Ruuna uudessa laumassa
Tänään se tapahtui! Minun ei enää tarvinnut olla yksiössä vaan pääsin muiden joukkoon! Matte harmitteli sitä, että se unohti kameran, eikä saisi kuvia minun ja uuden lauman vauhdikkaasta kohtaamisesta. Aika pian se sitten harmitteli sitä, ettei meidän tapaamisessa ollut mitään dramatiikkaa. Eli ei sillä kameralla olisi tehnyt mitään.
Ensin minä tutkin rauhallisessa käynnissä koko tarhan ja talvilaitumen. Pari tammaa näytti minulle vähän takasiaan kun tulin muka liian lähelle, mutta ne olivat juuri ne samat tammat, jotka ovat norkoilleet meikäläisen yksiön reunalla innokkaina jo monta päivää. Naiset!
Kaikki kävivät vuorotellen nuuskimassa minua ja moni nuolaisikin kun meikäläisen hieno kihara turkki ihastuttaa muita hevosia. Muutamalle nuorelle ruunalle näytin vähän kaapin paikkaa ja siitä innostuneena me kaikki juoksenneltiin vähän. Aika pian me kuitenkin rauhoituttiin ja ruvettiin syömään koko sakki.
Maten mielestä minä näytin tyytyväiseltä uudessa laumassani. Kyllä minä olenkin. Aion nimittäin koota porukan tammat itselleni enkä päästä muita jätkiä edes haistelemaan niitä.
tiistaina, joulukuuta 07, 2010
Ruuna yksiössä vaan ei yksin
Meitsi asuu tällä hetkellä yksiössä, joka on rakennettu ison tarhan ja pihaton sisään. Järjestely on lyhytaikainen eli totuttelen tässä uusiin kavereihin ja ne minuun ja kohta pääsen osaksi isoa laumaa.
Jouduin lähtemään minun aiemmasta porukasta kun minulla oli perustavaa laatua olevia erimielisyyksiä yhden jätkän kanssa. Se kaveri tuli aina päälle kuin yleinen syyttäjä - ja ilman mitään syytä. Minä olen tottunut olemaan normaalien lajitovereiden kanssa ja epälooginen käytös - tuli se sitten ihmisten tai toisten hevosten taholta - hämmentää minua. Minun mieli meni matalaksi puhumattakaan ruhjeista ja hampaanjäljistä, jotka kivistivät.
Se tyyppi oli tosi outo: välillä se tahtoi leikkiä ja välillä se hyökkäsi puremaan ja repimään minua. Matte ja western-ope ja muutkin kehottivat minua laittamaan kampoihin, mutta minä olen rauhaa rakastava tyyppi, enkä mielelläni rökitä pienempiäni. Minua kiusannut ruuna on minua paljon pienempi ja se on kuulemma joku poni. Kerrassaan häijy tyyppi!
Minun uudessa laumassa on sekä ruunia että tammoja, edellinen lauma oli pelkkä äijäporukka. Ensin minun oli vähän ikävä bestistäni suomenhevosruunaa, mutta kun tammat käyvät kilvan osoittamassa minulle huomiota, alan olla jo ihan innoissani tästä muutosta. Olen erityisen ihastunut muutamaan kivaan isoon tyttöön: toinen on suomenhevonen ja toisessa on virolaista verta.
Meitsi asuu tällä hetkellä yksiössä, joka on rakennettu ison tarhan ja pihaton sisään. Järjestely on lyhytaikainen eli totuttelen tässä uusiin kavereihin ja ne minuun ja kohta pääsen osaksi isoa laumaa.
Jouduin lähtemään minun aiemmasta porukasta kun minulla oli perustavaa laatua olevia erimielisyyksiä yhden jätkän kanssa. Se kaveri tuli aina päälle kuin yleinen syyttäjä - ja ilman mitään syytä. Minä olen tottunut olemaan normaalien lajitovereiden kanssa ja epälooginen käytös - tuli se sitten ihmisten tai toisten hevosten taholta - hämmentää minua. Minun mieli meni matalaksi puhumattakaan ruhjeista ja hampaanjäljistä, jotka kivistivät.
Se tyyppi oli tosi outo: välillä se tahtoi leikkiä ja välillä se hyökkäsi puremaan ja repimään minua. Matte ja western-ope ja muutkin kehottivat minua laittamaan kampoihin, mutta minä olen rauhaa rakastava tyyppi, enkä mielelläni rökitä pienempiäni. Minua kiusannut ruuna on minua paljon pienempi ja se on kuulemma joku poni. Kerrassaan häijy tyyppi!
Minun uudessa laumassa on sekä ruunia että tammoja, edellinen lauma oli pelkkä äijäporukka. Ensin minun oli vähän ikävä bestistäni suomenhevosruunaa, mutta kun tammat käyvät kilvan osoittamassa minulle huomiota, alan olla jo ihan innoissani tästä muutosta. Olen erityisen ihastunut muutamaan kivaan isoon tyttöön: toinen on suomenhevonen ja toisessa on virolaista verta.
sunnuntaina, marraskuuta 14, 2010
Iskuja ja takaiskuja
Nyt iski uskonpuute. Olen yrittänyt aktiivisesti kehittää ratsastus- ja muuta hevososamistani tässä viimeisen kymmenen vuoden ajan. Sitä ennen olin muutaman vuoden hevosen selässä lähinnä matkustaja, jota ennen puolestaan vietin vuosikymmenen ratsastuskouluilla vakitunneilla puurtamassa ja oppimassa (osin huonoja ynnä vääriä) ratsastus- ja hevosenkäsittelytaitoja.
Kehitystä on toki tapahtunut runsaastikin, mutta nyt kun alkaa olla aika hienosäätää, eikä itselleni enää riitä suunnilleen oikein-suoritus eikä hevosen keskeneräisyyteenkään voi vedota, on todellisuus karu. Minulla on huono kunto, tasapainossani on paljon parantamisen varaa ja hevoseni olen päästänyt aivan liian helpolla ja se on taantunut tädin halipullaksi.
On vähän hemmetin hankalaa keskittyä ratsastamiseen, hevoseen, omaan hengitykseensä ja kulloinkin vaadittavaan minimaalisen pieneen painon tai asennon muutokseen, jotta suoritus menisi ns. nappiin. Ratkeilen raivosta, kun päätän tehdä tietyssä kohtaa esim. siirtymisen ja hevonen tekee sen jo ennen kuin minä. Vika ei ole hevosessa vaan siinä, että ajatukseni saa kropassani aikaan toimintaa, johon hevoseni välittömästi reagoi.
Herkkä hevonen on mahtava, mut ah! niin haastava ratsastettava. Oma keskittymiseni tuntuu olevan kultakalan luokkaa ja hiljattain aloittamani ratsastajan pilates paljasti karun totuuden toispuoleisuudestani. Kroppani oikea puoli on lähestulkoon tunnoton ja syviä lihaksia on vaikea saada toimimaan mielen kanssa yhteistyössä.
Tappiomieliala ei auta yhtään. Kun on ratsailla varma, ettei joku asia kerta kaikkiaan onnistu, niin eihän se onnistu; kroppa kun viestittää hevoselle, ettei ole tarpeen tehdä kun ratsastaja ei usko itseensä. Psyykkinen valmennus ja luottamus omaan osaamiseensa on iso osa urheilusuoritusta - myös ratsastuksessa.
Vinkunaa ratsastuksen vaikeudesta ja koko lajin älyttömyydestä lienee luvassa vielä paljonkin kun täti tulevalla viikolla CR-tunnit aloittaa.
Peace (of cake?)
Nyt iski uskonpuute. Olen yrittänyt aktiivisesti kehittää ratsastus- ja muuta hevososamistani tässä viimeisen kymmenen vuoden ajan. Sitä ennen olin muutaman vuoden hevosen selässä lähinnä matkustaja, jota ennen puolestaan vietin vuosikymmenen ratsastuskouluilla vakitunneilla puurtamassa ja oppimassa (osin huonoja ynnä vääriä) ratsastus- ja hevosenkäsittelytaitoja.
Kehitystä on toki tapahtunut runsaastikin, mutta nyt kun alkaa olla aika hienosäätää, eikä itselleni enää riitä suunnilleen oikein-suoritus eikä hevosen keskeneräisyyteenkään voi vedota, on todellisuus karu. Minulla on huono kunto, tasapainossani on paljon parantamisen varaa ja hevoseni olen päästänyt aivan liian helpolla ja se on taantunut tädin halipullaksi.
On vähän hemmetin hankalaa keskittyä ratsastamiseen, hevoseen, omaan hengitykseensä ja kulloinkin vaadittavaan minimaalisen pieneen painon tai asennon muutokseen, jotta suoritus menisi ns. nappiin. Ratkeilen raivosta, kun päätän tehdä tietyssä kohtaa esim. siirtymisen ja hevonen tekee sen jo ennen kuin minä. Vika ei ole hevosessa vaan siinä, että ajatukseni saa kropassani aikaan toimintaa, johon hevoseni välittömästi reagoi.
Herkkä hevonen on mahtava, mut ah! niin haastava ratsastettava. Oma keskittymiseni tuntuu olevan kultakalan luokkaa ja hiljattain aloittamani ratsastajan pilates paljasti karun totuuden toispuoleisuudestani. Kroppani oikea puoli on lähestulkoon tunnoton ja syviä lihaksia on vaikea saada toimimaan mielen kanssa yhteistyössä.
Tappiomieliala ei auta yhtään. Kun on ratsailla varma, ettei joku asia kerta kaikkiaan onnistu, niin eihän se onnistu; kroppa kun viestittää hevoselle, ettei ole tarpeen tehdä kun ratsastaja ei usko itseensä. Psyykkinen valmennus ja luottamus omaan osaamiseensa on iso osa urheilusuoritusta - myös ratsastuksessa.
Vinkunaa ratsastuksen vaikeudesta ja koko lajin älyttömyydestä lienee luvassa vielä paljonkin kun täti tulevalla viikolla CR-tunnit aloittaa.
Peace (of cake?)
torstaina, lokakuuta 21, 2010
Töissä taas
Minulla on uusi sukkisratsastaja ja uusi sukkisratsastuksen opettaja. Uusi ope on uuden kämppäni henkilökuntaa, ratsastaja taas minulle entuudestaan ihan tuntematon tyyppi. Me tullaan kyllä ihan hyvin juttuun, mutten vielä osaa varmasti tulkita, mitä uusi täti siellä selässä oikein haluaa.
Meidän hevosten näkökulmasta jokainen ratsastaja on ihan erilainen kuin kukaan muu. Minulla ei ole ollut kovin montaa sukkisratsastajaa, joten etenkin siinä lajissa olen uuden ihmisen kanssa aika hämilläni aluksi. (Sukkisratsastajissa on usein se vika, että ne jäävät kädellä tai pohkeella kiinni, eivätkä kerro selkeästi, milloin teen oikein. Uusi täti kertoikin ihmeissään matelle, kuinka minä tein ihan täydellisiä avo- ja sulkuväistöjä kun täti vain muisti kehua minua kun tein niin kuin piti. Aika hölmöä unohtaa kehua; miten minä muka voisin tietää, mikä on oikein, jos en saa selkeää palautetta!)
Maten kanssa ollaan viime aikoina treenattu pleasurea. Matte tykkää, että minun jogi alkaa olla jo oikein hyvä, mutta lopessa on kuulemma vielä hiomista. Matte saa kyllä syyttää itseään laukkaongelmista: se unohtaa monesti hengittää ja istuu liikettä vastaan enkä minä pysty kokoamaan itseäni kunnolla saati hidastamaan kun maten istunta ja hengitys estävät sen. Meille tulee onneksi ope ensi viikolla. Jospa se osaisi neuvoa mattea tuossa hengitysasiassa ja matte edistyisi eikä olisi niin hankala selässä.
Pleasuren vastapainoksi on tehty mm. laukka-rollback*-laukkatreenejä, hypätty esteitä ja maastoiltu paljon. Uudessa kodissani on sekä kenttä että maneesi. Kentällä on melkein aina jonkin sortin esterata pystyssä kun meillä asuu paljon estehevosia ja niitä käy myös valmennuksessa. Minusta on oikein kiva hypätä ja eilenkin olisin mieluummin hypännyt kuin sukkistellut.
Uusi ope ja uusi ratsastajatäti ovat luonnollisesti otettuja osaamisestani ja opettajantaidoistani. Minä olen kuulemma paras mahdollinen opetushevonen kun annan hyvin selkeää palautetta, mikäli ratsastaja ei anna oikeita apuja, ole tasapainossa tai keskity ratsastamiseen.
*Rollback on oikeastaan spin laukassa
Minulla on uusi sukkisratsastaja ja uusi sukkisratsastuksen opettaja. Uusi ope on uuden kämppäni henkilökuntaa, ratsastaja taas minulle entuudestaan ihan tuntematon tyyppi. Me tullaan kyllä ihan hyvin juttuun, mutten vielä osaa varmasti tulkita, mitä uusi täti siellä selässä oikein haluaa.
Meidän hevosten näkökulmasta jokainen ratsastaja on ihan erilainen kuin kukaan muu. Minulla ei ole ollut kovin montaa sukkisratsastajaa, joten etenkin siinä lajissa olen uuden ihmisen kanssa aika hämilläni aluksi. (Sukkisratsastajissa on usein se vika, että ne jäävät kädellä tai pohkeella kiinni, eivätkä kerro selkeästi, milloin teen oikein. Uusi täti kertoikin ihmeissään matelle, kuinka minä tein ihan täydellisiä avo- ja sulkuväistöjä kun täti vain muisti kehua minua kun tein niin kuin piti. Aika hölmöä unohtaa kehua; miten minä muka voisin tietää, mikä on oikein, jos en saa selkeää palautetta!)
Maten kanssa ollaan viime aikoina treenattu pleasurea. Matte tykkää, että minun jogi alkaa olla jo oikein hyvä, mutta lopessa on kuulemma vielä hiomista. Matte saa kyllä syyttää itseään laukkaongelmista: se unohtaa monesti hengittää ja istuu liikettä vastaan enkä minä pysty kokoamaan itseäni kunnolla saati hidastamaan kun maten istunta ja hengitys estävät sen. Meille tulee onneksi ope ensi viikolla. Jospa se osaisi neuvoa mattea tuossa hengitysasiassa ja matte edistyisi eikä olisi niin hankala selässä.
Pleasuren vastapainoksi on tehty mm. laukka-rollback*-laukkatreenejä, hypätty esteitä ja maastoiltu paljon. Uudessa kodissani on sekä kenttä että maneesi. Kentällä on melkein aina jonkin sortin esterata pystyssä kun meillä asuu paljon estehevosia ja niitä käy myös valmennuksessa. Minusta on oikein kiva hypätä ja eilenkin olisin mieluummin hypännyt kuin sukkistellut.
Uusi ope ja uusi ratsastajatäti ovat luonnollisesti otettuja osaamisestani ja opettajantaidoistani. Minä olen kuulemma paras mahdollinen opetushevonen kun annan hyvin selkeää palautetta, mikäli ratsastaja ei anna oikeita apuja, ole tasapainossa tai keskity ratsastamiseen.
*Rollback on oikeastaan spin laukassa
maanantaina, syyskuuta 27, 2010
Laidunkausi jatkuu
Tänään oli merkittävä päivä: tarhasta laitumelle johtava portti avattiin ja me päästiin jätkien kanssa taas syömään ruohoa! Minä olen ollut lähellä epätoivoista kun ruokaa on saatu tarhaan vain viisi-kuusi kertaa päivässä. Sen lisäksi olen yrittänyt riipiä maastoreissuilla heinää ja lehtiä minkä kerkeän. Onneksi matte on vienyt minua ihan vain syömäänkin metsään ja niitylle. Sitä kuulemma kiinnostaa, mitä kasveja minä kulloinkin valitsen syötäväksi.
Nyt kun viikonloppu oli lämmin, niin minun suosikki on tietenkin uuden kasvun ruoho. Lisäksi alan vähitellen syödä kanervaa. Vähän menee myös koivunlehtiä. Ohdakkeita en enää syö enkä oikein muita puita kuin vähän sitä koivua ja pihlajaa. Kuusen aika ei ole vielä.
