Löytöjä ja havaintoja

Note to self: Ei kannata flunssan jälkimainingeissa ja migreenistä toipuessa kuvitella tekevänsä edes puolitehokasta runsaasti laukkaa sisältäviä treeniä - etenkään ilman satulaa.
Voin kertoa, että vaihdot eivät menneet ihan putkeen eikä kokoaminenkaan ollut mitenkään hohdokasta. Jouduin käyttämään ihan liikaa kättä kun korsettilihaksisto kieltäytyi yhteistyöstä. Onneksi kukaan ei nähnyt.
Ruuna kyllä työskenteli mielellään eikä pannut kättäkään pahakseen eli olisi kai voinut mennä huonomminkin.

Kävin pitkästä aikaa vierailulla muutamissa itselleni uusissa blogeissa. Kiinnostuin surffaamaan saatuani nykyään niin harvinaisen lukijakommentin Madjaarien mailta. Innostuinkin selaamaan ko. blogia ja kehotan muitakin tutustumaan. Kiehtovaa kerrontaa sukulaiskansan parista ja sikäläisestä hevoskulttuurista.

Hevosvoimilla-blogia olen seurannut jo pitkään, mutten juuri kommentoinut. Villiinan hevostekstit ovat aina olleet kiinnostavia ja oman muuttuneen elämäntilanteeni ja uuden opiskelualani takia olen alkanut suurella hartaudella lukea myös psykologiaa valottavia osioita. Viimeksi mainitut melko lailla skippasin aiemmin, olenhan koulutukseltani tiukka luonnontieteilijä, jonka mielestä psykologia on pahimmillaan pseudotiedettä ja parhaimmillaankin silkkaa ajanhukkaa. Metkaa miten ihminen ajan mittaan muuttuu.

Syksy

Laidunkausi alkaa olla lopuillaan. Ruoho ei ole kasvanut enää viikkoihin ja hevoset totuttelevat taas kuivaan tai säilöheinään ja rehuautomaatin käyttöön. Parhaatkin tarhanpohjat ovat vähintään osaksi mutavellinä ja ratsastuskenttä muistuttaa useimpina päivinä suota. Metsäpolut virtaavat puroina ja niityt ovat savivelliä. On syksy.

Ruuna kasvattaa talvikarvaa. Turkki ei ole vielä kyllin pitkä kihartuakseen, mutta tuuheus on omaa luokkaansa. Viimeisetkin polttiaiset ovat poissa ja hevoset saavat viettää leppoisan ötökätöntä aikaa pitkälle kevääseen saakka. Pihaton lämmin, kompostoituva talvipatja on syntymässä ja pehmeällä turpeella on hyvä ottaa yö- tai päivänokoset.

Meikäläisen talligarderobi on syksyisin rötyisimmillään. Tyylin pohjana on lämpökerrasto ja sen päälle puetaan tarpeen mukaan farkut tai tuulipuvun housut, fleeceä, villapaitaa ja tuulta ynnä sadetta pitävää kerrosta. Päässä on yleensä mainoslippis tai erityinen tallipipo. Jalassa on kumisaappaat tai vähintään kumiteräiset tallikengät. Vaatteissa on kura- ja jopa paskatahroja, kuolaa ja karvoja. Tyyli eroaa merkittävästi vakavasti otettaville ratsastajille luontaisena pidetystä.

Kyntöruuna

Nyt se matte yht'äkkiä keksi, että minusta tehdään vetohevonen. Olen harjoitellut ohjasajoa viimeksi  joskus kolmivuotiaana, eikä se silloinkaan ollut minun lempihommiani. Matte arveli, että viisi vuotta on ollut kylliksi aikaa sulatella asioita ja että nyt on hyvä sauma jatkaa ajoharjoituksia, kun omalta tallilta löytyy asiantuntevaa opetusta.

Eilen me sitten mentiin kentälle harjoittelemaan. Minä olin vain riimussa eikä matte välittänyt minusta ollenkaan vaan tarkkaili vain, kun minun tallikaveria ohjasajettiin. Minä katselin kanssa sitä ajamista vähän aikaa, mutta sitten minua alkoi kyllästyttää. Mökötin vähän, mutta sillä ei ollut toivottua vaikutusta. Sitten tönin pikkuisen mattea turvalla, että joko voitaisiin tehdä jotain, mutta matte vaan hyssytti ja käski minun katsoa kuinka se tamma hoitaa homman. Silloin minua otti päähän niin pirusti, että menin maten ja ohjasajovaljakon väliin seisomaan niin, että maten oli pakko huomata minut. Ei se silti oikein huomannut vaan minun piti siirtyä sivuun. Se tamma oikein pröystäili taidoillaan ja kokosi laukkaakin eikä kukaan välittänyt minusta. Voi kurjuus.

Pahempaa oli luvassa: matte meni harjoittelemaan sen tamman kanssa ja minä jouduin kentän toiseen päähän tamman emännän kanssa tekemään muita juttuja. Olisin ollut jo ihan valmis ohjasajoon, mutta minun ei annettu tehdä sitä vaan matte vaan tamman kanssa kokeili käännöksiä, pysähtymisiä ja siirtymisiä eri askellajien välillä.

