuhtelun jälkeen minulla oli kuitenkin ihan mukava olo ja pääsin tammani luo laitumelle. Myöhemmin sain vielä lesepuuroa mutta se oli huijausta sillä kun söin sitä, niin matte sulki sillä aikaa laitumen portin ja me saatiin yöksi tarhaan vain kuivaa heinää, yök. Vaikka kyllä me sekin aamuun mennessä syötiin.
Eilen iltapäivällä oli vielä tosi kuuma kun matte tuli hakemaan minua töihin. Minulla olikin ehtinyt olla jo vähän puisevaa laitumella kun sunnuntai oli kokonaan vapaata kun täytin vuosia ja sain lahjaksi vapaapäivän! Hengattiin minun naisen kanssa vaan laitsalla ja syötiin koko sunnuntai! Eilen sitten kyllä vähän turvotti ja matte jupisi kun ei kuulemma meinannut saada satulavyötä kiinni. Se sanoi kanssa, että mentäisiin rauhallisesti kävelemään varjoisia metsäpolkuja ja pääsisin pian huilaamaan.
Alkukäynnin jälkeen ravattiin(!) Synkkään Kuusikkoon asti ja koukattiin siitä peurapolulle kun matte tahtoi nähdä, että minne se vie. Polku katosi nopeasti mutta me löydettiin uusi ja se lähti nousemaan kallioille. Matte päätti, että lähdetään sitä pitkin ja sitten oli paljon nousua ja kivikossa rämpimistä ym. Onneksi minulla on hurjan hyvä tasapaino! Sinne kallioille paistoi tietty aurinko ja minun tuli nopeasti liian kuuma. Varsinainen rauhallinen lenkki..
Se uusikin polku hävisi ja me laskeuduttiin kallioiden väliin vähän soiseen maastoon. Siellä menikin sitten peurojen ja hirvien polkuja vähän joka puolella ja matte valitsi umpimähkään yhden reitin. Eikä edes sellaista, joka olisi vienyt kotia kohti, höh. Tyhmiä nuo ihmiset.
Minä köpöttelin kiltisti polkua kunnes ihan äkkiä arvaamatta humpsahdin kainaloita myöten suohon! Säikähdin vähän ja matte tuli pois selästä ja rohkaisi minua kömpimään ylös suosta. Ihan niin kuin minä nyt olisin mitään rohkaisua tarvinnut, ei kai minua olisi huvittanut sinne suohon jäädä vaikka siellä aika viileää olikin.
Matte kiskoi minua perässä sitten pitkät pätkät muka kotiinpäin mutta me jouduttiin vaan korkeammille ja jyrkemmille kallioille ja melkoisille jyrkänteille ja mentiin yleensä vielä väärään suuntaan. Lopuksi matte oli ihan punainen ja hikinen ja kompuroi ja valahti maahan lepäämään. Minä ujutin siinä vaihteessa ohjiin vähän lisää löysää ja aloin syödä ruohoa kun olin siinä vaiheessa ollut jo yli kaksi tuntia syömättä.
Onneksi matte tajusi vihdoin nousta takaisin satulaan ja antaa minun hoitaa tilanteen. Minä menin omia jälkiäni takaisin, hypin vähän oikopolkuja kallioilla -matte oli ihan kauhuissaan mutta minä olen tosi ketterä ja varmajalkainen ja minä TIESIN, mihin olin menossa- ja väistin osaavasti sen märän suokohdan, johon tullessa upposin. Matte onneksi tajusi kehua minun polunlöytäjäntaitojani ja niin minä paransin vähän tahtia ja ravasin helpot paikat. Mattea kauhistutti taas. Se oli nyt kummallisen säikky siihen nähden, että minun piti taiteilla sen perässä vaarallisille jyrkänteille ja tulla perässä jyrkkiä laskuja eikä se yhtään tiennyt, minne se oli menossa!
Reissun alkupään kallion mattekin jo tunnisti ja olisi halunnut palata ohjaksiin mutta minä en antanut kun se yritti heti ruveta kiertämään poispäin. Niin minä sitten laskettelin yhden rinteen kintereitteni varassa ja löysin sen ensimmäisen polun loppupään ja pian oltiinkin takaisin Synkässä Kuusikossa. Lopun kotimatkasta ravailin välillä ja välillä otin vähän evästä eikä matte kieltänyt!