Laitumella on pieni kostea alue, joten olen saanut tarvitsemiani kosteikkokasveja koko loppukesän ja alkusyksyn. Maastoillessa en enää yritä syödä niitä.
Matella oli tänään kaikki koirat mukana ja me mentiin kaikki maastoon. Lopuksi irrottelin kentällä vapaana ja leikin vähän koirien kanssa. Minun leikki on aika rajua ja tallikoira lähtikin pois kun ei se uskaltanut edes katsoa minun riehumista. Minä tein kierrepukkeja, otin laukkaspurtteja ja maten koirien kanssa jahdattiin toisiamme vuorotellen.
Välillä on tärkeää saada riehua kyllikseen. Tarhassa minä leikin kyllä jätkien kanssa, mutten täysin vapautuneesti koska olen laumajärjestyksessä alimmainen. Vähän noloa.
Matte tahtoo, että silloin, kun me tehdään töitä, keskityn siihen täysillä. Vastapainoksi minulla on sitten näitä rentoja reissuja ja vapaana oloa ja piehtarointia ja sellaista.
Tänään oli merkittävä päivä: tarhasta laitumelle johtava portti avattiin ja me päästiin jätkien kanssa taas syömään ruohoa! Minä olen ollut lähellä epätoivoista kun ruokaa on saatu tarhaan vain viisi-kuusi kertaa päivässä. Sen lisäksi olen yrittänyt riipiä maastoreissuilla heinää ja lehtiä minkä kerkeän. Onneksi matte on vienyt minua ihan vain syömäänkin metsään ja niitylle. Sitä kuulemma kiinnostaa, mitä kasveja minä kulloinkin valitsen syötäväksi.
Nyt kun viikonloppu oli lämmin, niin minun suosikki on tietenkin uuden kasvun ruoho. Lisäksi alan vähitellen syödä kanervaa. Vähän menee myös koivunlehtiä. Ohdakkeita en enää syö enkä oikein muita puita kuin vähän sitä koivua ja pihlajaa. Kuusen aika ei ole vielä.
Laitumella on pieni kostea alue, joten olen saanut tarvitsemiani kosteikkokasveja koko loppukesän ja alkusyksyn. Maastoillessa en enää yritä syödä niitä.
Matella oli tänään kaikki koirat mukana ja me mentiin kaikki maastoon. Lopuksi irrottelin kentällä vapaana ja leikin vähän koirien kanssa. Minun leikki on aika rajua ja tallikoira lähtikin pois kun ei se uskaltanut edes katsoa minun riehumista. Minä tein kierrepukkeja, otin laukkaspurtteja ja maten koirien kanssa jahdattiin toisiamme vuorotellen.
Välillä on tärkeää saada riehua kyllikseen. Tarhassa minä leikin kyllä jätkien kanssa, mutten täysin vapautuneesti koska olen laumajärjestyksessä alimmainen. Vähän noloa.
Matte tahtoo, että silloin, kun me tehdään töitä, keskityn siihen täysillä. Vastapainoksi minulla on sitten näitä rentoja reissuja ja vapaana oloa ja piehtarointia ja sellaista.
tiistaina, syyskuuta 21, 2010
keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010
Ruuna opettavaisena
Alkeisopetus on siitä kivaa, ettei minun panosta siinä juuri tarvita. Kun matella menee opetusmoodi päälle, niin minä aina tiedän, että voin silloin ottaa torkut ja että matte kyllä tarvittaessa herättää. Pitkään se selostikin meidän hevosten käyttäytymisen perusteista ja siitä, kuinka helppoa jatkoa ajatellen on luoda hevoseen toimiva suhde, joka perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Maten höpinä on aina melkein sama ja minä otinkin pitkät ja mukavat torkut kentällä auringossa enkä viitsinyt ollenkaan kuunnella.
Matte näytti pari ihan perusjuttua hevosen siirtämisestä haluttuun suuntaan maasta käsin eli minun piti silloin vähän liikkua. Oppilaat halusivat tietää, miten matte on minulle opettanut ne jutut ja matella meinasi mennä sormi suuhun kun ei se ole sen kummemmin opettanut minua tai muitakaan hevosia. Lopulta se selitti, että kun se pyytää minua tai muita hevosia tekemään jonkun asian niin, että me ymmärretään, mistä on kyse, me tehdään se mielellään, eikä siihen tarvita mitään temppuja tai opetusta.
Meille hevosille on luonnollista reagoida tietyllä tavalla tiettyyn pyyntöön tai käskyyn. Ihmisen pitää vain osata käyttää kroppaansa oikein eli niin, että me ymmärretään, mitä se kaksijalkainen nyt oikein haluaa.
Monelle ihmiselle tuntuu olevan yllättävän vaikeaa keskittyä siihen, mitä kulloinkin tekee ja tehdä samaan aikaan samaa asiaa sekä mielellään että kropallaan. Me hevoset elämme aina nyt-hetkessä, eikä me muistella edellisen päivän ikäviä asioita tai murehdita tulevia.
Minä olen erityisen hyvä opettamaan läsnäoloa, koska jos matte ei keskity minuun, en minäkään keskity siihen. Minusta se on reilua niin.
Tunnin lopuksi asiakas sai itse koittaa siirrellä minua eli minun piti herätä. Jotain se matte kai neuvoi oikein, koska asiakas tuntui osaavan homman. Kerran se möhli join up:n kun kesken suoritusta se alkoikin epäillä, etten minä tahdo mennä sen luokse. Silloin minua alkoi heti epäilyttää kun asiakkaan kroppaan tuli epävarmuutta enkä mennyt ihan sen lähelle kun se ei selkeästi pyytänyt. Sitten matte ja asiakas keskustelivat vähän aikaa ja minä tein uudestaan töitä ja lopuksi tehtiin oikein onnistunut join up.
Asiakas vaikutti muuten tyytyväiseltä, mutta se sanoi, että minun kanssa on eri asia tehdä kuin ratsastuskoulun Kallen, joka on iso ja pelottava ja potkii ja luimii. Matte selitti sitten, että me hevoset ollaan niin kuin kaikki muutkin elolliset ja älylliset olennot eli meidän menneisyys samoin kuin päivittäinen käsittely vaikuttaa siihen, millaisia me olemme. (Tästä asiasta Olmi kirjoitti äskettäin hirmu hyvin.) Matte jatkoi, että Kalle on epävarma ja käyttäytyy siksi uhkaavasti.
Kallelta puuttuu luottamus ihmisiin, koska sitä käsittelevät monet ihmiset monella eri tavalla. Hevosen on vaikea ymmärtää, että sama asia voi joskus olla kielletty ja toisinaan sallittu ja se tulee epäjohdonmukaisesta käsittelystä epävarmaksi ja vihaiseksikin. Jokainen ihminen voisi ajatella omalle kohdalleen, että joskus saa lautaselta ottaa leivoksen ja joskus yrittämisestä rangaistaan lyömällä nyrkillä otsaan! Tämmöinen ei juuri kehitä luottamusta eli ei ole ihme, jos Kallella on vaikeaa ja se reagoi hankalaan oloonsa.
Matte tahtoo vielä sanoa, että Kallen nimi on muutettu. Kalle edustaa tässä tarinassa kaikki epäjohdonmukaisesti kohdeltuja hevosia.
Minun tuli oikein sääli kaveriparkaa. Leivoksia tai muuta hyvää minä en saa koskaan ottaa ilman lupaa, mutta saan kyllä rapsuttaa itseäni jos minua kutittaa tai siirtää jalkojani mukavampaan asentoon kun torkun alkeisopetuksessa.
Alkeisopetus on siitä kivaa, ettei minun panosta siinä juuri tarvita. Kun matella menee opetusmoodi päälle, niin minä aina tiedän, että voin silloin ottaa torkut ja että matte kyllä tarvittaessa herättää. Pitkään se selostikin meidän hevosten käyttäytymisen perusteista ja siitä, kuinka helppoa jatkoa ajatellen on luoda hevoseen toimiva suhde, joka perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Maten höpinä on aina melkein sama ja minä otinkin pitkät ja mukavat torkut kentällä auringossa enkä viitsinyt ollenkaan kuunnella.
Matte näytti pari ihan perusjuttua hevosen siirtämisestä haluttuun suuntaan maasta käsin eli minun piti silloin vähän liikkua. Oppilaat halusivat tietää, miten matte on minulle opettanut ne jutut ja matella meinasi mennä sormi suuhun kun ei se ole sen kummemmin opettanut minua tai muitakaan hevosia. Lopulta se selitti, että kun se pyytää minua tai muita hevosia tekemään jonkun asian niin, että me ymmärretään, mistä on kyse, me tehdään se mielellään, eikä siihen tarvita mitään temppuja tai opetusta.
Meille hevosille on luonnollista reagoida tietyllä tavalla tiettyyn pyyntöön tai käskyyn. Ihmisen pitää vain osata käyttää kroppaansa oikein eli niin, että me ymmärretään, mitä se kaksijalkainen nyt oikein haluaa.
Monelle ihmiselle tuntuu olevan yllättävän vaikeaa keskittyä siihen, mitä kulloinkin tekee ja tehdä samaan aikaan samaa asiaa sekä mielellään että kropallaan. Me hevoset elämme aina nyt-hetkessä, eikä me muistella edellisen päivän ikäviä asioita tai murehdita tulevia.
Minä olen erityisen hyvä opettamaan läsnäoloa, koska jos matte ei keskity minuun, en minäkään keskity siihen. Minusta se on reilua niin.
Tunnin lopuksi asiakas sai itse koittaa siirrellä minua eli minun piti herätä. Jotain se matte kai neuvoi oikein, koska asiakas tuntui osaavan homman. Kerran se möhli join up:n kun kesken suoritusta se alkoikin epäillä, etten minä tahdo mennä sen luokse. Silloin minua alkoi heti epäilyttää kun asiakkaan kroppaan tuli epävarmuutta enkä mennyt ihan sen lähelle kun se ei selkeästi pyytänyt. Sitten matte ja asiakas keskustelivat vähän aikaa ja minä tein uudestaan töitä ja lopuksi tehtiin oikein onnistunut join up.
Asiakas vaikutti muuten tyytyväiseltä, mutta se sanoi, että minun kanssa on eri asia tehdä kuin ratsastuskoulun Kallen, joka on iso ja pelottava ja potkii ja luimii. Matte selitti sitten, että me hevoset ollaan niin kuin kaikki muutkin elolliset ja älylliset olennot eli meidän menneisyys samoin kuin päivittäinen käsittely vaikuttaa siihen, millaisia me olemme. (Tästä asiasta Olmi kirjoitti äskettäin hirmu hyvin.) Matte jatkoi, että Kalle on epävarma ja käyttäytyy siksi uhkaavasti.
Kallelta puuttuu luottamus ihmisiin, koska sitä käsittelevät monet ihmiset monella eri tavalla. Hevosen on vaikea ymmärtää, että sama asia voi joskus olla kielletty ja toisinaan sallittu ja se tulee epäjohdonmukaisesta käsittelystä epävarmaksi ja vihaiseksikin. Jokainen ihminen voisi ajatella omalle kohdalleen, että joskus saa lautaselta ottaa leivoksen ja joskus yrittämisestä rangaistaan lyömällä nyrkillä otsaan! Tämmöinen ei juuri kehitä luottamusta eli ei ole ihme, jos Kallella on vaikeaa ja se reagoi hankalaan oloonsa.
Matte tahtoo vielä sanoa, että Kallen nimi on muutettu. Kalle edustaa tässä tarinassa kaikki epäjohdonmukaisesti kohdeltuja hevosia.
Minun tuli oikein sääli kaveriparkaa. Leivoksia tai muuta hyvää minä en saa koskaan ottaa ilman lupaa, mutta saan kyllä rapsuttaa itseäni jos minua kutittaa tai siirtää jalkojani mukavampaan asentoon kun torkun alkeisopetuksessa.
torstaina, elokuuta 19, 2010
Ruunan uudet töppöset
Tulin kertomaan minun uusista bootseista. Niistä samoista, joihin matte suhtautui kovin epäileväisesti.
Minä tykkään niistä! Tänään minulla oli ekaa kertaa bootsit myös takajaloissa ja ihan hyvin pystyin liikkumaan ja olemaan niissä.
Etukavioissa olen jo tottunut pitämään bootseja. Ne on tosi hyvät. Minulla on nimittäin hirmu herkät jalkapohjat ja kenkienkin kanssa varon aina kun maastoillaan soratiellä ja noin. Nyt bootsien kanssa voin lompsia missä vaan ja miten vaan eikä käy enää ollenkaan käpälään.
Mattea naurattaa kun minä askellan reteästi enkä vaivaudu sovittelemaan kavioitani pikkutarkasti tasaisiin ja kivettömiin kohtiin.
Tänään alkoi kyllä pukiessa tylsiä kun matte ähräsi ja ähräsi niiden takajalan bootsien kanssa ja sääti remmejä ja leikkasi niitä sopivan mittaisiksi. Matte kumminkin vakuuttaa, että homma helpottuu ja nopeutuu kun se oppii paremmin pukemaan ne bootsit minulle ja kun säädöt on jo saatu oikein, eikä tarvitse joka kerran erikseen niiden kanssa värkätä.
Me tehtiin tänään kiva maasto kun oli tarkoitus testata niitä uusia takabootseja. Mentiin erilaisilla pinnoilla, kiivettiin ja laskeuduttiin mäkiä ja mentiin kaikkia askellajeja. Minun mielestä huippua oli se, että erilaisissa maisemissa kasvaa erilaisia kasveja. Tähän vuodenaikaan minun suosikkejani ovat mm. takiaiset. Nam.
Tulin kertomaan minun uusista bootseista. Niistä samoista, joihin matte suhtautui kovin epäileväisesti.
Minä tykkään niistä! Tänään minulla oli ekaa kertaa bootsit myös takajaloissa ja ihan hyvin pystyin liikkumaan ja olemaan niissä.
Etukavioissa olen jo tottunut pitämään bootseja. Ne on tosi hyvät. Minulla on nimittäin hirmu herkät jalkapohjat ja kenkienkin kanssa varon aina kun maastoillaan soratiellä ja noin. Nyt bootsien kanssa voin lompsia missä vaan ja miten vaan eikä käy enää ollenkaan käpälään.
Mattea naurattaa kun minä askellan reteästi enkä vaivaudu sovittelemaan kavioitani pikkutarkasti tasaisiin ja kivettömiin kohtiin.
Tänään alkoi kyllä pukiessa tylsiä kun matte ähräsi ja ähräsi niiden takajalan bootsien kanssa ja sääti remmejä ja leikkasi niitä sopivan mittaisiksi. Matte kumminkin vakuuttaa, että homma helpottuu ja nopeutuu kun se oppii paremmin pukemaan ne bootsit minulle ja kun säädöt on jo saatu oikein, eikä tarvitse joka kerran erikseen niiden kanssa värkätä.
Me tehtiin tänään kiva maasto kun oli tarkoitus testata niitä uusia takabootseja. Mentiin erilaisilla pinnoilla, kiivettiin ja laskeuduttiin mäkiä ja mentiin kaikkia askellajeja. Minun mielestä huippua oli se, että erilaisissa maisemissa kasvaa erilaisia kasveja. Tähän vuodenaikaan minun suosikkejani ovat mm. takiaiset. Nam.
tiistaina, elokuuta 17, 2010
keskiviikkona, elokuuta 04, 2010
Ruuna kertoo
Viime yönä oli ihan kauhea ukkonen, enkä saanut nukuttua yhtään. Tänään nukahdin niille sijoilleni kun kavioitani vuoltiin, vaikka oli uusi vuolija ja kaikkea. En herännyt edes siihen, kun Täti A piti omenanpalaa nenäni alla, mikä nauratti mattea kovasti.