Vihdoin ja viimein pääsin sentään tulemaan maten luo. Seisoin kauniisti paikoillani kun tammalta riisuttiin valjaat ja ne laitettiin minun selkään. Sitten meinasin tulla jo vähän kärsimättömäksi ja tönin tammalta riisuttuja suitsia että tahdon ne kanssa ja vähän vikkelästi. Sainkin suitset päähäni ja sitten matte käveli minun edellä ja tamman emäntä minun takana tai sivulla ohjien kanssa. Tamma joutui jäämään ihan itsekseen kun molemmat naiset puuhasivat minun kanssa.

Minulla meinasi olla vähän jännät paikat kun en ihan heti muistanut, miten ohjasajaessa oikein ollaan. Onneksi sain harjoitella ensin maten perässä ja sitten vielä tamman emännän kanssa kahdestaan ennen kuin kokeiltiin vain maten kanssa. Matella on nimittäin vielä vähemmän ohjasajokokemusta kuin minulla. 

Tamman emäntä kehui minua nopeaksi oppimaan ja lopuksi me harjoiteltiin vielä vähän kaksistaan maten kanssa niin, että tamman emäntä antoi tarvittaessa ohjeita. Minä aloin olla jo oikein hyvä, mutta matte oli aika epävarma ja se meinasi sotkeutua niihin ajo-ohjiin. Minä jouduin sitten kertomaan sille, että miten tässä hommassa pitää olla ja matte skarppasikin vähän ja minä pääsin vielä esittelemään asettumista ja taipumista ravivolteilla. Aika hyvin melkein ensikertalaiselta, sanoisin. 

Oikein puhisin tyytyväisyyttä kun lopetettiin ja valjaat riisuttiin. Huomenna meillä on maten kanssa western-tunti ja minä joudun tietenkin taas opettamaan mattea. Kyllä tässä saa yksi hevonen aika monena olla.

Keski-ikä on syvältä

Ratsastajan keski-ikäistyminen tietää sitä, ettei enää selviä putoamisista samalla tavoin kuin ennen. Teini-ikäisenä ja vielä parikymppisenäkin saattoi pudota ratsailta useamman kerran päivässä - eräällä ikimuistoisella estetunnilla kuusi kertaa - eikä ollut mitään ongelmia kiivetä takaisin selkään ja jatkaa siitä, mihin jäi. Nykyään jo yksi tipahtaminen täräyttää kropan niin jumiin ja heikoksi, ettei takaisin satulaan ole päästä ilman jakkaraa. Seuraaviksi päiviksi voi odotella kokonaisvaltaista ruumiin jäykkyyttä ja suuria ratsautumisvaikeuksia.

Jäykkyys vaikuttaa suoraan hevoseen eikä kipeän tai jäykän ratsastajan juuri kannata vaatia kummempia hevoseltaan. Seuraus on nimittäin helposti se, että jumissa ihmisen lisäksi myös hevonen. Jäykkyyspäiviksi suosittelen samaa ohjelmaa kuin henkisen jumin päiviksi eli rentoa maastoilua. Ratsukko haahuilkoon ohjat pitkänä ja sekä ratsu että ratsastaja mahdollisimman rentona pitkin teitä, metsiä ja peltoja. Ravia ja laukkaa voi ottaa ratsastajan kunnon mukaan eli niin, ettei se jäykistä hevosta. Toisinaan reipas laukka jopa irrottaa jumeja ja saa aikaan letkeyttä niin ratsun kuin ratsastajankin liikkeeseen.

Aikuisen ratsastajan on syytä hoitaa kuntoaan muutenkin kuin hevosen selässä keikkumalla. Minä vannon pilateksen nimeen syvien lihasten ja kropan kokonaishallinnan parantamisessa. Aerobisen liikunnan hoidan lähinnä koiralenkeillä. Joskus on mielenkiintoista ottaa hevonen riimussa mukaan ja vaikka hölkätä yhdessä. Se tuo molemmille osapuolille vaihtelua ja tilaisuuden kehittää keskinäistä yhteisymmärrystään.

Silmänkääntövankilasta haastettiin ja täten kerron viisi asiaa, joita en ole koskaan.
1. En ole koskaan ratsastanut englantilaisella täysiverisellä. Olisi mielenkiintoista kokeilla vaikka eläkeläis-sellaisella laukkaradalla.
2. En ole käynyt laukkakisoissa. Suomessa kun on vain raveja.
3. En ole valjastanut hevosta yksin. Tarkoitan siis ajovarusteita. Ravivaljaat ovat vielä jokseenkin helpot, mutta hevosen työvaljastus lähentelee taidetta, enkä ole koskaan rohjennut alkaa itsenäisesti hommaan.
4. En ole ajanut ravihevosta oikealla raviradalla - enkä juuri muutenkaan.
5. En ole koskaan oppinut heittämään lassoa. Pitäisi jaksaa sinnikkäästi harjoitella.