Pihaton lokakuu

Olen tavattoman pitkästynyt. Minulla on pakkolomaa kun sain ensin pahan allergisen reaktion polttiaisista ja sen päälle vielä sieni-infektion. Alan olla jo ihan kunnossa, mutta minulla on karvattomia kohtia erityisesti satulan ja satulavyön paikoilla ja koska minun iho on herkkä, en voi käyttää satulaa vielä aikoihin. Olen ollut vähän ajohommissa ja käynyt metsäkävelyillä ja päässyt laitumellekin, mutta varsinainen säännöllinen liikunta puuttuu. Matte ei keksi minulle tarpeeksi virikkeellisiä ja liikunnallisia hommia maastakäsin eikä se kuulemma jaksa tallustella minun kanssa tuntikausia kun sillä on koiratkin lenkitettävänä. Niitä koiria matte taas ei halua tallille ottaa kun meillä on täällä kananpoikia, jotka koirat voisivat erehdyksessä vaikka syödä.

Minä muutin elokuussa uuteen pihattoon parin kunnan päähän edellisestä tallista. Täällä sain uusia kavereita ja voin pitää kenkiä. Minun liikkeet parani ja pystyin tekemään kunnon lenkkejä myös sorateillä heti kun sain kengät alle. Tällä hetkellä kengistä ei tosin ole vastaavaa hyötyä kun en pääse mihinkään tai joudu edes kantamaan ratsastajaa. Ei niin, että ne kengät minua haittaisivatkaan, päinvastoin. Talveksi saan hokkikengät kun rupean tekemään enemmän noita vetohommia ja silloin täytyy olla kunnolla pitoa.

Viihdyn kyllä hyvin täällä uudessa pihatossa. Minulla on hyvää seuraa, matte on täällä rennompi kuin edellisessä paikassa ja ruokaa saa melkein riittävän usein ja heinä on tosi hyvää. Kauraa en valitettavasti saa ollenkaan. Ei ruuassa ollut ennenkään moittimista, mutta täällä syödään luomuheinää ja se on maukkaampaa ja monipuolisempaa kuin ns. tavallinen hevosheinä. Ennen kuin jouduin lomalle, me käytiin täällä paljon maastoissa ja kerran mentiin ihan oikealle maastoesteradalle hyppäämään. Sen reissun varsinainen tarkoitus oli opetella menemään vauhdilla veteen. Ongelmaksi tuli se, että vauhdikkaan vedessä roiskuttelun jälkeen olisin halunnut piehtaroida, mutta minun ei annettu! Ehdin kerran jo mennä maahankin, mutta matte istui selässä kuin tatti ja kiljui uhkauksia niin, että minun oli pakko nousta ylös. Pääsin piehtaroimaan vasta kotona.

Olen ollut niin pitkästynyt, että olen erehdyksessä välillä hörissyt matelle kun se on tullut käymään. Yleensä minun tiedetään hörisevän vain puurovadilleni ja joskus laumakavereille. Uuden tallinpitäjän luo me hevoset mennään kaikki aina laukalla kun se viheltää meitä. Se johtuu aika paljon siitä, että siltä me saadaan ruokaa. On se kyllä muutenkin mukava ja aika rento tyyppi, joskus vaan vähän hermostunut, vaikka me vaan yritetään auttaa esim. pihaton siivouksessa.

Minä joudun käyttämään tyhmää ötökkäloimea kun polttiaisia on niin paljon.

Ruuna jumissa

Minun vanha tuttu osteopaatti kävi eilen ja hoiti minut kuntoon. Minulla on ollut hiukan fyysisiä jumeja nyt pihatossa. Onneksi ne ei niin haittaa kun olen henkisesti hyvinvoiva. Minulla kävi jo kerran minulle ennestään vieras osteopaatti, mutta se oli minusta epäilyttävä tyyppi. Tulin kyllä senkin hoidosta parempaan kuntoon, mutta sitten tammat ahdistelivat minua molemmilta puolilta ja kaaduin ja sain mustelmia ja jäykistyin uudelleen.

Matte arvelee, että jumeihin oli alunperin syynä se, että minulta otettiin kengät pois kesken liukkaan talvikauden. En muista kerroinko siitä, että kengät piti laittaa syksyllä kun kavioni alkoivat olla liian lyhyet. Minulla oli siis kengät koko syksyn ja hokkikengät talvella.

Alunperin minulle piti jättää hokkikengät etujalkoihin kun tulin pihattoon, mutta riisuin toisen etukengän - ja sen mukana aika ison palan kaviota - pari päivää ennen muuttoa. Loputkin kengät otettiin sitten pois. Minua on sittemmin vaivannut jalkojen lipsuminen niin, että jännityn ihan jäykäksi kun pelkään, että liukastun. Ja siltikin liukastelen, vaikka yritän kuinka panna vastaan.