Minun kaviot on kuluneet ihan töpöiksi kun on ollut niin kuivaa ja nyt minulle hommattiin bootsit ja minun täytyy pitää niitä maastossa. Sovitushommat otin ihan lunkisti eli lähinnä nukuin. Töppösiä oli kivempi sovittaa kuin kenkiä, koska siihen ei liittynyt naulojen hakkaamista, jota inhoan. Käyttäydyn kyllä kengityksessä lähes kympin arvoisesti, muttei minun tarvitse siitä tykätä!
Matte vähän aprikoi, onko bootsit hevosella liiallista hörhöilyä. Minä tulen suurimman osan vuotta toimeen ilman kenkiä ja nykyisiin bootseihin saa jo ihan kelpo hokkeja liukkaiden kelien varalle, niin matte ajatteli, että kokeillaan nyt sitten tätäkin. (Kaikkea, paitsi sukurutsausta ja kansantansseja on kuulemma kokeiltava. Meillä hevosilla tehdään kyllä paljon tuota ensiksi mainittua, mutta sen nimi on silloin linjajalostus.)
Täällä uudessa kodissa olen tähän mennessä ollut esteratsuna, maastoillut, mennyt tavallista länkkäriä, tehnyt maastakäsin-treeniä ja toiminut valokuvamallina. Viihdyn täällä hyvin, vaikken saakaan kauraa niin kuin muut jätkät. Onneksi saan sentään leipää vadista enkä vain joudu katsomaan sivusta kun muut syövät.
Omissa mietteissä.
Viime yönä oli ihan kauhea ukkonen, enkä saanut nukuttua yhtään. Tänään nukahdin niille sijoilleni kun kavioitani vuoltiin, vaikka oli uusi vuolija ja kaikkea. En herännyt edes siihen, kun Täti A piti omenanpalaa nenäni alla, mikä nauratti mattea kovasti.
Minun kaviot on kuluneet ihan töpöiksi kun on ollut niin kuivaa ja nyt minulle hommattiin bootsit ja minun täytyy pitää niitä maastossa. Sovitushommat otin ihan lunkisti eli lähinnä nukuin. Töppösiä oli kivempi sovittaa kuin kenkiä, koska siihen ei liittynyt naulojen hakkaamista, jota inhoan. Käyttäydyn kyllä kengityksessä lähes kympin arvoisesti, muttei minun tarvitse siitä tykätä!
Matte vähän aprikoi, onko bootsit hevosella liiallista hörhöilyä. Minä tulen suurimman osan vuotta toimeen ilman kenkiä ja nykyisiin bootseihin saa jo ihan kelpo hokkeja liukkaiden kelien varalle, niin matte ajatteli, että kokeillaan nyt sitten tätäkin. (Kaikkea, paitsi sukurutsausta ja kansantansseja on kuulemma kokeiltava. Meillä hevosilla tehdään kyllä paljon tuota ensiksi mainittua, mutta sen nimi on silloin linjajalostus.)
Täällä uudessa kodissa olen tähän mennessä ollut esteratsuna, maastoillut, mennyt tavallista länkkäriä, tehnyt maastakäsin-treeniä ja toiminut valokuvamallina. Viihdyn täällä hyvin, vaikken saakaan kauraa niin kuin muut jätkät. Onneksi saan sentään leipää vadista enkä vain joudu katsomaan sivusta kun muut syövät.
Omissa mietteissä.
perjantaina, heinäkuuta 16, 2010
Ruuna uudessa kodissa
Minä olen muuttanut. Yhtenä hetkenä olin ihan rauhassa jätkien kanssa laitumella, seuraavassa minuutissa minut oli pakattu traileriin ja lyhyehkön ajomatkan jälkeen tultiin minun uuteen kotiin.
Ensin jännitin kovasti kaikkea uutta ja ensimmäisen yön jälkeen pistin päätä maten kainaloon ja valitin, että olen yksinäinen ja vähän peloissanikin. Minun uusi kämppis oli kamalan tympeä: se ei olisi antanut minun juoda eikä seistä pihatossa varjossa ja lisäksi se vielä pureskeli ja potkiskeli minua.
Muutaman ensimmäisen päivän matte tai henkilökunta huolehti siitä, että pääsin vesipisteelle. Varjoa oli onneksi muuallakin kuin pihatossa, mutta minulla oli orpo olo ja olisin tahtonut seisoskella kämppikseni lähettyvillä. Aina kun matte tuli, niin menin sen taakse piiloon eikä kämppis uskaltanut hätyyttää minua kun matte on kumminkin aika kova luu.
Nyt me tullaan kämppiksen kanssa juttuun jo aika hyvin ja voidaan olla pihatossa samaan aikaan ja pääsen melkein aina juomaankin kun haluan.
Täällä on kyllä hyvät järjestelyt: pihatossa voi torkkua päivän kuumimman ajan ja siellä on kuivaheinätarjoilu. Laitumelle saadaan mennä koska tahansa ja tulla poiskin oman mielen mukaan. Viereisillä laitumilla on tammoja ja minä nenittelen niiden kanssa joskus pihaton kaltereitten läpi myös. Jonkun ajan perästä minun ja kämppiksen kanssa tulee asumaan pari muuta ruunaa ja meistä tulee ihan oikea lauma.
Matte tykkää kuulemma siitä, että minun uudesta pihapiiristä löytyy kenttä ja maneesi ja pyöröaitaus. Hevosten isäntäväelle on vielä tarjolla kaikkea luksusta niin kuin keittiö ja suihku - ja loimet saa pestä tallin koneella! -, mutta minä muutin tänne siksi, että tämä vaikutti hevosille sopivalta paikalta. Minä olen asunut pihatossa ennenkin ja tykkään kyllä siitä enemmän kuin tallista. Karsinassa joutuu melkein aina seisomaan paljon enemmän kuin haluaisi ja minulla tulee aika helposti pitkäksi kun olen toiminnan ystävä.
Tässä menen katsomaan minun uutta laidunta.
Minä olen muuttanut. Yhtenä hetkenä olin ihan rauhassa jätkien kanssa laitumella, seuraavassa minuutissa minut oli pakattu traileriin ja lyhyehkön ajomatkan jälkeen tultiin minun uuteen kotiin.
Ensin jännitin kovasti kaikkea uutta ja ensimmäisen yön jälkeen pistin päätä maten kainaloon ja valitin, että olen yksinäinen ja vähän peloissanikin. Minun uusi kämppis oli kamalan tympeä: se ei olisi antanut minun juoda eikä seistä pihatossa varjossa ja lisäksi se vielä pureskeli ja potkiskeli minua.
Muutaman ensimmäisen päivän matte tai henkilökunta huolehti siitä, että pääsin vesipisteelle. Varjoa oli onneksi muuallakin kuin pihatossa, mutta minulla oli orpo olo ja olisin tahtonut seisoskella kämppikseni lähettyvillä. Aina kun matte tuli, niin menin sen taakse piiloon eikä kämppis uskaltanut hätyyttää minua kun matte on kumminkin aika kova luu.
Nyt me tullaan kämppiksen kanssa juttuun jo aika hyvin ja voidaan olla pihatossa samaan aikaan ja pääsen melkein aina juomaankin kun haluan.
Täällä on kyllä hyvät järjestelyt: pihatossa voi torkkua päivän kuumimman ajan ja siellä on kuivaheinätarjoilu. Laitumelle saadaan mennä koska tahansa ja tulla poiskin oman mielen mukaan. Viereisillä laitumilla on tammoja ja minä nenittelen niiden kanssa joskus pihaton kaltereitten läpi myös. Jonkun ajan perästä minun ja kämppiksen kanssa tulee asumaan pari muuta ruunaa ja meistä tulee ihan oikea lauma.
Matte tykkää kuulemma siitä, että minun uudesta pihapiiristä löytyy kenttä ja maneesi ja pyöröaitaus. Hevosten isäntäväelle on vielä tarjolla kaikkea luksusta niin kuin keittiö ja suihku - ja loimet saa pestä tallin koneella! -, mutta minä muutin tänne siksi, että tämä vaikutti hevosille sopivalta paikalta. Minä olen asunut pihatossa ennenkin ja tykkään kyllä siitä enemmän kuin tallista. Karsinassa joutuu melkein aina seisomaan paljon enemmän kuin haluaisi ja minulla tulee aika helposti pitkäksi kun olen toiminnan ystävä.
Tässä menen katsomaan minun uutta laidunta.
perjantaina, kesäkuuta 18, 2010
Ruunan johtotehtävät
Minulla on ollut tavattoman tylsää kun olen ollut alkeisratsuna ihan liikaa. Viime viikolla osoitin sitten mieltä oikein kunnolla ja pääsin takaisin oikeisiin töihin. Tällä viikolla on ollut estetreenejä ja se on kivaa!
Tiistaina matte harjoitteli maneesissa tekniikkaa ja me hypättiin ihan pieniä, korkeintaan 70-senttisiä ristikoita ja pystyjä. Matte on kehittynyt tuossa hyppäämisessä kun olen auttanut sitä, eikä sitä enää pelota alle 80-senttiset esteet. Hyppytekniikan hiomiseen ei onneksi korkeutta tarvita ja tekniikkaharjoitukset maistuivat minullekin westernin ja opetustöideni välillä.
Keskiviikkona matte laittoi ohjat minun riimuun ja me mentiin metsään. Epätavallista oli, ettei me menty kahdestaan vaan maten takana istui semmoinen pikkuratsastaja. Onneksi se tyttö on kevyt ja minä hurjan vahva! Me mentiin lammelle ja tultiin kallioiden yli kotiin ja maneesissa minä jouduin vielä laukkaharjoituksiin maten kanssa, mutta nekin oli ihan kivoja.
Eilinen päivä oli ihan huippu! Minä jouduin vetämään maaston kun minun kakkosmiehellä eli Kenttiksellä oli semmoinen vähän arka ratsastaja selässä. Koska minä olen laidunjengin pomo, oli Kenttiksen ihan helppo tulla minun perässä ja se hyppäsi rauhallisesti maastoesteet ja kaikki kun minä näytin edellä mallia. Minua kysyttiin tuohon johtotehtävään erikseen kun olen laidunporukan Iso Pomo ja Suuri Johtaja. Isot pöhköt pv:t ovat niin jännissään laitumella, että minun pitää kantaa kaikki vastuu kun pärjään luonnonoloissa. Ihmiset välillä naureskelevat aidan toisella puolellakun minä pidän jöötä itseäni puoli metriä isommille kavereille. Ei se koko vaan se kyky!
Minulla on ollut tavattoman tylsää kun olen ollut alkeisratsuna ihan liikaa. Viime viikolla osoitin sitten mieltä oikein kunnolla ja pääsin takaisin oikeisiin töihin. Tällä viikolla on ollut estetreenejä ja se on kivaa!
Tiistaina matte harjoitteli maneesissa tekniikkaa ja me hypättiin ihan pieniä, korkeintaan 70-senttisiä ristikoita ja pystyjä. Matte on kehittynyt tuossa hyppäämisessä kun olen auttanut sitä, eikä sitä enää pelota alle 80-senttiset esteet. Hyppytekniikan hiomiseen ei onneksi korkeutta tarvita ja tekniikkaharjoitukset maistuivat minullekin westernin ja opetustöideni välillä.
Keskiviikkona matte laittoi ohjat minun riimuun ja me mentiin metsään. Epätavallista oli, ettei me menty kahdestaan vaan maten takana istui semmoinen pikkuratsastaja. Onneksi se tyttö on kevyt ja minä hurjan vahva! Me mentiin lammelle ja tultiin kallioiden yli kotiin ja maneesissa minä jouduin vielä laukkaharjoituksiin maten kanssa, mutta nekin oli ihan kivoja.
Eilinen päivä oli ihan huippu! Minä jouduin vetämään maaston kun minun kakkosmiehellä eli Kenttiksellä oli semmoinen vähän arka ratsastaja selässä. Koska minä olen laidunjengin pomo, oli Kenttiksen ihan helppo tulla minun perässä ja se hyppäsi rauhallisesti maastoesteet ja kaikki kun minä näytin edellä mallia. Minua kysyttiin tuohon johtotehtävään erikseen kun olen laidunporukan Iso Pomo ja Suuri Johtaja. Isot pöhköt pv:t ovat niin jännissään laitumella, että minun pitää kantaa kaikki vastuu kun pärjään luonnonoloissa. Ihmiset välillä naureskelevat aidan toisella puolellakun minä pidän jöötä itseäni puoli metriä isommille kavereille. Ei se koko vaan se kyky!
lauantaina, kesäkuuta 05, 2010
Hellettä, heinäpoutaa
Kuulin tänään, että hevosen pito on halpaa koska ruokinta on halpaa koska hevonen syö ruohoa.
Päättelyketju ei valitettavasti ole täysin aukoton. Maamme pohjoisesta sijainnista johtuen laidunkausi on hyvin lyhyt, maksimissaan noin viisi kuukautta. Lisäksi laitumen perustamiseen tarvitaan maata, joka on tässä pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä kallista kuin fan. Laitumen perustaminen ja hoito eivät ole ilmaisia nekään. Maan muokkaus, oikea lannoitus ja laitumen aitaaminen nielaisevat kukin pitkän pennin.
Perusharrastehevonen tulee kesäajan toimeen kunnollisella laidunruoholla ja suolakivellä. Kisahevonen tai muuten vain rehunkäyttökyvyltään esim. suomenhevosta huonompi hevosyksilö kaipaa väkirehuruokintaa myös kesäisin. Huonolaatuisilla tai riittämättömillä laitumilla pidettävät hevoset tarvitsevat lisäheinää koko laidunkauden ajan.
Siinä vaiheessa kun laidun on loppuunkaluttu ja/tai kasvukausi päättyy, on siirryttävä (kuiva)heinäruokintaan. "Helppoa kuin heinänteko", kuuluu vanha sanonta. Se ei valitettavasti pidä paikkaansa. Heinänviljely on taitolaji, jossa tarvitaan rautaisen ammattitaidon)* lisäksi kalliita koneita ja sään jumalien suosiota. Heinänteossa otetaan nykyisin huomioon myös se, minkä eläinlajin rehuksi valmis heinä päätyy (googlaa esim. haulla "hevosheinä").
Hevosmäärä lisääntyy Suomessa jatkuvasti. Samaan aikaan heinäntekotaito tuntuu olevan katoava luonnonvara. Laatuheinästä on varauduttava maksamaan hyvänäkin heinävuotena. Huonon vuoden sattuessa heinää joudutaan tuomaan ulkomailta, mikä luonnollisesti lisää ruokinnan kustannuksia. Tallinpitäjältä vaaditaan paitsi maksukykyä, myös taitoa tunnistaa hyvä hevosheinä. Siinä ei rehuanalyysi auta jos heinänostajalla ei ole kykyä lukea analyysituloksia.
)*Ammattitaitoinen heinänviljelijä lannoittaa oikein, kaataa heinän oikeaan aikaan ja pöyhii sopivasti. Paalaamisen ajoitus on tärkeää, samoin paalien oikea tiukkuus. Esikuivatun, kuiva- tai säilöheinän teko ovat tyystin eri asioita.
Otsikko sisältää kirjasuosituksen.
Muuta aiheeseen tai aiheen viereen liittyvää lukemistoa:
Ruokinnalla tuloksiin
Hevosheinän sopimustuotanto ja markkinointi
Kuulin tänään, että hevosen pito on halpaa koska ruokinta on halpaa koska hevonen syö ruohoa.
Päättelyketju ei valitettavasti ole täysin aukoton. Maamme pohjoisesta sijainnista johtuen laidunkausi on hyvin lyhyt, maksimissaan noin viisi kuukautta. Lisäksi laitumen perustamiseen tarvitaan maata, joka on tässä pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä kallista kuin fan. Laitumen perustaminen ja hoito eivät ole ilmaisia nekään. Maan muokkaus, oikea lannoitus ja laitumen aitaaminen nielaisevat kukin pitkän pennin.
Perusharrastehevonen tulee kesäajan toimeen kunnollisella laidunruoholla ja suolakivellä. Kisahevonen tai muuten vain rehunkäyttökyvyltään esim. suomenhevosta huonompi hevosyksilö kaipaa väkirehuruokintaa myös kesäisin. Huonolaatuisilla tai riittämättömillä laitumilla pidettävät hevoset tarvitsevat lisäheinää koko laidunkauden ajan.
