torstaina, elokuuta 19, 2010

Ruunan uudet töppöset

Tulin kertomaan minun uusista bootseista. Niistä samoista, joihin matte suhtautui kovin epäileväisesti.
Minä tykkään niistä! Tänään minulla oli ekaa kertaa bootsit myös takajaloissa ja ihan hyvin pystyin liikkumaan ja olemaan niissä.

Etukavioissa olen jo tottunut pitämään bootseja. Ne on tosi hyvät. Minulla on nimittäin hirmu herkät jalkapohjat ja kenkienkin kanssa varon aina kun maastoillaan soratiellä ja noin. Nyt bootsien kanssa voin lompsia missä vaan ja miten vaan eikä käy enää ollenkaan käpälään.
Mattea naurattaa kun minä askellan reteästi enkä vaivaudu sovittelemaan kavioitani pikkutarkasti tasaisiin ja kivettömiin kohtiin.

Tänään alkoi kyllä pukiessa tylsiä kun matte ähräsi ja ähräsi niiden takajalan bootsien kanssa ja sääti remmejä ja leikkasi niitä sopivan mittaisiksi. Matte kumminkin vakuuttaa, että homma helpottuu ja nopeutuu kun se oppii paremmin pukemaan ne bootsit minulle ja kun säädöt on jo saatu oikein, eikä tarvitse joka kerran erikseen niiden kanssa värkätä.

Me tehtiin tänään kiva maasto kun oli tarkoitus testata niitä uusia takabootseja. Mentiin erilaisilla pinnoilla, kiivettiin ja laskeuduttiin mäkiä ja mentiin kaikkia askellajeja. Minun mielestä huippua oli se, että erilaisissa maisemissa kasvaa erilaisia kasveja. Tähän vuodenaikaan minun suosikkejani ovat mm. takiaiset. Nam.

tiistaina, elokuuta 17, 2010

Hevonen, kaviot, kiviä, kipinät, lakeutta
ja kuva on täysi.
Mutta maisema keinuu,
ojat lentävät taakse,
taivaanranta pakenee.
Etäiset metsät ja talot ovat tummat
taivasta vasten.
Kaviot kipinöivät.
Kasvoja vasten lentävät paarmojen joukot.

VÄINÖ KIRSTINÄ

keskiviikkona, elokuuta 04, 2010

Ruuna kertoo

Viime yönä oli ihan kauhea ukkonen, enkä saanut nukuttua yhtään. Tänään nukahdin niille sijoilleni kun kavioitani vuoltiin, vaikka oli uusi vuolija ja kaikkea. En herännyt edes siihen, kun Täti A piti omenanpalaa nenäni alla, mikä nauratti mattea kovasti.

Minun kaviot on kuluneet ihan töpöiksi kun on ollut niin kuivaa ja nyt minulle hommattiin bootsit ja minun täytyy pitää niitä maastossa. Sovitushommat otin ihan lunkisti eli lähinnä nukuin. Töppösiä oli kivempi sovittaa kuin kenkiä, koska siihen ei liittynyt naulojen hakkaamista, jota inhoan. Käyttäydyn kyllä kengityksessä lähes kympin arvoisesti, muttei minun tarvitse siitä tykätä!

Matte vähän aprikoi, onko bootsit hevosella liiallista hörhöilyä. Minä tulen suurimman osan vuotta toimeen ilman kenkiä ja nykyisiin bootseihin saa jo ihan kelpo hokkeja liukkaiden kelien varalle, niin matte ajatteli, että kokeillaan nyt sitten tätäkin. (Kaikkea, paitsi sukurutsausta ja kansantansseja on kuulemma kokeiltava. Meillä hevosilla tehdään kyllä paljon tuota ensiksi mainittua, mutta sen nimi on silloin linjajalostus.)

Täällä uudessa kodissa olen tähän mennessä ollut esteratsuna, maastoillut, mennyt tavallista länkkäriä, tehnyt maastakäsin-treeniä ja toiminut valokuvamallina. Viihdyn täällä hyvin, vaikken saakaan kauraa niin kuin muut jätkät. Onneksi saan sentään leipää vadista enkä vain joudu katsomaan sivusta kun muut syövät.



Omissa mietteissä.