keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2011

Ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee

Minä olin eilen sukkispuolen alkeistuntihevosena ja pääsin tosi helpolla kun pikkuratsastajalla meni pupu pöksyyn ja se tuli oma-aloitteisesti(!) satulasta alas jo parinkymmenen minuutin jälkeen. Toissapäivänä taas irvistelin täti A:lle ja toiselle pikkuratsastajalle; esitin oikein tappajahevosta ja uhkailin puremisen lisäksi myös potkimisella. Täti A pisti minut kyllä kuriin ja järjestykseen, mutta silti matte arveli tänään, että tarvitsen kurinpalautusta.

Minusta tulee usein vähän vallaton (lue: huonotapainen) jos matella on ollut tallivapaata eikä se ole ollut edes katsomassa päältä kun muut tekevät minun kanssa töitä.

Tämän päivän kurinpalautus sisälsi useita osioita. Ensimmäiseksi minun piti käyttäytyä asiallisesti kun matte harjasi ja satuloi. Yritin irvistää sille kerran ja sain toruja ja lopun aikaa olin tosi nätisti ja irvistelin vain sisäänpäin kun en matelle uskaltanut.

Seuraavaksi minun piti seistä paikallani sen aikaa kun matte ratsautui ja sääti jalustimet sopiviksi sen eilisen pikkuratsastajan jäljiltä. (Matte otti sukkisratsastussatulan, ihan outoa.) Tässä vaiheessa jouduin peruuttamaan kahdesti lähtöpaikkaan kun läksin haahuilemaan kesken maten säätämisen. Liikkeelle lähdettiin vasta kun seisoin kauniisti paikallani.

Me mentiin maastoon, enkä saanut syödä aluksi ollenkaan vaan minun piti kävellä reippaasti, esittää kunnon jogia ja laukata ainakin sata metriä molempia laukkoja (=rankkaa). Niihin laukkoihin piti ottaa selkä mukaan ja matte oli häijy ja vielä pidätti kuolaimesta kun en laukka-ravi siirtymisessä ensin käyttänyt selkää vaan ravi oli aluksi liian nopeaa ja pompottavaa. Seuraava laukasta raviin siirtyminen menikin sitten nappiin ja sain mennä rentoa jogia ja kävellä hiljakseen ja loppureissulla myös syödä ruohoa.

Minun tuli reissulla vähän hiki ja jouduin lopuksi suihkuun. Se oli ihan sadistista päsmäröintiä matelta: olisin ihan hyvin voinut piehtaroida ja paistatella itseni kuivaksi tarhassa.

Meillä on lauantaina vappurieha ja matella on jotain suunnitelmia minun pukemiseksi ja koristelemiseksi. Me osallistutaan kuulemma estekisaan ja kilpaillaan myös paras puku-palkinnosta. Matte ei ole koskaan ratsastanut kisoissa ja sitä jännittää niin, että minä saan yksin hoitaa homman kotiin. Toivottavasti saan jotain vappuherkkuja palkakseni. Tykkäisin esim. oluesta tai edes simasta.

tiistaina, huhtikuuta 26, 2011

Blogisisko on nyt hyvin hyvin vihainen

Ai että minä tykkään osallistumisesta silloin, kun se ei vaadi kuin hiukan päänvaivaa ja näpyttelyä. Mielenosoituksiin IRL - vaikka kuinka hyvän asian puolesta - osallistun laiskahkosti, mutta provoaminen, nillittäminen ja päteminen tietokoneen ääressä kyllä sujuu.

Tällä hetkellä Blogistanin pääpuheenaihe (ainakin vanhojen polkkaajien keskuudessa) on täti, joka yrittää omia blogisisko-sanan vain omaan käyttöönsä. Uhkailuja on lähetetty ja blogisisko-sana poistamaan kehotettu. Blogisisko-blogin pitäjällä on jopa otsaa väittää, että hän on keksinyt "blogisisko"-sanan ihan itse.