Siinä vaiheessa kun laidun on loppuunkaluttu ja/tai kasvukausi päättyy, on siirryttävä (kuiva)heinäruokintaan. "Helppoa kuin heinänteko", kuuluu vanha sanonta. Se ei valitettavasti pidä paikkaansa. Heinänviljely on taitolaji, jossa tarvitaan rautaisen ammattitaidon)* lisäksi kalliita koneita ja sään jumalien suosiota. Heinänteossa otetaan nykyisin huomioon myös se, minkä eläinlajin rehuksi valmis heinä päätyy (googlaa esim. haulla "hevosheinä").
Hevosmäärä lisääntyy Suomessa jatkuvasti. Samaan aikaan heinäntekotaito tuntuu olevan katoava luonnonvara. Laatuheinästä on varauduttava maksamaan hyvänäkin heinävuotena. Huonon vuoden sattuessa heinää joudutaan tuomaan ulkomailta, mikä luonnollisesti lisää ruokinnan kustannuksia. Tallinpitäjältä vaaditaan paitsi maksukykyä, myös taitoa tunnistaa hyvä hevosheinä. Siinä ei rehuanalyysi auta jos heinänostajalla ei ole kykyä lukea analyysituloksia.
)*Ammattitaitoinen heinänviljelijä lannoittaa oikein, kaataa heinän oikeaan aikaan ja pöyhii sopivasti. Paalaamisen ajoitus on tärkeää, samoin paalien oikea tiukkuus. Esikuivatun, kuiva- tai säilöheinän teko ovat tyystin eri asioita.
Otsikko sisältää kirjasuosituksen.
Muuta aiheeseen tai aiheen viereen liittyvää lukemistoa:
Ruokinnalla tuloksiin
Hevosheinän sopimustuotanto ja markkinointi
lauantaina, toukokuuta 22, 2010
Ruuna antaa palautetta
Matte löysi minulle Hulmiksen laatiman kyselykaavakkeen ja vastaan nyt kysymyksiin täysin rehellisesti.
Hei ja tervetuloa osallistumaan tutkimukseen. Anna palautetta personal hoitajallesi, joka päivittäin hoitaa tarhauksesi, ruokintasi ja muut täysylläpitoon sisältyvät toimenpiteet. Tarvitsemme palautetta kehittääksemme tallimme toimintaa. Kiitos yhteistyöstäsi.
Ruokinta
Ruoka-ajat ovat mielestäni:
[] tarpeeksi säännölliset
[] liian rutiininomaiset
[x] ovat liian harvoin
[] mukava tapahtuma
Ruoka-aikaan huudan, rikon paikkoja, ja potkin seiniä, koska
[] palvelu ei ole tarpeeksi nopeaa
[] huolettaa että jään ilman
[] teen mitä tahansa jotta saisin ruuan ensimmäisenä
[x] en huuda, riko paikkoja ja potki seiniä
Ruoka on
[] maukasta
[] riittävää
[x] lisää kauraa, kiitos
Väkirehuannokseni on
[] liian suuri
[] liian pieni
[x] syöty jo, saanko lisää
Tarhaus
Tarhavuorot ovat
[x] liian lyhyet
[] liian pitkät
[] seison vain tallissa, päästäkää minut ulos
Rastita paikkansa pitävät väitteet:
[] Minulla on usein kuuma tallissa
[x] En saa tarpeeksi porkkanaa
[x] Rikoin taas loimeni
[] Uusi hoitajani on idiootti
[x] Tarhan portit ovat liian tiukasti lukitut
[x] Kaipaan enemmän varjoa tarhaani
[] Tarjoilija, ruuassani on kärpänen
[] Haluan enemmän kuiviketta
[x] Vieruskaverini kiusaa minua
[x] Kiusaan vieruskaveriani
[] Tallitädit, pysykää satulahuoneessa
Seuraavaksi pyydämme sinua kuvailemaan hoitajaasi. Tiedot ovat täysin luottamuksellisia, emmekä missään yhteydessä kerro Sinun vastanneen tälläiseen kyselyyn.
1. Onko hoitajasi lyönyt sinua? Jos, milloin? On. Muutama päivä sitten kun runttasin sen pesuboksin seinään. Kummallista ylireagointia minun mielestä.
2. Koetko saaneesi sairaslomaa ollessasi kipeä? Olen saanut potea vaivojani ja minua on hoivattu kun sairastan. Toisaalta joskus kun olen ihan jäykkä, minun täytyy mennä kevyisiin töihin esim. taivuttelemaan.
3. Onko varusteesi laitettu niin, että ne eivät paina ja aiheuta hankaumia? On.
4. Oletko ikinä potkaissut hoitajaasi? Entä purrut? Miksi ja milloin? Olen potkaissut kun tulin nuorena orina Suomeen ja hoitaja yritti viedä pois tyhjän väkirehuastian, vaikka odotin siihen täydennystä. Minun kaurasaavi on minun kaurasaavi vaikka se olisi tyhjäkin! Purrut en ole, mutta nipistin kerran kun minun selkään tuupattiin vieras mukula. Minulle on kyllä tehty selväksi, ettei potkiminen ja pureminen ole sallittujen asioiden listalla.
5. Kuvaile vielä hoitajaasi. Se on semmoinen aika lepsu täti, jota on helppo huijata antamaan ylimääräisiä herkkuja ja pääsen töissäkin laiskottelemaan kun esitän, etten millään jaksa.
Tallilla käy paljon muitakin ihmisiä, nyt kysymme heistä. Tiedot edelleen luottamuksellisia, emmekä anna niitä kolmansien osapuolien haltuun.
* Pidätkö kengittäjästä? Juu. Minusta on kiva olla äijien kesken.
* Miksi vihaat eläinlääkäriä? Kun se tuikkii minuun piikkejä ja/tai raspaa hampaita eikä edes anna namia koskaan. Ihan looginen ratkaisu minusta!
* Kuinka pikkutyttölaumoja voisi mielestäsi harventaa? Onko sellaiseen tarvetta? Kiukkuinen ilme ja tarvittaessa napakka potku pitää pikkuihmiset sopivasti loitolla. Jos lapset tuovat minulle ruokalahjoja, ne ovat oikein tervetulleita.
* Kuka on paras ihminen? Matte eli tässäkin mainittu hoitaja ja heti perään minun western-ope. Kolmantena ehkä kengittäjä.
Sitten sekalaisiin kysymyksiin.
-Kuinka kohtelet ihmistäsi? Tiukasti mutta reilusti. Sitä ei saa päästää niskan päälle vaan se pitää opettaa antamaan tarpeeksi herkkupaloja. Tärkeää on kanssa se, ettei se pääse minua liikaa rasittamaan töillä ja että viikko-ohjelma on kyllin monipuolinen.
-Oletko rikkonut tallissa esineitä tai asioita? Mitä? Kuinka asiaan suhtauduttiin? Loimia ja ämpäreitä on mennyt ja kerran yritin mennä karsinan seinästä läpi tappamaan naapurin ja seinää piti korjata. Koiria potkin myös. Olen pystynyt vakuuttamaan henkilökunnan siitä, että kyseessä oli vahinko tai sattumien summa, eikä rankaisutoimenpiteisiin ole ryhdytty.
-Onko sinulla tarpeeksi virikkeitä vapaa-ajallesi? Melkein. Ruokintoja on liian harvoin, mutta muuten asiat ovat ihan hyvin. Pari tammaa voisin kyllä ottaa.
-Mikä on paikkasi arvoasteikossa? Tarhassa majakan perävaunu. Laidunporukan kunkuksi aion päästä taas tänäkin kesänä. Tammat tykkäävät, kun pidän ne kurissa ja nuhteessa.
-Onko talliympäristön kunto miellyttävä? Syötäviä istutuksia on liian vähän eikä maneesissa kasva mitään. Esteiden koristeinakin käytetään tekokasveja!
-Puretko puuta? Imppaatko? Milloin riippuvuutesi lähti kehittymään? En varsinaisesti. Karsinan korjauksessa käytetty uusi hyvä lauta kyllä maistuu.
Kiitämme vastauksista. Tallimestari kerää paperit iltakaurojen jälkeen.
Matte löysi minulle Hulmiksen laatiman kyselykaavakkeen ja vastaan nyt kysymyksiin täysin rehellisesti.
Hei ja tervetuloa osallistumaan tutkimukseen. Anna palautetta personal hoitajallesi, joka päivittäin hoitaa tarhauksesi, ruokintasi ja muut täysylläpitoon sisältyvät toimenpiteet. Tarvitsemme palautetta kehittääksemme tallimme toimintaa. Kiitos yhteistyöstäsi.
Ruokinta
Ruoka-ajat ovat mielestäni:
[] tarpeeksi säännölliset
[] liian rutiininomaiset
[x] ovat liian harvoin
[] mukava tapahtuma
Ruoka-aikaan huudan, rikon paikkoja, ja potkin seiniä, koska
[] palvelu ei ole tarpeeksi nopeaa
[] huolettaa että jään ilman
[] teen mitä tahansa jotta saisin ruuan ensimmäisenä
[x] en huuda, riko paikkoja ja potki seiniä
Ruoka on
[] maukasta
[] riittävää
[x] lisää kauraa, kiitos
Väkirehuannokseni on
[] liian suuri
[] liian pieni
[x] syöty jo, saanko lisää
Tarhaus
Tarhavuorot ovat
[x] liian lyhyet
[] liian pitkät
[] seison vain tallissa, päästäkää minut ulos
Rastita paikkansa pitävät väitteet:
[] Minulla on usein kuuma tallissa
[x] En saa tarpeeksi porkkanaa
[x] Rikoin taas loimeni
[] Uusi hoitajani on idiootti
[x] Tarhan portit ovat liian tiukasti lukitut
[x] Kaipaan enemmän varjoa tarhaani
[] Tarjoilija, ruuassani on kärpänen
[] Haluan enemmän kuiviketta
[x] Vieruskaverini kiusaa minua
[x] Kiusaan vieruskaveriani
[] Tallitädit, pysykää satulahuoneessa
Seuraavaksi pyydämme sinua kuvailemaan hoitajaasi. Tiedot ovat täysin luottamuksellisia, emmekä missään yhteydessä kerro Sinun vastanneen tälläiseen kyselyyn.
1. Onko hoitajasi lyönyt sinua? Jos, milloin? On. Muutama päivä sitten kun runttasin sen pesuboksin seinään. Kummallista ylireagointia minun mielestä.
2. Koetko saaneesi sairaslomaa ollessasi kipeä? Olen saanut potea vaivojani ja minua on hoivattu kun sairastan. Toisaalta joskus kun olen ihan jäykkä, minun täytyy mennä kevyisiin töihin esim. taivuttelemaan.
3. Onko varusteesi laitettu niin, että ne eivät paina ja aiheuta hankaumia? On.
4. Oletko ikinä potkaissut hoitajaasi? Entä purrut? Miksi ja milloin? Olen potkaissut kun tulin nuorena orina Suomeen ja hoitaja yritti viedä pois tyhjän väkirehuastian, vaikka odotin siihen täydennystä. Minun kaurasaavi on minun kaurasaavi vaikka se olisi tyhjäkin! Purrut en ole, mutta nipistin kerran kun minun selkään tuupattiin vieras mukula. Minulle on kyllä tehty selväksi, ettei potkiminen ja pureminen ole sallittujen asioiden listalla.
5. Kuvaile vielä hoitajaasi. Se on semmoinen aika lepsu täti, jota on helppo huijata antamaan ylimääräisiä herkkuja ja pääsen töissäkin laiskottelemaan kun esitän, etten millään jaksa.
Tallilla käy paljon muitakin ihmisiä, nyt kysymme heistä. Tiedot edelleen luottamuksellisia, emmekä anna niitä kolmansien osapuolien haltuun.
* Pidätkö kengittäjästä? Juu. Minusta on kiva olla äijien kesken.
* Miksi vihaat eläinlääkäriä? Kun se tuikkii minuun piikkejä ja/tai raspaa hampaita eikä edes anna namia koskaan. Ihan looginen ratkaisu minusta!
* Kuinka pikkutyttölaumoja voisi mielestäsi harventaa? Onko sellaiseen tarvetta? Kiukkuinen ilme ja tarvittaessa napakka potku pitää pikkuihmiset sopivasti loitolla. Jos lapset tuovat minulle ruokalahjoja, ne ovat oikein tervetulleita.
* Kuka on paras ihminen? Matte eli tässäkin mainittu hoitaja ja heti perään minun western-ope. Kolmantena ehkä kengittäjä.
Sitten sekalaisiin kysymyksiin.
-Kuinka kohtelet ihmistäsi? Tiukasti mutta reilusti. Sitä ei saa päästää niskan päälle vaan se pitää opettaa antamaan tarpeeksi herkkupaloja. Tärkeää on kanssa se, ettei se pääse minua liikaa rasittamaan töillä ja että viikko-ohjelma on kyllin monipuolinen.
-Oletko rikkonut tallissa esineitä tai asioita? Mitä? Kuinka asiaan suhtauduttiin? Loimia ja ämpäreitä on mennyt ja kerran yritin mennä karsinan seinästä läpi tappamaan naapurin ja seinää piti korjata. Koiria potkin myös. Olen pystynyt vakuuttamaan henkilökunnan siitä, että kyseessä oli vahinko tai sattumien summa, eikä rankaisutoimenpiteisiin ole ryhdytty.
-Onko sinulla tarpeeksi virikkeitä vapaa-ajallesi? Melkein. Ruokintoja on liian harvoin, mutta muuten asiat ovat ihan hyvin. Pari tammaa voisin kyllä ottaa.
-Mikä on paikkasi arvoasteikossa? Tarhassa majakan perävaunu. Laidunporukan kunkuksi aion päästä taas tänäkin kesänä. Tammat tykkäävät, kun pidän ne kurissa ja nuhteessa.
-Onko talliympäristön kunto miellyttävä? Syötäviä istutuksia on liian vähän eikä maneesissa kasva mitään. Esteiden koristeinakin käytetään tekokasveja!
-Puretko puuta? Imppaatko? Milloin riippuvuutesi lähti kehittymään? En varsinaisesti. Karsinan korjauksessa käytetty uusi hyvä lauta kyllä maistuu.
Kiitämme vastauksista. Tallimestari kerää paperit iltakaurojen jälkeen.
maanantaina, huhtikuuta 26, 2010
Horsemanship-harjoituksia
Aurinko paistoi ja minä olin aamuheinien jälkeisillä torkuilla kun matte tuli naruriimun kanssa. Mielelläni minä silti lähdin tarhasta, kun ajattelin, että pääsen metsään syömään. Matte kumminkin tahtoi maneesiin ja minä tein ovella stopin jos se olisi siitä vaikka muuttanut mieltään. Ei se muuttanut vaan jouduin sisälle näin kauniina päivänä!
Ensin me laitettiin vähän tötsiä pystyyn ja lampsittiin maneesia ympäri ja tehtiin friendly game* ja muut normaalit aloitusjutut. Sitten jouduin tekemään ihan uudenlaisen pujotteluharjoituksen, jossa matte kulkee suoraan ja vain minä kierrän tötsät. Se oli ihan helppo juttu.
Vaikeampaa oli tehdä pohkeenväistöä maasta koska minun mielestä minun pitää aina kääntää peppu poispäin matesta, ettei se vain luule, että uhkailen sitä. Nyt matte tuli kyljen kohdalle ja minun piti väistää sekä etu- että takaosalla yhtä paljon. Nopeasti minä kuitenkin pääsin hommasta jyvälle ja se harjoitus jätettiin hautumaan.
Pitkää peruutusta en olisi halunnut tehdä. Ihan turhaa minusta peruutella jos matte seisoo paikallaan. Peruuttamisessa minä olen - luonnollisesti - tosi hyvä, mutta minusta se on tyhmää hommaa enkä minä yleensä suostu peruuttamaan ihan pienillä avuilla kun aina toivon, ettei tarvitsisi ollenkaan. Aina ensiksi siirrän vain painoa vähän taakse ja tarkkailen maten ilmeistä, että jos se olisi tarpeeksi. Ei se koskaan ole ja tänään jouduin peruuttamaan kauas ja reippaasti ja matte vielä jojotteli minulla (jouduin siis vuorotellen peruuttamaan ja tulemaan luo). Ihan sopimatonta sellainen!