Kotona jouduin suihkuun mikä oli ihan väärin sillä eihän sankareita sovi väkisin pestä jos ne ei sitä halua! Huuhtelun jälkeen minulla oli kuitenkin ihan mukava olo ja pääsin tammani luo laitumelle. Myöhemmin sain vielä lesepuuroa mutta se oli huijausta sillä kun söin sitä, niin matte sulki sillä aikaa laitumen portin ja me saatiin yöksi tarhaan vain kuivaa heinää, yök. Vaikka kyllä me sekin aamuun mennessä syötiin.
keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009
tiistaina, kesäkuuta 16, 2009
Ruuna opetustöissä
Minun tallikaveri kävi viikonloppuna voittamassa YES-kisoissa Ypäjällä. Minulla taas oli koko viime viikon rankka osa kun opetin yhtä tätiä ratsastamaan. Se täti opetteli kaiken ihan alusta alkaen: meillä oli harjaamista ja hevosen pesua ja karsinan puhdistusta ja satulointia ja ratsastuksen opettelua.
Täti edistyi ihan mukavasti ja me laukattiinkin loppuviikosta sekä maneesissa että maastossa. Maastossa minä kyllä päätin siitä laukasta eikä täti ja matte oli hirmu vihainen ja tuli itse selkään ja minun piti tehdä pysähdyksiä ja peruutuksia ja sidepassia ja laukannostoja jokirannassa kunnes matte oli tyytyväinen ja vielä kun tultiin kotiin niin täti ratsasti maneesissa enkä päässyt heti huilaamaan. Täti oli kumminkin hirmu tyytyväinen ratsastukseen ja minuun ja kiitteli kamalasti mattea vaikka minuahan olisi pitänyt kiittää kun minä tein kaiken työn ja olin opetusmestarina ja valvojana ja harjoituskappaleena samaan aikaan!
Se täti lähti sitten meiltä melkein suoraan ratsastusleirille. Me ollaan maten kanssa sen jälkeen rentouduttu ja käyty vain maastossa. Tänään alkaa sitten arki kun Sukkistäti tulee ja minun täytyy taas taipua kouluratsastusmoodiin. Se on oikeastaan aika kivaa vaihteeksi kun olen melkein pari viikkoa harjoitellut pelkästään länkkäriä tai ollut alkeisratsuna.
Laitumella minä olen nyt ollut aina ihan koko päivän ja minun maha on kestänyt hyvin eikä kavio-oireitakaan ole ollut. Ulkona olen ympäri vuorokauden mutta tarhassa yön kun matte pelkää, että söisin öisin niin paljon että räjähdän! Meidän laidun on tosi hyvä ja minua ihan harmittaa, etten jaksa syödä koko aikaa vaan välillä pitää huilata että jaksaa taas syödä.
Minun tallikaveri kävi viikonloppuna voittamassa YES-kisoissa Ypäjällä. Minulla taas oli koko viime viikon rankka osa kun opetin yhtä tätiä ratsastamaan. Se täti opetteli kaiken ihan alusta alkaen: meillä oli harjaamista ja hevosen pesua ja karsinan puhdistusta ja satulointia ja ratsastuksen opettelua.
Täti edistyi ihan mukavasti ja me laukattiinkin loppuviikosta sekä maneesissa että maastossa. Maastossa minä kyllä päätin siitä laukasta eikä täti ja matte oli hirmu vihainen ja tuli itse selkään ja minun piti tehdä pysähdyksiä ja peruutuksia ja sidepassia ja laukannostoja jokirannassa kunnes matte oli tyytyväinen ja vielä kun tultiin kotiin niin täti ratsasti maneesissa enkä päässyt heti huilaamaan. Täti oli kumminkin hirmu tyytyväinen ratsastukseen ja minuun ja kiitteli kamalasti mattea vaikka minuahan olisi pitänyt kiittää kun minä tein kaiken työn ja olin opetusmestarina ja valvojana ja harjoituskappaleena samaan aikaan!
Se täti lähti sitten meiltä melkein suoraan ratsastusleirille. Me ollaan maten kanssa sen jälkeen rentouduttu ja käyty vain maastossa. Tänään alkaa sitten arki kun Sukkistäti tulee ja minun täytyy taas taipua kouluratsastusmoodiin. Se on oikeastaan aika kivaa vaihteeksi kun olen melkein pari viikkoa harjoitellut pelkästään länkkäriä tai ollut alkeisratsuna.