Itseäni aihe liippaa sikäli läheltä, että edesmennyt Tiramisu-blogi sai kiittää nimeään italialaisesta jälkiruuasta. Toki se oli myös tyttöjen alunperin Tiralle antama lempinimi. Misu-osa vakiintui myöhemmin koskemaan minua. Onneksi tiramisu oli vain jälkiruuan yleisnimi eikä rekisteröity tavaramerkki. 2000-luvun alussa, jolloin TiraMisu-blogi eli kukoistuskauttaan, oli maailmalla useampi samanniminen blogi. Kaikille oli tilaa, eikä nillitystä harrastettu.

Nykyinen blogini on nimensä velkaa 80-luvulla perustetulle rock-yhtyeelle nimeltä 500 kg lihaa. 500kg on sattumalta myös keskivertohevosen paino, joten nimi on sangen osuva. Blogini ei pyri vähättelemään yhtyettä, jolta on nimensä varastanut. Taustalla on syvä kunnioitus, vaikken musiikkia käsittele. Blogi on ollut tällä nimellä olemassa vuodesta 2004, eivätkä artistit Kuula ja Röyhkä ole syyttännet plagioinnista tai kehottaneet vaihtamaan nimeä. Taiteilijat eivät liene pikkusieluista väkeä.

Blogisisko-nimen rekisteröintiä tulee olemaan kiintoisaa seurata. Pidän juuri ja juuri mahdollisena, että Blogisisko erisnimenä saattaa tuon rekisteröinnin saada. Selvää lienee, että blogisisko-sana yleisnimenä on ja tulee olemaan kaikkien blogisiskojen vapaassa käytössä.

Blogisiskot, älkää alistuko!

maanantaina, huhtikuuta 25, 2011

Ruunalla on hiki

Ihmeellinen helleaalto tuli. Minä en jaksaisi muuta kuin torkkua päivisin. Öisin ja varhain aamulla olen tarmokkaampi, mutta silloin ei mattea näy. Se on sellainen laiska.

Minun talvikarva ei oikein meinaa lähteä ja minulla on nyt menossa jo kevään toinen b-vitamiinikuuri. Lisäksi minun kaura-annosta lisättiin ja hiukan sain jo tarmoani takaisin, mutta sitten iskivät helteet ja minulta on tyystin veto poissa. Koittakaapa itse tehdä juoksulenkki toppapuvussa ja rinkka selässä niin tiedätte, mitä tarkoitan.

Matte on nyt ollut kipeänä eli hyvään saumaan sikäli tuli tämä kuumuus kun ei maten voinnin takia tarvitse paljoa tehdä. Lauantaina olin maten kanssa katsomassa estetuntia eli minä olin narussa ja matte rapsutteli minua ja me katseltiin, kuinka kaverit joutuivat laukkaamaan ja hyppäämään. Minä olin hurjan tyytyväinen kun minun ei tarvinnut tehdä mitään ja sain hengailla maten kanssa.

Olen nyt ollut melkein vuoden ilman kenkiä ja matte on hurjan tyytyväinen. Nyt minun jalkapohjat on jo hyvin parkkiintuneet ja voin kävellä soralla eikä se satu. Minun ei enää tarvitse paljonkaan katsella, mihin jalkani asettelen. Tässä yhtenä päivänä kävelin ihan rauhassa sellaisessa terävässä kivikossa, jonka vielä syksyllä kiersin varovasti.

Matte saisi kyllä kuntoutua sen verran, että me päästäisiin maastoon. Ei minua liikkuminen innosta, mutta ruohoa kasvaa jo paikoitellen kunnon tupsuissa ja minun tekee ihan hirmuisesti mieli syödä tuoretta.

Ai niin, ne tammat. Eihän ne voineet olla pitkään minusta erossa vaan Saksan-gigolon viehätysvoima haihtui nopeasti. Se saksalainen on loppujen lopuksi ihan reilu jätkä ja nykyään me katsellaan yhdessä naisia ja paimennetaan niitä.