Join up**:ia harjoiteltiin myös uudella tavalla eli minun piti tehdä join up silloin kun matte sanoi. Tai siis ainahan join up tehdään yhdessä eikä sitä tapahdu ollenkaan jos ei olla samalla aaltopituudella, mutta matte harjoitteli sellaista, että se päätti etukäteen jonkun tietyn pisteen mihin mennessä kaiken piti olla siinä kunnossa, että join up on mahdollinen. Sekin meni hyvin, mutta pitkään aikaan ei ole ollut sellaisia harjoituksia, joissa minä olen joutunut funtsimaan enemmän kuin matte. Nyt oli.
Onneksi sain etsiä ja syödä uutta vihreää aivotyön jälkeen. Illalla me mennään vielä Kenttiksen ja sen emännän kanssa maastoesteille ja pitkille laukoille metsään. Se on kivaa kun siellä ei tarvitse ajatella.
*Me tehdään friendly game yleensä pikkuisen eri lailla, mutta linkin videosta pääsee kyllä jyvälle asiasta.
**Videon hevonen tekee join up:ia ensimmäistä kertaa eläissään ja on aika hidas minuun verrattuna kun olen kouluttanut maten niin, ettei minun tarvitse juosta juuri yhtään. Opettavainen video kyllä.
Aurinko paistoi ja minä olin aamuheinien jälkeisillä torkuilla kun matte tuli naruriimun kanssa. Mielelläni minä silti lähdin tarhasta, kun ajattelin, että pääsen metsään syömään. Matte kumminkin tahtoi maneesiin ja minä tein ovella stopin jos se olisi siitä vaikka muuttanut mieltään. Ei se muuttanut vaan jouduin sisälle näin kauniina päivänä!
Ensin me laitettiin vähän tötsiä pystyyn ja lampsittiin maneesia ympäri ja tehtiin friendly game* ja muut normaalit aloitusjutut. Sitten jouduin tekemään ihan uudenlaisen pujotteluharjoituksen, jossa matte kulkee suoraan ja vain minä kierrän tötsät. Se oli ihan helppo juttu.
Vaikeampaa oli tehdä pohkeenväistöä maasta koska minun mielestä minun pitää aina kääntää peppu poispäin matesta, ettei se vain luule, että uhkailen sitä. Nyt matte tuli kyljen kohdalle ja minun piti väistää sekä etu- että takaosalla yhtä paljon. Nopeasti minä kuitenkin pääsin hommasta jyvälle ja se harjoitus jätettiin hautumaan.
Pitkää peruutusta en olisi halunnut tehdä. Ihan turhaa minusta peruutella jos matte seisoo paikallaan. Peruuttamisessa minä olen - luonnollisesti - tosi hyvä, mutta minusta se on tyhmää hommaa enkä minä yleensä suostu peruuttamaan ihan pienillä avuilla kun aina toivon, ettei tarvitsisi ollenkaan. Aina ensiksi siirrän vain painoa vähän taakse ja tarkkailen maten ilmeistä, että jos se olisi tarpeeksi. Ei se koskaan ole ja tänään jouduin peruuttamaan kauas ja reippaasti ja matte vielä jojotteli minulla (jouduin siis vuorotellen peruuttamaan ja tulemaan luo). Ihan sopimatonta sellainen!
Join up**:ia harjoiteltiin myös uudella tavalla eli minun piti tehdä join up silloin kun matte sanoi. Tai siis ainahan join up tehdään yhdessä eikä sitä tapahdu ollenkaan jos ei olla samalla aaltopituudella, mutta matte harjoitteli sellaista, että se päätti etukäteen jonkun tietyn pisteen mihin mennessä kaiken piti olla siinä kunnossa, että join up on mahdollinen. Sekin meni hyvin, mutta pitkään aikaan ei ole ollut sellaisia harjoituksia, joissa minä olen joutunut funtsimaan enemmän kuin matte. Nyt oli.
Onneksi sain etsiä ja syödä uutta vihreää aivotyön jälkeen. Illalla me mennään vielä Kenttiksen ja sen emännän kanssa maastoesteille ja pitkille laukoille metsään. Se on kivaa kun siellä ei tarvitse ajatella.
*Me tehdään friendly game yleensä pikkuisen eri lailla, mutta linkin videosta pääsee kyllä jyvälle asiasta.
**Videon hevonen tekee join up:ia ensimmäistä kertaa eläissään ja on aika hidas minuun verrattuna kun olen kouluttanut maten niin, ettei minun tarvitse juosta juuri yhtään. Opettavainen video kyllä.
tiistaina, huhtikuuta 20, 2010
Hyvä päivä
Kevättä pukkaa ja Ruunan kanssa onkin haisteltu ja maisteltu uutta vihreyttä perin pohjin maastoilemalla. Ajallisesti ollaan möngitty puskissa kauan, mutta eteneminen on perin hidasta, koska reissujen pääasia on minulle katsella ja haistella kevättä ja Ruunalle maistella kaikkea mahdollista. Nämä vapaamuotoiset syöntimaastot toteutetaan riimussa joko niin, että minä olen jalan ja hinaan ruunaa puskasta toiseen tai siten, että istun lötkösti paljaassa selässä ja pidän puolihuolimattomasti riimunnarua toisessa kädessä tai sidon narun kaulalenkiksi, jolloin siitä saa vähän tukea. Voisipa sanoa, että Ruuna ja minä olemme spring breakilla.
Eniten käyttämillämme metsäteillä on sen verran paha kelirikko, ettei siellä voi liikkua rauhallista käyntiä kovempaa. Reippaampia maastoja varten suuntaamme silloin tällöin vähän autoilluille hiekkateille ja jotain pientä säätöä tehdään maneesissa välillä.
Tänään oli tarkoitus lähteä reippaanlaiseen maastoon, mutta alkava räntäsade sai toisiin aatoksiin ja vein vastentahtoisesti hevosen maneesiin. Ajattelin, että tehdään ihan kevyitä notkeutta lisääviä harjoituksia ja testaan lisäksi, josko laukan kokoaminen tänään onnistuisi (viime viikolla Ruuna juoksi hyvin tehokkaasti pois altani, eikä laukan kokoamisesta ollut puhettakaan. Aina ei voi onnistua.).
Ruuna kulki kuin ihmisen ajatus ja kokosi ja lisäsi ja väisti ja myötäsi ja taipui. Myös laukassa. Kevättauko on mitä ilmeisimmin tehnyt terää ja Ruuna kulki kuuliaisesti ja mielellään. Räntäsadekin loppui ja pääsimme vielä metsään loppukäyntiä tekemään.
Tänään oli hyvä päivä omistaa hevonen.
Kevättä pukkaa ja Ruunan kanssa onkin haisteltu ja maisteltu uutta vihreyttä perin pohjin maastoilemalla. Ajallisesti ollaan möngitty puskissa kauan, mutta eteneminen on perin hidasta, koska reissujen pääasia on minulle katsella ja haistella kevättä ja Ruunalle maistella kaikkea mahdollista. Nämä vapaamuotoiset syöntimaastot toteutetaan riimussa joko niin, että minä olen jalan ja hinaan ruunaa puskasta toiseen tai siten, että istun lötkösti paljaassa selässä ja pidän puolihuolimattomasti riimunnarua toisessa kädessä tai sidon narun kaulalenkiksi, jolloin siitä saa vähän tukea. Voisipa sanoa, että Ruuna ja minä olemme spring breakilla.
Eniten käyttämillämme metsäteillä on sen verran paha kelirikko, ettei siellä voi liikkua rauhallista käyntiä kovempaa. Reippaampia maastoja varten suuntaamme silloin tällöin vähän autoilluille hiekkateille ja jotain pientä säätöä tehdään maneesissa välillä.
Tänään oli tarkoitus lähteä reippaanlaiseen maastoon, mutta alkava räntäsade sai toisiin aatoksiin ja vein vastentahtoisesti hevosen maneesiin. Ajattelin, että tehdään ihan kevyitä notkeutta lisääviä harjoituksia ja testaan lisäksi, josko laukan kokoaminen tänään onnistuisi (viime viikolla Ruuna juoksi hyvin tehokkaasti pois altani, eikä laukan kokoamisesta ollut puhettakaan. Aina ei voi onnistua.).
Ruuna kulki kuin ihmisen ajatus ja kokosi ja lisäsi ja väisti ja myötäsi ja taipui. Myös laukassa. Kevättauko on mitä ilmeisimmin tehnyt terää ja Ruuna kulki kuuliaisesti ja mielellään. Räntäsadekin loppui ja pääsimme vielä metsään loppukäyntiä tekemään.
Tänään oli hyvä päivä omistaa hevonen.
sunnuntaina, huhtikuuta 11, 2010
Ruunan jälkikasvun kuulumisia
Minulla kävi tänään vieraita. Minun jälkeläisteni omistajat tahtoivat tavata ja ihastella minua. Poikani isäntää en ollut ennen tavannutkaan, tyttäreni isäntäväki puolestaan oli minulle ennestään tuttua.
Minun piti poseerata valokuvissa joka suunnasta, mikä vähän harmitti mattea, joka ei ollut ehtinyt yhtään harjata minua kun vieraat tulivat vähän etuajassa. Kurakuorrutus ei onneksi minun hienoa ulkomuotoani kätke!
Miesvieraat ihailivat lihaksiani ja maskuliinisuuttani ja tyttäreni emäntä osasi kehua selkääni ja hienoa kaulaani. Kaikki ihailivat hyvää käytöstäni ja juttelivat maten kanssa yhtäläisyyksistäni ja eroavaisuuksistani jälkikasvuuni nähden.
Minusta oli hyvä kuulla, että lapsille on ruoka maistunut, eivätkä ne ole kasvaneet nirsoiksi. Pojalla on kuulemma jouhia, tytär on kalju. Tyttären jouhien kasvua kovasti odotellaan, mutta matte sanoi, ettei kannata henkeään pidättää. Minunkaan jouhet eivät vielä kasva kunnolla kun olen rotuni mittapuulla nuori.
Lapseni ovat kovasti kauniita ja sopusuhtaisia, poika on samanvärinenkin kuin minä. Ja aika äijä kuulemma, oli naisten peräänkin jo minua nuorempana. Molemmat lapseni ovat fiksuja ja oppivaisia ja ajolle opetettuja. Tyttären ratsukoulutus on hyvässä vauhdissa. Poika menee kuulemma ratsutukseen tulevana kesänä.
Minulla ja jälkikasvullani on sama ratsuttaja ja hänen työhönsä ovat kaikki olleet tyytyväisiä. Tytär on harjoitellut vasta westerniä, mutta aloittaa myös sukkisratsastuksen opinnot. Minusta monipuolinen koulutus on oikein hyvä juttu ja minulle itselleni matte yrittääkin kehitellä jotain ajokurssia kesäksi.
Iltasella me mentiin maten ja koirien kanssa metsään ja minä sain etsiä ensimmäisiä vihreitä korsia. Niitä ei kovin paljon ollut, joten söin lisäksi kanervaa, mustikanvarpuja, yhtä tiettyä jäkälää ja kahta erilaista sammalta. Mattea ihmetyttää se, millä perusteella minä valitsen evääni, mutta minä tiedän, mistä tykkään. Joskus syön sellaistakin, josta en niin pidä, mutta joka on minulle hyväksi. Kuusenhavuja minä en tähän aikaan keväästä syö enää juuri ollenkaan, mitä nyt joskus saatan ikävystymisen torjumiseksi napostella niitä tarhassa jos kaveri on mennyt vaikka töihin.
Tämän kohtaamisen seurauksena minulle ja rouvalleni syntyi tytär.
Poika syntyi vuotta myöhemmin.
Minulla kävi tänään vieraita. Minun jälkeläisteni omistajat tahtoivat tavata ja ihastella minua. Poikani isäntää en ollut ennen tavannutkaan, tyttäreni isäntäväki puolestaan oli minulle ennestään tuttua.
Minun piti poseerata valokuvissa joka suunnasta, mikä vähän harmitti mattea, joka ei ollut ehtinyt yhtään harjata minua kun vieraat tulivat vähän etuajassa. Kurakuorrutus ei onneksi minun hienoa ulkomuotoani kätke!
Miesvieraat ihailivat lihaksiani ja maskuliinisuuttani ja tyttäreni emäntä osasi kehua selkääni ja hienoa kaulaani. Kaikki ihailivat hyvää käytöstäni ja juttelivat maten kanssa yhtäläisyyksistäni ja eroavaisuuksistani jälkikasvuuni nähden.
Minusta oli hyvä kuulla, että lapsille on ruoka maistunut, eivätkä ne ole kasvaneet nirsoiksi. Pojalla on kuulemma jouhia, tytär on kalju. Tyttären jouhien kasvua kovasti odotellaan, mutta matte sanoi, ettei kannata henkeään pidättää. Minunkaan jouhet eivät vielä kasva kunnolla kun olen rotuni mittapuulla nuori.
Lapseni ovat kovasti kauniita ja sopusuhtaisia, poika on samanvärinenkin kuin minä. Ja aika äijä kuulemma, oli naisten peräänkin jo minua nuorempana. Molemmat lapseni ovat fiksuja ja oppivaisia ja ajolle opetettuja. Tyttären ratsukoulutus on hyvässä vauhdissa. Poika menee kuulemma ratsutukseen tulevana kesänä.
Minulla ja jälkikasvullani on sama ratsuttaja ja hänen työhönsä ovat kaikki olleet tyytyväisiä. Tytär on harjoitellut vasta westerniä, mutta aloittaa myös sukkisratsastuksen opinnot. Minusta monipuolinen koulutus on oikein hyvä juttu ja minulle itselleni matte yrittääkin kehitellä jotain ajokurssia kesäksi.
Iltasella me mentiin maten ja koirien kanssa metsään ja minä sain etsiä ensimmäisiä vihreitä korsia. Niitä ei kovin paljon ollut, joten söin lisäksi kanervaa, mustikanvarpuja, yhtä tiettyä jäkälää ja kahta erilaista sammalta. Mattea ihmetyttää se, millä perusteella minä valitsen evääni, mutta minä tiedän, mistä tykkään. Joskus syön sellaistakin, josta en niin pidä, mutta joka on minulle hyväksi. Kuusenhavuja minä en tähän aikaan keväästä syö enää juuri ollenkaan, mitä nyt joskus saatan ikävystymisen torjumiseksi napostella niitä tarhassa jos kaveri on mennyt vaikka töihin.
Tämän kohtaamisen seurauksena minulle ja rouvalleni syntyi tytär.
Poika syntyi vuotta myöhemmin.
tiistaina, maaliskuuta 23, 2010
Ja ratsastan halki kartoitettujen maitten,
mutta metsästyshaukat vapautuvat,
ja ratsastan eteenpäin kallistuneena
viitan lepattaessa,
ja ratsastan kuningastaan uhkaavan sotajoukon edellä
kahlaamot ja rinteet,
ja kavioitten kaiku tuhatmuotoisten puitten alla:
on ratsastettava ajatusten sotajoukkoa nopeammin
yöstä yöhön saakka,
on tuhlattava itsensä vastauksena päivien täyteydelle,
tai luovuttava.
PAAVO HAAVIKKO
mutta metsästyshaukat vapautuvat,
ja ratsastan eteenpäin kallistuneena
viitan lepattaessa,
ja ratsastan kuningastaan uhkaavan sotajoukon edellä
kahlaamot ja rinteet,
ja kavioitten kaiku tuhatmuotoisten puitten alla:
on ratsastettava ajatusten sotajoukkoa nopeammin
yöstä yöhön saakka,
on tuhlattava itsensä vastauksena päivien täyteydelle,
tai luovuttava.