Laitumella minä olen nyt ollut aina ihan koko päivän ja minun maha on kestänyt hyvin eikä kavio-oireitakaan ole ollut. Ulkona olen ympäri vuorokauden mutta tarhassa yön kun matte pelkää, että söisin öisin niin paljon että räjähdän! Meidän laidun on tosi hyvä ja minua ihan harmittaa, etten jaksa syödä koko aikaa vaan välillä pitää huilata että jaksaa taas syödä.
tiistaina, kesäkuuta 02, 2009
Ruunan kesäunelmia
Minä olen nyt koko päivän laitumella ja tulen pois vain jos pitää mennä töihin. Yöt olen vielä sisällä koska muutkin ovat. Matte ei halua, että olen koko yön yksin ulkona enkä kyllä tahtoisikaan: minulta jäisi huomaamatta jos kaverit sisällä saisivat ruokaa! Enkä minä viihdy ihan yksin vaikka nätisti osaankin matkustaa yksin tai oleilla tallissa tai tarhassa ja maastoonkin menen usein yksin. Tai maastoon mennään siis kaksin maten kanssa ja joskus on koiratkin mukana muttei läheskään aina toista hevosta.
Meidän laitumet on jaettu osiin ja minä ja minun tamma hallitaan aika isoa osuutta kahdestaan. Toisella puolella on Iso Ruuna yksinään ja toisella puolella aktiivikisahevoset, joista toinen on Nuori Estelupaus ja toinen kisaa jotain vaativia koulululuokkia. Muilla laitumilla ovat tietysti vielä Riekku ja Rinsessa ja Adjutantti ja muut tallin hevoset.
Matte lupasi, että jos minun maha ja kaviot kestävät, me päästään kyllä myöhemmin minun tamman kanssa kaksistaan ylälaitumelle jossa saadaan olla 24/7! Matte voi siellä valvoa meitä omalta pihaltaan ja antaa minulle leipää aidan yli ja täyttää juoma-astiaa.
Me lähdetään ehkä maten kanssa lomalle Keski-Suomeen heinäkuussa! Toivottavasti siellä on järvi (maten toive) ja hyviä laitumia ja kivoja kavereita (minun toiveet). Siellä minun ei kuulemma tarvitsisi tehdä ollenkaan oikeita töitä, käytäisiin vaan maastossa ja lomailtaisiin.
Minä olen nyt koko päivän laitumella ja tulen pois vain jos pitää mennä töihin. Yöt olen vielä sisällä koska muutkin ovat. Matte ei halua, että olen koko yön yksin ulkona enkä kyllä tahtoisikaan: minulta jäisi huomaamatta jos kaverit sisällä saisivat ruokaa! Enkä minä viihdy ihan yksin vaikka nätisti osaankin matkustaa yksin tai oleilla tallissa tai tarhassa ja maastoonkin menen usein yksin. Tai maastoon mennään siis kaksin maten kanssa ja joskus on koiratkin mukana muttei läheskään aina toista hevosta.
Meidän laitumet on jaettu osiin ja minä ja minun tamma hallitaan aika isoa osuutta kahdestaan. Toisella puolella on Iso Ruuna yksinään ja toisella puolella aktiivikisahevoset, joista toinen on Nuori Estelupaus ja toinen kisaa jotain vaativia koulululuokkia. Muilla laitumilla ovat tietysti vielä Riekku ja Rinsessa ja Adjutantti ja muut tallin hevoset.
Matte lupasi, että jos minun maha ja kaviot kestävät, me päästään kyllä myöhemmin minun tamman kanssa kaksistaan ylälaitumelle jossa saadaan olla 24/7! Matte voi siellä valvoa meitä omalta pihaltaan ja antaa minulle leipää aidan yli ja täyttää juoma-astiaa.
Me lähdetään ehkä maten kanssa lomalle Keski-Suomeen heinäkuussa! Toivottavasti siellä on järvi (maten toive) ja hyviä laitumia ja kivoja kavereita (minun toiveet). Siellä minun ei kuulemma tarvitsisi tehdä ollenkaan oikeita töitä, käytäisiin vaan maastossa ja lomailtaisiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)