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011

Keväästä, karvasta ja naisten kataluudesta

Harkitsen vakavasti vaihtavani maten sellaiseen Furminator-harjaan. Minulla on ollut sellainen lainassa nyt kaksi kertaa ja tuntuu hiiskatin hyvältä kun sillä lähtee kaikki kutittavat irtokarvat. Minun ei tarvitsisi piehtaroida ollenkaan jos minulla olisi oma furminaattori, jolla joku harjaisi minua päivittäin.

Kieltämättä voisi olla hankalaa jos minulla olisi pelkkä furminaattori, muttei mattea harjaamassa. Matte on kumminkin joskus hyödyksi kun se antaa pellavapuuron ja porkkanat. Kaurathan minä saan nykyään automaatista. Siistiä kun kauraa saa monen monta kertaa päivässä! Toisaalta on kyllä tylsää, että kerta-annoskoko on hyvin pieni.

Me ollaan nyt maastoiltu maten kanssa aika paljon kun hanki on jo matala ja minä olen syönyt ensimmäiset vihreät ruohonkorret. Lisäksi tunnen tarvitsevani sellaisia tietynlaisia kosteikkokasveja - matte ei tiedä mikä niiden nimi on - koska niissä on paljon magnesiumia. Syön myös niitä, vaikka ne eivät maistu kovin hyvältä.

Laumassa on nykyään ankeaa kun sinne tuli joku kundi Saksasta ja kaikki tammat käyvät ihan kuumana siihen eikä kukaan halua hengata minun kanssa. Yritin pitää pari daamia pakolla itselläni, mutta ne karkasivat ja kulkevat vaan sen uuden jätkän perässä. Ämmät on sitten keljuja. Minä vietän aikaa syömällä ja torkkumalla ja mököttämällä ja olen nykyään innokas lähtemään töihin kun matte on ainoa nainen, joka vielä tykkää minusta.

tiistaina, huhtikuuta 05, 2011

Ruunan arkea

Minun laumaelämä ei ole mennyt täysin niin kuin suunnittelin eli että ottaisin kaikki tammat itselleni ja muut ruunat saisivat olla keskenään. Huomasin nimittäin, että äijäporukassa on oikein mukavaa varsinkin silloin, jos ja kun ämmät kenkkuilevat. Minulla on jätkissä pari kivaa kaveria, joiden kanssa joskus painitaan ja keulitaan ja toisinaan vaan hengaillaan ja pohditaan syntyjä syviä.

Laumassa on aika vakiintunut järjestys ja minä olen nykyään tosi ylhäällä arvoasteikossa - ainakin silloin kun olen pomotamman tai kakkostamman kanssa. Silloin kukaan ei mahda minulle mitään! Varsinkin kun meidän pomoruuna muutti epämääräiseksi ajaksi laihdutuspihattoon (niillä ei ole siellä heinää koko ajan, voi raukkoja!) niin minä pääsen käyttämään auktoriteettiani.

Toisaalta minulla on kyllä nykyään niin hyvä ja levollinen olo, etten viitsi nipottaa turhista kellekään. Tammoja ei tarvitse vahtia kun ne rakastavat minua kuitenkin. Yleensä minä pääsen aina heti syömään kun heinähäkit täytetään kun menen pomotamman ja kakkosen väliin. Siitä minua ei pysty kukaan häätämään pois paitsi rouvat itse. Onneksi olen hyvää ruokaseuraa ja ne leidit on mielellään minun kanssa.

Viime aikoina jos matte on tullut hakemaan minua kesken syömisen (minulla on melkein aina syönti kesken) ja kun minä teeskentelen, etten näe enkä kuule ollenkaan mattea, niin tammat ajavat minut pois välistään ja käskevät mennä maten luo kun se on yleensä minun takia tullut. Tästä olen pikkuisen katkera. Mattea tämäkin jostain syystä huvittaa. Unohdan kyllä pahan mieleni heti kun matte rapsuttaa korvan takaa. Se vasta tekee gutaa.