PAAVO HAAVIKKO
torstaina, maaliskuuta 18, 2010
Ruunan turinointia
Minun on taas pitänyt olla monena. Olen opettanut ratsastusta, esittänyt sukkispuolen osaamistani, hionut jogiani ja terapoinut Täti A:ta, jolla oli huoli omien taitojensa suhteen, kun sillä ei ollut mennyt hyvin yhden tamman kanssa. Onneksi matte on myös antanut minun riehua vapaana maneesissa ja me on tehty yksi kaahausmaasto, joka rentoutti minut moneksi päiväksi. Välillä täytyy saada päästellä vähän höyryjä, ei hevonenkaan jaksa joka päivä tehdä raskasta aivotyötä tai hioa loputtomiin jotain ratsastuksellista yksityiskohtaa.
Huomenna minulla on Sukkistädin kanssa western-tunti ja lauantaina on ehkä hiihtoratsastusta. Minä olen vähän niin kuin varmistuksena: jos Kenttis kilahtaa hinattavasta hiihtäjästä niin minä pelastan tilanteen, jotta ihmiset saavat hupinsa.
Matte on aloittanut jonkun kurssin, jolla se harjoittelee vieraiden hevosten kanssa. Se haisi ihan oudoilta tammoilta kun se tuli takaisin ja minun piti nuuhkutella mattea pitkään ja perusteellisesti. Minä olen maten kotiopettaja ja autan sitä treenaamaan kurssiläksyjä. Tähän asti ollaan vielä kerrattu vanhaa, mutta uusia asioita tulee heti ensi viikolla ja matte meinasi vähän yrittää niitä salaa harjoitella jo etukäteen. Minun pitäisi mm. peruuttaa maten käskyjen mukaan L-kirjaimen muotoinen kuja ilman, että olen narussa. Ihme hommaa. Vaikka ollaan me maten kanssa aika paljon harjoiteltu kaikkia juttuja ilman narua ennenkin. Minä kyllä hoidan homman kotiin jos vaan matte osaa asiansa.
© Janne Miettinen, rajaus maten omalla luvalla.
Matte laittoi minusta esille kesäisen kuvan kun
meitä alkaa jo tympiä tämä ikitalvi ja lumen paljous.
Minun on taas pitänyt olla monena. Olen opettanut ratsastusta, esittänyt sukkispuolen osaamistani, hionut jogiani ja terapoinut Täti A:ta, jolla oli huoli omien taitojensa suhteen, kun sillä ei ollut mennyt hyvin yhden tamman kanssa. Onneksi matte on myös antanut minun riehua vapaana maneesissa ja me on tehty yksi kaahausmaasto, joka rentoutti minut moneksi päiväksi. Välillä täytyy saada päästellä vähän höyryjä, ei hevonenkaan jaksa joka päivä tehdä raskasta aivotyötä tai hioa loputtomiin jotain ratsastuksellista yksityiskohtaa.
Huomenna minulla on Sukkistädin kanssa western-tunti ja lauantaina on ehkä hiihtoratsastusta. Minä olen vähän niin kuin varmistuksena: jos Kenttis kilahtaa hinattavasta hiihtäjästä niin minä pelastan tilanteen, jotta ihmiset saavat hupinsa.
Matte on aloittanut jonkun kurssin, jolla se harjoittelee vieraiden hevosten kanssa. Se haisi ihan oudoilta tammoilta kun se tuli takaisin ja minun piti nuuhkutella mattea pitkään ja perusteellisesti. Minä olen maten kotiopettaja ja autan sitä treenaamaan kurssiläksyjä. Tähän asti ollaan vielä kerrattu vanhaa, mutta uusia asioita tulee heti ensi viikolla ja matte meinasi vähän yrittää niitä salaa harjoitella jo etukäteen. Minun pitäisi mm. peruuttaa maten käskyjen mukaan L-kirjaimen muotoinen kuja ilman, että olen narussa. Ihme hommaa. Vaikka ollaan me maten kanssa aika paljon harjoiteltu kaikkia juttuja ilman narua ennenkin. Minä kyllä hoidan homman kotiin jos vaan matte osaa asiansa.
© Janne Miettinen, rajaus maten omalla luvalla.
Matte laittoi minusta esille kesäisen kuvan kun
meitä alkaa jo tympiä tämä ikitalvi ja lumen paljous.
tiistaina, maaliskuuta 09, 2010
Sukkistelua ja kuvia
Matte on vaikuttunut minun kyvystäni olla sukkisratsuna ja suunnittelee jo minulle kankikuolaimen ja bridongin hankkimista. Ongelma on vain se, että minulla on pieni suu ja matala kitalaki, enkä tiedä, onko minun suuhun edes mahdollista ahtaa useampaa rautaa kerrallaan. Matte onkin etsinyt netistä kuvia, joissa esiintyy curly-rotuisia sukkisratsastuskangissa (western-kanget minulla jo on ja ne kyllä mahtuvat suuhun), muttei ole löytänyt.
Muita hienoja curly-kuvia on onneksi netti täynnä!
Curly sukkisratsastuskisoissa.
Curlyt uskaltavat.
Curly on monipuolinen. Curly on edelleen monipuolinen. (Tuossa yhdessä kuvassa taitaa olla sukkiskanget ja bridong.)
Curly on rento.
Curly on hieno ja värejä on paljon.
Curly on historiaa: Curly Clown ja intiaanin piirros.
Curly on söpö.
Kuva on vuodelta 1906.
Matte on vaikuttunut minun kyvystäni olla sukkisratsuna ja suunnittelee jo minulle kankikuolaimen ja bridongin hankkimista. Ongelma on vain se, että minulla on pieni suu ja matala kitalaki, enkä tiedä, onko minun suuhun edes mahdollista ahtaa useampaa rautaa kerrallaan. Matte onkin etsinyt netistä kuvia, joissa esiintyy curly-rotuisia sukkisratsastuskangissa (western-kanget minulla jo on ja ne kyllä mahtuvat suuhun), muttei ole löytänyt.
Muita hienoja curly-kuvia on onneksi netti täynnä!
Curly sukkisratsastuskisoissa.
Curlyt uskaltavat.
Curly on monipuolinen. Curly on edelleen monipuolinen. (Tuossa yhdessä kuvassa taitaa olla sukkiskanget ja bridong.)
Curly on rento.
Curly on hieno ja värejä on paljon.
Curly on historiaa: Curly Clown ja intiaanin piirros.
Curly on söpö.
Kuva on vuodelta 1906.
maanantaina, maaliskuuta 01, 2010
Ruunan kuulumisia
Matte sanoi, että nyt on kevät, ja siltä se tuntuukin. Sataa vettä tai räntää ja minun ulkotoppis on vaihdettu sadeloimeen. Pääni kutiaa kovasti kun talvikarva lähtee ja minun iltapalaani on lisätty jotain vitamiinia, kuuriluontoisesti kuulemma. Sen vitamiinikuurin tarkoitus olisi pitää minut reippaana huolimatta karvanvaihdon rasituksista.
Meille hevosille on rankkaa aikaa tämä kevät. Kesäkarvaa pitää kasvattaa ja siihen menee paljon energiaa! Talvikarva irtoaa ja kutittaa irrotessaan julmetusti, eikä matte anna minun hangata itseäni siihen vaan minun pitää piehtaroida paljon ja hinkata itseäni karsinan seiniin ja rapsutella itseäni hampaillani. Aina kun matte harjaa, minä osoitan sille erityisen kutiavia paikkoja kropassani ja sitten matte hankaa niiltä kohdin kumisualla tai rapsuttaa muuten.
Eilen meillä oli irtohypytystä. Sitä ei olekaan ollut pitkään aikaan ja minä innostuin niin, että painelin häntä pystyssä ympäri maneesia ja hypin ne naurettavan matalat esteet ns. ilman selkää. Matte marmatti, ettei se ole hyvä tekniikka, vaan että hypätessä pitää käyttää selkää oikein. Yleensä minä maltan hyvin kuunnella ohjeita, mutta nyt olin niin innoissani aerobisesta harjoittelusta, että meni vähän överiksi.
Viime aikoina meillä on ollut paljon lihasharjoituksia eli hangessa kahlaamista eri askellajeissa aina hangen syvyyden ja raskauden mukaan. Minä en ole koskaan ennen ollut näin muskulääri ja tammat selvästi huomioivat meikäläisen. Matte kyllä väittää, että tammojen kasvanut kiinnostus johtuu niiden kiimakierron käynnistymisestä näin kevään tullen eikä suinkaan minun ulkoisesta habituksestani, mutta mitä se muka tietää. Kyllä minä tunnistan ihailevat katseet!
Irtohypytys toimii meillä niin, että ensin ihmiset rakentavat irtohypytyskujan maneesin toiselle pitkälle sivulle. (Ratsujalostusliiton sivuilla on sellaisen virallisen, laatuarvosteluissa käytettävän kujan ohje.) Meitä on yksi tai korkeintaan kaksi hevosta kerrallaan maneesissa, toinen hyppää ja toinen verryttelee tai jäähdyttelee.
Edistyneet hyppääjät, jotka jo tietävät homman juonen - kuten esim. minä - saavat olla irrallaan maneesissa ja ihminen vain näyttää, mistä pitää mennä ja kuinka nopeasti. Minä hyppään kujan esteet ja laukkaan tai ravaan ympäri loppumaneesin ja hyppään kujan uudestaan. Välillä esteitä korotetaan tai minun pitää vaihtaa suuntaa.
Ne hevoset, jotka eivät ole ennen irtohypänneet tai ovat herkkiä kiihtymään tai vähän tyhmiä, hyppäävät seuraavasti: Hevosen oma ihminen taluttaa hevosen kujan päähän ravissa ja päästää irti ja kehottaa menemään kujaan ja hyppäämään. Kujan hypättyään nuo aloittelijat saavat yleensä namia ja ne otetaan vähäksi aikaa kiinni ja niitä lohdutellaan tai jäähdytellään ja sitten ne menevät uudestaan kujan. Näin jatketaan, kunnes hevonen oppii kiertämään itsenäisesti koko maneesin kujineen kaikkineen tai ihminen päättää lopettaa.
Kun minun kaveri Kenttis hyppäsi ja sai joka kerran jälkeen namia (minä olin silloin jäähdyttelemässä oman suorituksen jälkeen) niin minä yritin kanssa sitten menna Kenttiksen ihmisten luo jos minäkin saisin herkkuja. Kerran onnistuin, mutta muuten minun piti vain kävellä maten kanssa.
Matella on ankea herkkupolitiikka. Minä en saa yleensä ikinä mitään kädestä enkä muutenkaan mitään hevosnameja tai sokeria vaan korkeintaan leipää tai porkkanaa ja nekin maasta tai ruokakupista. Matte sanoo, että minä olen niin ahne, ettei minun opetuksessa kannata käyttää herkkuja kun silloin pystyn keskittymään vain niihin nameihin. Minä taas olen ihan varma, että oppisin vielä nopeammin kaiken jos opetusta tehostettaisiin makupaloilla. Harmi, ettei matte tahdo edes kokeilla.
Kun olin ihan nuori, niin hevosautosta ja -trailerista tehtiin minulle kiva paikka siten, että sain syödä herkkuja autossa. Minusta vanhempikin hevonen tarvitsisi motivointinameja.
Matte sanoi, että nyt on kevät, ja siltä se tuntuukin. Sataa vettä tai räntää ja minun ulkotoppis on vaihdettu sadeloimeen. Pääni kutiaa kovasti kun talvikarva lähtee ja minun iltapalaani on lisätty jotain vitamiinia, kuuriluontoisesti kuulemma. Sen vitamiinikuurin tarkoitus olisi pitää minut reippaana huolimatta karvanvaihdon rasituksista.
Meille hevosille on rankkaa aikaa tämä kevät. Kesäkarvaa pitää kasvattaa ja siihen menee paljon energiaa! Talvikarva irtoaa ja kutittaa irrotessaan julmetusti, eikä matte anna minun hangata itseäni siihen vaan minun pitää piehtaroida paljon ja hinkata itseäni karsinan seiniin ja rapsutella itseäni hampaillani. Aina kun matte harjaa, minä osoitan sille erityisen kutiavia paikkoja kropassani ja sitten matte hankaa niiltä kohdin kumisualla tai rapsuttaa muuten.
Eilen meillä oli irtohypytystä. Sitä ei olekaan ollut pitkään aikaan ja minä innostuin niin, että painelin häntä pystyssä ympäri maneesia ja hypin ne naurettavan matalat esteet ns. ilman selkää. Matte marmatti, ettei se ole hyvä tekniikka, vaan että hypätessä pitää käyttää selkää oikein. Yleensä minä maltan hyvin kuunnella ohjeita, mutta nyt olin niin innoissani aerobisesta harjoittelusta, että meni vähän överiksi.
Viime aikoina meillä on ollut paljon lihasharjoituksia eli hangessa kahlaamista eri askellajeissa aina hangen syvyyden ja raskauden mukaan. Minä en ole koskaan ennen ollut näin muskulääri ja tammat selvästi huomioivat meikäläisen. Matte kyllä väittää, että tammojen kasvanut kiinnostus johtuu niiden kiimakierron käynnistymisestä näin kevään tullen eikä suinkaan minun ulkoisesta habituksestani, mutta mitä se muka tietää. Kyllä minä tunnistan ihailevat katseet!
Irtohypytys toimii meillä niin, että ensin ihmiset rakentavat irtohypytyskujan maneesin toiselle pitkälle sivulle. (Ratsujalostusliiton sivuilla on sellaisen virallisen, laatuarvosteluissa käytettävän kujan ohje.) Meitä on yksi tai korkeintaan kaksi hevosta kerrallaan maneesissa, toinen hyppää ja toinen verryttelee tai jäähdyttelee.
Edistyneet hyppääjät, jotka jo tietävät homman juonen - kuten esim. minä - saavat olla irrallaan maneesissa ja ihminen vain näyttää, mistä pitää mennä ja kuinka nopeasti. Minä hyppään kujan esteet ja laukkaan tai ravaan ympäri loppumaneesin ja hyppään kujan uudestaan. Välillä esteitä korotetaan tai minun pitää vaihtaa suuntaa.
Ne hevoset, jotka eivät ole ennen irtohypänneet tai ovat herkkiä kiihtymään tai vähän tyhmiä, hyppäävät seuraavasti: Hevosen oma ihminen taluttaa hevosen kujan päähän ravissa ja päästää irti ja kehottaa menemään kujaan ja hyppäämään. Kujan hypättyään nuo aloittelijat saavat yleensä namia ja ne otetaan vähäksi aikaa kiinni ja niitä lohdutellaan tai jäähdytellään ja sitten ne menevät uudestaan kujan. Näin jatketaan, kunnes hevonen oppii kiertämään itsenäisesti koko maneesin kujineen kaikkineen tai ihminen päättää lopettaa.
Kun minun kaveri Kenttis hyppäsi ja sai joka kerran jälkeen namia (minä olin silloin jäähdyttelemässä oman suorituksen jälkeen) niin minä yritin kanssa sitten menna Kenttiksen ihmisten luo jos minäkin saisin herkkuja. Kerran onnistuin, mutta muuten minun piti vain kävellä maten kanssa.
Matella on ankea herkkupolitiikka. Minä en saa yleensä ikinä mitään kädestä enkä muutenkaan mitään hevosnameja tai sokeria vaan korkeintaan leipää tai porkkanaa ja nekin maasta tai ruokakupista. Matte sanoo, että minä olen niin ahne, ettei minun opetuksessa kannata käyttää herkkuja kun silloin pystyn keskittymään vain niihin nameihin. Minä taas olen ihan varma, että oppisin vielä nopeammin kaiken jos opetusta tehostettaisiin makupaloilla. Harmi, ettei matte tahdo edes kokeilla.
Kun olin ihan nuori, niin hevosautosta ja -trailerista tehtiin minulle kiva paikka siten, että sain syödä herkkuja autossa. Minusta vanhempikin hevonen tarvitsisi motivointinameja.
tiistaina, helmikuuta 16, 2010
Oikeasta laukasta ja keskittymisen tärkeydestä
Raportoin täten, että oikea laukkani on taas kunnossa. Tein Kenttiksen emännän kanssa vähän laukka- ja esteharjoituksia viikonloppuna kun matte oli estynyt ja oikea laukka nousi ihan helposti ja pienen neuvonpidon jälkeen suostuin myös ylläpitämään sen ja tekemään siinä töitä.
Eilen olin sukkisratsastustunnilla Ratsastajatytön kanssa. Yritin lintsailla ja lorvia mahdollisimman paljon, mutta ope huomasi sen aina ja jouduin sitten kumminkin töihin, tylsää. Me tehtiin kaikkia hyödyllisiä perusharjoituksia ja harjoiteltiin tarkkuutta ja täsmällisyyttä ja minun piti tehdä oikeasti töitä ja pitää nenä kohti maata. Ope ei yhtään antanut minun kiskaista itseäni liikkeelle etujaloilla vaan vaati, että minun pitää käyttää selkääni ja takajalkojani. Yritin väittää, että se on liian rankkaa, enkä jaksa sellaista, mutta kukaan ei uskonut.
Ei minulla ollut tunnin jälkeen yhtään hiki edes satulavyön kohdalta, joten pääsin aika helpolla. Ei silti ole mitään syytä, etteikö pitäisi yrittää päästä aina vielä pikkuisen helpommalla.
Matte ja Ratsastajatyttö juttelivat vielä ratsastajan keskittymisen ja henkisen jämäkkyyden tarpeellisuudesta. Kummallakin on taipumus olla henkisesti vähän velttoja, ja se antaa minulle heti tilaisuuden tehdä vähän sinnepäin. Ammattiratsastajan erotan kyllä heti eikä minulle tulisi mieleenkään yrittää löysäillä silloin, kun minun sukkisvalmentaja tai westernope on selässä. Ne ovat niin keskittyneitä minuun ja ratsastukseensa, ettei velttoiluun tai itsensä toteuttamiseen ole mitään mahdollisuuksia.
Raportoin täten, että oikea laukkani on taas kunnossa. Tein Kenttiksen emännän kanssa vähän laukka- ja esteharjoituksia viikonloppuna kun matte oli estynyt ja oikea laukka nousi ihan helposti ja pienen neuvonpidon jälkeen suostuin myös ylläpitämään sen ja tekemään siinä töitä.
Eilen olin sukkisratsastustunnilla Ratsastajatytön kanssa. Yritin lintsailla ja lorvia mahdollisimman paljon, mutta ope huomasi sen aina ja jouduin sitten kumminkin töihin, tylsää. Me tehtiin kaikkia hyödyllisiä perusharjoituksia ja harjoiteltiin tarkkuutta ja täsmällisyyttä ja minun piti tehdä oikeasti töitä ja pitää nenä kohti maata. Ope ei yhtään antanut minun kiskaista itseäni liikkeelle etujaloilla vaan vaati, että minun pitää käyttää selkääni ja takajalkojani. Yritin väittää, että se on liian rankkaa, enkä jaksa sellaista, mutta kukaan ei uskonut.
Ei minulla ollut tunnin jälkeen yhtään hiki edes satulavyön kohdalta, joten pääsin aika helpolla. Ei silti ole mitään syytä, etteikö pitäisi yrittää päästä aina vielä pikkuisen helpommalla.
Matte ja Ratsastajatyttö juttelivat vielä ratsastajan keskittymisen ja henkisen jämäkkyyden tarpeellisuudesta. Kummallakin on taipumus olla henkisesti vähän velttoja, ja se antaa minulle heti tilaisuuden tehdä vähän sinnepäin. Ammattiratsastajan erotan kyllä heti eikä minulle tulisi mieleenkään yrittää löysäillä silloin, kun minun sukkisvalmentaja tai westernope on selässä. Ne ovat niin keskittyneitä minuun ja ratsastukseensa, ettei velttoiluun tai itsensä toteuttamiseen ole mitään mahdollisuuksia.
torstaina, helmikuuta 11, 2010
keskiviikkona, helmikuuta 10, 2010
Talvipuuhia
En tiedä, tehdäänkö minusta nyt sitten estehevosta, mutta meillä on satunnaisten maastoesteiden ylityksen lisäksi ollut kerran viikossa estetreenit. Tarvinneeko sanoakaan, että minä olen esteissä hurjan hyvä. Heti ekoissa treeneissä hyppäsin hienosti pienet ristikot ja pystyt ja olisin jatkanut suoraan okserille, mutta matte kielsi! Onneksi se sai ulkopuolista rohkaisua ja me hypättiin sitten kuitenkin se okseri. Ei se ollut kuin 70-senttinen, mutta maten asenteesta päätellen kyseessä oli vähintään Himalajan ylitys! Matte on välillä kummallisen arka. Onneksi minä olen rohkea!
Vai rohkea! Kuka se aina maastossa yrittää jättäytyä jälkeen eikä meinaa uskaltaa olla kärkihevosena ollenkaan? Kuka säikkyy, kun koira rapisee puskassa? Kuka pelkää lumitöitä tekevää traktoria? Kuka pelästyy hätäkakkaan asti kun kengittäjä tai eläinlääkäri tulee talliin? Ei ainakaan vanha matte! Matte huom.
Matella on ollut vaikeuksia oikean laukan kanssa vaikka se oli välillä jo ihan kunnossa ja jopa työstettävissä. Nyt minä en sitä paljon viitsi maneesissa nostaa kun se tuntuu hankalalta ja maten ährääminen minun selässä epämukavalta. Maastossa minä nostan kyllä ongelmitta sen laukan, jota kulloinkin pyydetään ja voin vaikka kootakin laukkaa vähäsen jos asia kyllin kauniisti minulle esitetään. Maneesissa en viitsi kun ei siellä ole niin hauskaa tehdä hommia. Matte alkaa olla vähän jäljillä kun se on tuuminut, että tehtäisiin vaihteeksi harjoituksia pellolla.
Tänään oli kiva kirpakka pakkanen ja me leikittiin ja riehuttiin aika paljon tarhassa Kenttiksen kanssa. Esitettiin vähän oritemppuja ja noustiin pystyyn ja nipisteltiin toisiamme ja pukiteltiin ja laukkailtiin eestaas. Se on sitä hevosen leikkiä.
Minulla lähtee jo vähän talvikarvaa ja minä haluan, että minun päätä ja jalkoja ja rintaa harjataan oikein kunnolla. Päätä ja jalkoja siksi, että niissä minulla on täysi talvikarva, jonka lähteminen kutittaa. Rinnan harjaaminen on muuten vaan mukavaa. Kaikkein eniten minä tykkään korvien rapsuttelusta.
Tässä kuvassa minä kerron Kenttikselle, kuinka sen pitää olla.
Katsokaa, kuinka se väistää meitsiä! Meitsi on kunkku!
Kuvaaja ja © Janne Miettinen
En tiedä, tehdäänkö minusta nyt sitten estehevosta, mutta meillä on satunnaisten maastoesteiden ylityksen lisäksi ollut kerran viikossa estetreenit. Tarvinneeko sanoakaan, että minä olen esteissä hurjan hyvä. Heti ekoissa treeneissä hyppäsin hienosti pienet ristikot ja pystyt ja olisin jatkanut suoraan okserille, mutta matte kielsi! Onneksi se sai ulkopuolista rohkaisua ja me hypättiin sitten kuitenkin se okseri. Ei se ollut kuin 70-senttinen, mutta maten asenteesta päätellen kyseessä oli vähintään Himalajan ylitys! Matte on välillä kummallisen arka. Onneksi minä olen rohkea!
Vai rohkea! Kuka se aina maastossa yrittää jättäytyä jälkeen eikä meinaa uskaltaa olla kärkihevosena ollenkaan? Kuka säikkyy, kun koira rapisee puskassa? Kuka pelkää lumitöitä tekevää traktoria? Kuka pelästyy hätäkakkaan asti kun kengittäjä tai eläinlääkäri tulee talliin? Ei ainakaan vanha matte! Matte huom.
Matella on ollut vaikeuksia oikean laukan kanssa vaikka se oli välillä jo ihan kunnossa ja jopa työstettävissä. Nyt minä en sitä paljon viitsi maneesissa nostaa kun se tuntuu hankalalta ja maten ährääminen minun selässä epämukavalta. Maastossa minä nostan kyllä ongelmitta sen laukan, jota kulloinkin pyydetään ja voin vaikka kootakin laukkaa vähäsen jos asia kyllin kauniisti minulle esitetään. Maneesissa en viitsi kun ei siellä ole niin hauskaa tehdä hommia. Matte alkaa olla vähän jäljillä kun se on tuuminut, että tehtäisiin vaihteeksi harjoituksia pellolla.
Tänään oli kiva kirpakka pakkanen ja me leikittiin ja riehuttiin aika paljon tarhassa Kenttiksen kanssa. Esitettiin vähän oritemppuja ja noustiin pystyyn ja nipisteltiin toisiamme ja pukiteltiin ja laukkailtiin eestaas. Se on sitä hevosen leikkiä.
Minulla lähtee jo vähän talvikarvaa ja minä haluan, että minun päätä ja jalkoja ja rintaa harjataan oikein kunnolla. Päätä ja jalkoja siksi, että niissä minulla on täysi talvikarva, jonka lähteminen kutittaa. Rinnan harjaaminen on muuten vaan mukavaa. Kaikkein eniten minä tykkään korvien rapsuttelusta.
Tässä kuvassa minä kerron Kenttikselle, kuinka sen pitää olla.
Katsokaa, kuinka se väistää meitsiä! Meitsi on kunkku!
Kuvaaja ja © Janne Miettinen
sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010
Ratsun viikko
Minä olen ollut kamalan paljon töissä pakkasista huolimatta. Ei niin, että kylmyys minua vaivaisi. Klipattu karvani on kasvanut jo niin pitkäksi, että se alkaa kihartua ja on niin tuuheaakin, että varmasti tarkenisin yöt nukkua nakusillani. Mattea nyt kumminkin pelottaa, että palellun, ja joudun käyttämään pyjamaa. Ensi yöksi saan sentään varmaan ohuemman yöpuvun. Toisaalta minun tallissa lämpötila pysyy melko vakiona aina kun meitä asuu siellä kolme hevosta ja me lämmitetään tila jo hyvin. Pakkasten mukaan sitten säädellään tuuletusta eli jos on hirmu kylmä, niin tuuletusräppänät ovat melkein kiinni.
Torstaiaamuna ilahduin kun minun western-ope tuli heti aamusta (minulla jäi kyllä aamuheinät vähän kesken, mutta matte antoi onneksi myöhemmin lisää). Me oltiin maten kanssa tunnilla ja tällä kertaa mattekin sai kehuja. Minua ei olisi oikeastaan juuri huvittanut tehdä töitä ja yritin kovasti juosta pitkänä ja vältellä takaosan ottamista alle ja kunnollista jogia koska se on niin rankkaa. Kyllä minä lopulta sitten menin hienosti kun matte kehotti minua töihin open neuvojen mukaan. Me saatiin kovasti läksyjä ja tämä kerta oli siitä outo, että minä sain myös haukkuja. Mutta se oli maten syy, mitäs ratsastaa huonosti!
Western-tunnin lisäksi olen viikolla tehnyt sukkisratsastusharjoituksia Ratsastajatytön kanssa ja maastoillut sekä vauhdikkaasti että rauhallisesti. Tänään minulla on kuulemma estetreenipäivä eli matte pukeutuu sukkisratsastuskamppeisiin, joissa se näyttää ihan pöljältä! Kumma kun kaikki muut ratsastajat ovat ihan normaalin tai korkeintaan vähän huvittavan näköisiä sukkisratsastusvermeissään, mutta kun mattea katselee, meinaa ihan tikahtua nauruun enkä minä melkein tunnista mattea. Matte itse väittää, että se näyttää tyhmältä siksi, ettei se tunne oloaan kotoisaksi niissä vermeissä.
.JPG)
Tässä minä askellan laitumella. Kenttistä on rajattu kuvasta pois kun sen
asento ei ollut ollenkaan niin kuvauksellinen. © Janne Miettinen
vaikka matte rajasikin kuvaa omin lupineen.
Minä olen ollut kamalan paljon töissä pakkasista huolimatta. Ei niin, että kylmyys minua vaivaisi. Klipattu karvani on kasvanut jo niin pitkäksi, että se alkaa kihartua ja on niin tuuheaakin, että varmasti tarkenisin yöt nukkua nakusillani. Mattea nyt kumminkin pelottaa, että palellun, ja joudun käyttämään pyjamaa. Ensi yöksi saan sentään varmaan ohuemman yöpuvun. Toisaalta minun tallissa lämpötila pysyy melko vakiona aina kun meitä asuu siellä kolme hevosta ja me lämmitetään tila jo hyvin. Pakkasten mukaan sitten säädellään tuuletusta eli jos on hirmu kylmä, niin tuuletusräppänät ovat melkein kiinni.
Torstaiaamuna ilahduin kun minun western-ope tuli heti aamusta (minulla jäi kyllä aamuheinät vähän kesken, mutta matte antoi onneksi myöhemmin lisää). Me oltiin maten kanssa tunnilla ja tällä kertaa mattekin sai kehuja. Minua ei olisi oikeastaan juuri huvittanut tehdä töitä ja yritin kovasti juosta pitkänä ja vältellä takaosan ottamista alle ja kunnollista jogia koska se on niin rankkaa. Kyllä minä lopulta sitten menin hienosti kun matte kehotti minua töihin open neuvojen mukaan. Me saatiin kovasti läksyjä ja tämä kerta oli siitä outo, että minä sain myös haukkuja. Mutta se oli maten syy, mitäs ratsastaa huonosti!
Western-tunnin lisäksi olen viikolla tehnyt sukkisratsastusharjoituksia Ratsastajatytön kanssa ja maastoillut sekä vauhdikkaasti että rauhallisesti. Tänään minulla on kuulemma estetreenipäivä eli matte pukeutuu sukkisratsastuskamppeisiin, joissa se näyttää ihan pöljältä! Kumma kun kaikki muut ratsastajat ovat ihan normaalin tai korkeintaan vähän huvittavan näköisiä sukkisratsastusvermeissään, mutta kun mattea katselee, meinaa ihan tikahtua nauruun enkä minä melkein tunnista mattea. Matte itse väittää, että se näyttää tyhmältä siksi, ettei se tunne oloaan kotoisaksi niissä vermeissä.
.JPG)
Tässä minä askellan laitumella. Kenttistä on rajattu kuvasta pois kun sen
asento ei ollut ollenkaan niin kuvauksellinen. © Janne Miettinen
vaikka matte rajasikin kuvaa omin lupineen.
keskiviikkona, tammikuuta 20, 2010
Ruunan ura urkenee
Minulla oli tänään sukkisratsastusvalmennusta ja nyt minun motivaatio oli kohdillaan päinvastoin kuin viime kerralla. Valmentaja oli itse minun kanssa ja matte ja se minun uusi ratsastajatyttö katselivat silmät ymmyrkäisinä, että vau miten hieno mies olenkaan!
Minä tein priimoja väistöjä, sekä pohkeen- että avo. Vastataivutuksia treenattiin myös ja tietysti normaalit kokoamiset ja lisäykset tehtiin kanssa. Olin tosi hyvä kaikessa muussa, mutta ravissa suoritetuista avoväistöistä laukkaan siirtyminen ja laukasta taas takaisin suoraan avoväistöön menivät yli minun ymmärryksen ja puhisin ihmeissäni, kun yritin käsittää, mikä on homman nimi.
Sanottakoon nyt, etten ollut koskaan aikaisemmin tehnyt tuollaista harjoitusta, joka on kokeneemmallekin sukkisratsulle hankalahko. Valmentaja kiitteli kyllä minua hyvästä yrityksestä ja siitä, että pinnistelin viimeiseen asti, että olisin osannut tehdä oikein. Minua kyllä huolestutti aika tavalla se, etten ihan tajunnut, missä mennään. Tein treenit muutenkin niin vakavalla mielellä ja asenteella, että mattea nauratti välillä ja Valmentajaakin kuulemma huvitti. Minä en sellaista huomannut kun keskityin suoritukseeni.
Minun Valmentaja sanoi taas kerran, että minä olen hyvä ja osaava ja vieläpä mielenkiintoinen hevonen, öhöm. Viime kertaan verrattuna en ollut enää juuri yhtään "tyhjä" oikealta kyljeltä eli maten skarppaaminen on auttanut. Ratsastajatytön kanssa ollaan tehty paljon laukkatreeniä ja sekin on selvästi vaikuttanut, koska Valmentajan mielestäkin minun laukka on parantunut paljon!
Syvässä lumessa kahlaaminen ja reipas ja välillä aika rankkakin maastoilu on kanssa kasvattanut minun kuntoa, joten jaksan kantaa itseäni paremmin ja matte sanoi, että näki minun liikkeissä hetkittäin jotain sellaista "schwungia" kuin oikeilla kouluhevosilla.
Ai että minä olen hyvä.
Minulla oli tänään sukkisratsastusvalmennusta ja nyt minun motivaatio oli kohdillaan päinvastoin kuin viime kerralla. Valmentaja oli itse minun kanssa ja matte ja se minun uusi ratsastajatyttö katselivat silmät ymmyrkäisinä, että vau miten hieno mies olenkaan!
Minä tein priimoja väistöjä, sekä pohkeen- että avo. Vastataivutuksia treenattiin myös ja tietysti normaalit kokoamiset ja lisäykset tehtiin kanssa. Olin tosi hyvä kaikessa muussa, mutta ravissa suoritetuista avoväistöistä laukkaan siirtyminen ja laukasta taas takaisin suoraan avoväistöön menivät yli minun ymmärryksen ja puhisin ihmeissäni, kun yritin käsittää, mikä on homman nimi.
Sanottakoon nyt, etten ollut koskaan aikaisemmin tehnyt tuollaista harjoitusta, joka on kokeneemmallekin sukkisratsulle hankalahko. Valmentaja kiitteli kyllä minua hyvästä yrityksestä ja siitä, että pinnistelin viimeiseen asti, että olisin osannut tehdä oikein. Minua kyllä huolestutti aika tavalla se, etten ihan tajunnut, missä mennään. Tein treenit muutenkin niin vakavalla mielellä ja asenteella, että mattea nauratti välillä ja Valmentajaakin kuulemma huvitti. Minä en sellaista huomannut kun keskityin suoritukseeni.
Minun Valmentaja sanoi taas kerran, että minä olen hyvä ja osaava ja vieläpä mielenkiintoinen hevonen, öhöm. Viime kertaan verrattuna en ollut enää juuri yhtään "tyhjä" oikealta kyljeltä eli maten skarppaaminen on auttanut. Ratsastajatytön kanssa ollaan tehty paljon laukkatreeniä ja sekin on selvästi vaikuttanut, koska Valmentajan mielestäkin minun laukka on parantunut paljon!
Syvässä lumessa kahlaaminen ja reipas ja välillä aika rankkakin maastoilu on kanssa kasvattanut minun kuntoa, joten jaksan kantaa itseäni paremmin ja matte sanoi, että näki minun liikkeissä hetkittäin jotain sellaista "schwungia" kuin oikeilla kouluhevosilla.
Ai että minä olen hyvä.
perjantaina, tammikuuta 15, 2010
Ruuna opetustöissä
Minulla kävi tänään pitkästä aikaa minun western-opettaja. Tai ei se oikeastaan minun takia käynyt vaan minun uuden ratsastajatytön, joka oli elämänsä ensimmäisellä western-tunnilla. Minä taas olen käynyt nuo alkeis-alkeet läpi niin monta kertaa, että minua alkaa jo vähän ne kyllästyttää. Minusta ei taitaisi olla varsinaiseksi opetushevoseksi, siihen olen liian fiksu ja vaihtelunhaluinen.
Me aloitettiin tavalliseen tapaan maastakäsin työskentelyllä ja oppilas harjoitteli liikuttamaan minua eri suuntiin ja pysäyttämään ja muuta sellaista perusjuttua. Välillä ope laittoi oppilaan toimimaan itse hevosena kun oli syytä havainnollistaa, miten pienen liikkeen tai eleen minä jo tunnen. Minut jätettiin siksi aikaa ihan yksin seisomaan, mutta menin kyllä aluksi katsomaan ihan vierestä, että mitä ne ihmiset oikein tekevät. Koska ne tekivät narulla peruutusharjoituksia, katsoin kuitenkin parhaaksi peruuttaa vähän kauemmas ja ottaa pienet torkut.
Alkuharjoitukset tehtiin naruriimun ja köyden kanssa ja sitten ope näytti suitsinnan. Meidän western-ratsujen päätä ei kaapata kainaloon ja tungeta kuolaimia väkisin suuhun ja ruhjota korvia vaan meidän pitää laskea itse pää alas ja ottaa kuolaimet oma-aloitteisesti. Suitset laitetaan nätisti ja korvia ei taitella eikä runnota, koska ne ovat hevosen herkin kohta. Minä hamuilen joskus kuolaimia niin innokkaasti, että joskus hämmennyn, kun matte laittaa sidepullit enkä saa kuolaimia ollenkaan.
Kun oppilas oli selässä niin minä piristyin vähän, mutta mieluiten olisin kyllä mennyt open luo rapsuteltavaksi. Oppilaan oli pikkuisen vaikea hahmottaa western-ohjia ja niiden kanssa pelaamista, mutta niin se on kuulemma kaikilla sukkisratsasteluun tottuneilla. Matte sanoi, että sillä itsellään oli mennyt paljon huonommin ne ekat lännenratsastuskerrat ja että oppilas vaikutti oikein lupaavalta.
Nyt ekalla tunnilla me mentiin vain käyntiä ja jogia, koska lope ja laukka voivat olla aika hankalia jos on tottunut ratsastamaan tuntumalla. Kun varsinainen oppitunti oli loppu, matte jäi vielä juoruamaan open kanssa ja me mentiin oppilaan kanssa vähän ulos ja harjoiteltiin opittua ja jouduin laukkaamaankin. Minun olisi oikeastaan pitänyt säästellä voimia, koska huomenna on kuulemma tiedossa reipasvauhtista maastoilua Kenttiksen ja sen emännän kanssa.
Ope sanoi matelle, että minä olen kehittynyt kovasti sitten viime näkemän. Minun lihaskunto on parantunut ja otan takajalat entistä paremmin alle ja minun jogin laatu on kuulemma parantunut paljon! Matte oli tohkeissaan, koska me ollaan loppujen lopuksi tehty tosi vähän mitään ns. tavoitteellista.
Minä olen saanut lihasta selkään ja pyllyyn maastossa ja siinäkin kun ollaan menty oppilaan kanssa kerran viikossa sukkisratsastusta. Minä haen aina itse eteen ja alas, koska minua on alusta alkaen rohkaistu liikkumaan niin. Minua ei tarvitse ns. ratsastaa peräänantoon vaan menen itse, maastossakin. Viime aikoina olen saanut mennä tosi vapaasti ja matte on huomauttanut vain siitä jos minun kaula on mennyt kirahviksi kun säikyn jotain.
Matte on ollut itselleen vähän kiukkuinen meidän paljosta maastoilusta, joka on ollut välillä tosi laiskaa ja hidasta pakkasten takia. Maastoilun tuoma lomailu on kuitenkin saanut minut innostumaan työnteosta taas enemmän. Tuskin maltan odottaa, mitä Sukkisvalmentaja sanoo ensi viikolla!
Tässä kuvassa minä olen metsässä maten ja meidän koirien kanssa.
Oli kylmä päivä ja matella oli toppahaalari ja minulla villatakki.
Kuvan otti Kenttiksen emäntä ja se on yläviistosta, koska Kenttis on
niin korkea.
Minulla kävi tänään pitkästä aikaa minun western-opettaja. Tai ei se oikeastaan minun takia käynyt vaan minun uuden ratsastajatytön, joka oli elämänsä ensimmäisellä western-tunnilla. Minä taas olen käynyt nuo alkeis-alkeet läpi niin monta kertaa, että minua alkaa jo vähän ne kyllästyttää. Minusta ei taitaisi olla varsinaiseksi opetushevoseksi, siihen olen liian fiksu ja vaihtelunhaluinen.
Me aloitettiin tavalliseen tapaan maastakäsin työskentelyllä ja oppilas harjoitteli liikuttamaan minua eri suuntiin ja pysäyttämään ja muuta sellaista perusjuttua. Välillä ope laittoi oppilaan toimimaan itse hevosena kun oli syytä havainnollistaa, miten pienen liikkeen tai eleen minä jo tunnen. Minut jätettiin siksi aikaa ihan yksin seisomaan, mutta menin kyllä aluksi katsomaan ihan vierestä, että mitä ne ihmiset oikein tekevät. Koska ne tekivät narulla peruutusharjoituksia, katsoin kuitenkin parhaaksi peruuttaa vähän kauemmas ja ottaa pienet torkut.
Alkuharjoitukset tehtiin naruriimun ja köyden kanssa ja sitten ope näytti suitsinnan. Meidän western-ratsujen päätä ei kaapata kainaloon ja tungeta kuolaimia väkisin suuhun ja ruhjota korvia vaan meidän pitää laskea itse pää alas ja ottaa kuolaimet oma-aloitteisesti. Suitset laitetaan nätisti ja korvia ei taitella eikä runnota, koska ne ovat hevosen herkin kohta. Minä hamuilen joskus kuolaimia niin innokkaasti, että joskus hämmennyn, kun matte laittaa sidepullit enkä saa kuolaimia ollenkaan.
Kun oppilas oli selässä niin minä piristyin vähän, mutta mieluiten olisin kyllä mennyt open luo rapsuteltavaksi. Oppilaan oli pikkuisen vaikea hahmottaa western-ohjia ja niiden kanssa pelaamista, mutta niin se on kuulemma kaikilla sukkisratsasteluun tottuneilla. Matte sanoi, että sillä itsellään oli mennyt paljon huonommin ne ekat lännenratsastuskerrat ja että oppilas vaikutti oikein lupaavalta.
Nyt ekalla tunnilla me mentiin vain käyntiä ja jogia, koska lope ja laukka voivat olla aika hankalia jos on tottunut ratsastamaan tuntumalla. Kun varsinainen oppitunti oli loppu, matte jäi vielä juoruamaan open kanssa ja me mentiin oppilaan kanssa vähän ulos ja harjoiteltiin opittua ja jouduin laukkaamaankin. Minun olisi oikeastaan pitänyt säästellä voimia, koska huomenna on kuulemma tiedossa reipasvauhtista maastoilua Kenttiksen ja sen emännän kanssa.
Ope sanoi matelle, että minä olen kehittynyt kovasti sitten viime näkemän. Minun lihaskunto on parantunut ja otan takajalat entistä paremmin alle ja minun jogin laatu on kuulemma parantunut paljon! Matte oli tohkeissaan, koska me ollaan loppujen lopuksi tehty tosi vähän mitään ns. tavoitteellista.
Minä olen saanut lihasta selkään ja pyllyyn maastossa ja siinäkin kun ollaan menty oppilaan kanssa kerran viikossa sukkisratsastusta. Minä haen aina itse eteen ja alas, koska minua on alusta alkaen rohkaistu liikkumaan niin. Minua ei tarvitse ns. ratsastaa peräänantoon vaan menen itse, maastossakin. Viime aikoina olen saanut mennä tosi vapaasti ja matte on huomauttanut vain siitä jos minun kaula on mennyt kirahviksi kun säikyn jotain.
Matte on ollut itselleen vähän kiukkuinen meidän paljosta maastoilusta, joka on ollut välillä tosi laiskaa ja hidasta pakkasten takia. Maastoilun tuoma lomailu on kuitenkin saanut minut innostumaan työnteosta taas enemmän. Tuskin maltan odottaa, mitä Sukkisvalmentaja sanoo ensi viikolla!
Tässä kuvassa minä olen metsässä maten ja meidän koirien kanssa.
Oli kylmä päivä ja matella oli toppahaalari ja minulla villatakki.
Kuvan otti Kenttiksen emäntä ja se on yläviistosta, koska Kenttis on
niin korkea.
maanantaina, tammikuuta 11, 2010
Ratsaille noustessa
Nousen ratsuni selkään ja hymyilen sinulle, ystävä;
on aika palata kotiin, yhdessä vierähti kymmenen päivää.
Kun tulin, vaalea ruoho orasti,
nyt se on vihreää, tuuheaa, tuuheaa.
Kun tulin, ratsuni korskui ilosta,
nyt se hirnuu murheellisesti.
Sydän jää iäksi tänne,
ratsun kaviot eivät koskaan pysähdy.
CH'AO PU'CHIH (KIINA, 1053-1110)
Nousen ratsuni selkään ja hymyilen sinulle, ystävä;
on aika palata kotiin, yhdessä vierähti kymmenen päivää.
Kun tulin, vaalea ruoho orasti,
nyt se on vihreää, tuuheaa, tuuheaa.
Kun tulin, ratsuni korskui ilosta,
nyt se hirnuu murheellisesti.
Sydän jää iäksi tänne,
ratsun kaviot eivät koskaan pysähdy.
CH'AO PU'CHIH (KIINA, 1053-1110)
keskiviikkona, tammikuuta 06, 2010
Talvi
Alan uupua pakkasiin. Teen vain maastoa maaston perään kun tavoitteelliseen ratsastukseen on kerta kaikkiaan ihan liian kylmä. Olen selvästi tullut todella mukavuudenhaluiseksi, kyllä sitä ennen väännettiin vaikka koppuraisella kentällä käynnissä jos ei ollut mahdollisuuksia muuhun.
Toisaalta on hieman eri asia ratsastaa kerran tai kaksi viikossa ja melkein aina ohjatusti kuin liikuttaa oma hevonen joka armas päivä, myös silloin, kun ei voisi ratsastus vähempää kiinnostaa. Tämä varoituksen sanasena niille kaheleille, jotka haaveilevat omasta hevosesta.
Onneksi Ruunalla on uusi mukava ja taitava ratsastajatyttö, joka hoitaa liikutuksen kerran viikossa. Sukkistädin sairaslomailu jatkuu vielä kuusi viikkoa, joten liikutusapu on tarpeen.
Mieliala Ruunalla on hyvä, se tykkää pakkasista ja maastoilusta kaverin kanssa. Maastoon olemme onneksi useimmiten saaneet seuraa. Lisäjännitystä tuo ilman satulaa tasapainoilu, joka hyödyttää hurjasti itseäni. Ei mene maastoilu hukkaan kun oma tasapaino kehittyy toivon mukaan koko ajan.
Ruuna ja kaveri usvattavat. Kuvaaja Janne Miettinen.
Alan uupua pakkasiin. Teen vain maastoa maaston perään kun tavoitteelliseen ratsastukseen on kerta kaikkiaan ihan liian kylmä. Olen selvästi tullut todella mukavuudenhaluiseksi, kyllä sitä ennen väännettiin vaikka koppuraisella kentällä käynnissä jos ei ollut mahdollisuuksia muuhun.
Toisaalta on hieman eri asia ratsastaa kerran tai kaksi viikossa ja melkein aina ohjatusti kuin liikuttaa oma hevonen joka armas päivä, myös silloin, kun ei voisi ratsastus vähempää kiinnostaa. Tämä varoituksen sanasena niille kaheleille, jotka haaveilevat omasta hevosesta.
Onneksi Ruunalla on uusi mukava ja taitava ratsastajatyttö, joka hoitaa liikutuksen kerran viikossa. Sukkistädin sairaslomailu jatkuu vielä kuusi viikkoa, joten liikutusapu on tarpeen.
Mieliala Ruunalla on hyvä, se tykkää pakkasista ja maastoilusta kaverin kanssa. Maastoon olemme onneksi useimmiten saaneet seuraa. Lisäjännitystä tuo ilman satulaa tasapainoilu, joka hyödyttää hurjasti itseäni. Ei mene maastoilu hukkaan kun oma tasapaino kehittyy toivon mukaan koko ajan.
Ruuna ja kaveri usvattavat. Kuvaaja Janne Miettinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)