Matte väittää, että minä lipsun siksi, että olen niin jäykkä ja yritän liikaa välttää liukastelua. Ihan älytön ajatus, varovaisuus on viisautta. Lopputulema on kuitenkin sellainen jäykkyys, joka on minulle harvinaista. Minun osteopaatti löysi eniten kireyttä minun huonon etujalan lavasta. Minun vasemman etusen kavio kasvaa helposti vähän miten sattuu ja jalka on ristikkäinen minun huonomman eli oikean takajalan kanssa. (Meillä hevosilla on ristikkäisten raajojen linjoissa helposti ongelmia kun joku jalka on aina muita huonompi ja se heijastuu ristkikkäisen ja usein tietysti myös vierekkäisen jalan tai ihan koko kropankin jumeina. Ihmisillä on myös puolieroja jos puhutaan kropan voimasta tai joustavuudesta. Matte on esim. aina ollut paljon jäykempi oikeasta kyljestään kuin vasemmasta ja sen on helpompi tehdä hevosten kanssa töitä vasemmassa kierroksessa. Matte käy mm. pilates-treeneissä, jotta se oppisi hallitsemaan kunnolla molempia puoliskojaan.)

Mihinkäs minä jäinkään... Oikeassa kankussa minulla on vanha lihasvamma, joka on tullut jo varsana. Sitä jalkaa pitäisi jumpata ja venyttää ja vahvistaa ja lihaksen arpea ja sen ympäristöä hieroa. Minulla on ollut ongelmia samassa kohtaa ennenkin, mutta nyt ollaan ensi kertaa siinä pisteessä, että olen ollut vähän kipeä ja nimenomaan sieltä vasemmasta lavasta, en oikeasta kankusta, vaikka niin helposti luulisi.

Nyt minut on käännelty rennoksi ja lihasjumit manipuloitu auki ja matte on saanut ohjeita, joilla minun oikea takajalka saadaan ottamaan vastuuta liikkeestä sen verran kuin sen kuuluu. Minä tykkään uusista tasapainoharjoitteistani kun ne on ihan helppoja; pitää vain nostaa nostaa toinen takajalka ilmaan ja kääntää kaulaa ja päätä kyljen kautta ilmassa olevan takajalan kinnertä kohti niin saa porkkanaa.



Kuvassa ollaan maten kanssa maastossa. Kuvakulma on hassu siksi kun 
matte kuvasi selästä.

Uudessa laumassa

Tulin vain pikaisesti kertomaan, että viihdyn uusvanhassa porukassani oikein hyvin. Muistinko jo kertoa, että minun entinen tyttöystäväkin on täällä? Täytyypä myöntää, että vanha suola janottaa kyllä.

Lauman nuoriso tahtoo leikeissä ja joskus muutenkin välillä vähän nyppiä loimeani. Ne eivät tahdo ymmärtää, mikä se sellainen oikein on; olen nimittäin koko porukan ainoa hevonen, joka pitää loimea koko ajan. Minä en yhtään tykkää loimista niin kuin varmaan onkin jo selväksi tullut. Matte on kumminkin vähän hädissään siitä, tarkenenko, kun olen tarhaillut loimitettuna koko talvikauden. Edellisissä paikoissa ei nimittäin ollut tarhoissa ollenkaan säänsuojaa, joten matte päätyi loimitukseen vähän pakon sanelemana. 

On kyllä sanottava, ettei ole ollut selkäjumejakaan koko kylmänä kautena. Meidän curlyjen karvapeite on todella paksu ja suojaava, MUTTA se on tarkoitettu luonnonolosuhteisiin. Karvanlaatu on meillä erilainen kuin tavishevosilla ja karva tahtoo kulua kovasti jos meitä ratsastetaan (tai ajetaan) säännöllisesti. Silloin kylmä voi päästä hiipimään kuluneen ja katkeilleen karvan kohdilta iholle ja lihasjumeja voi kyllä tulla. 

Kuvassa minä (siniharmaassa loimessa) tutkin uusia tiluksiani ja muu jengi ihmettelee minua.

Taas pihatossa

Minua on roudattu viime ajat ympäriinsä niin, että heikompaa hirvittäisi. Matte on etsinyt Täydellistä Tallia, jossa minä viihtyisin ja sillä itsellään olisi mukavat oltavat. Harmi vain, etteivät hevosten ja ihmisten mieltymykset ole ihan yksi yhteen. Me hevoset arvostamme liikkumatilaa, kavereita ja runsasta heinäruokintaa unohtamatta pehmeää ja lämmintä makuupaikkaa, jossa pötkötellä - mieluiten kavereiden kanssa. Kyllä mekin maneesista tykätään ja lämpimällä vedellä suihkuttelusta, mutta meille on kumminkin tärkeintä lajitoverien seura.

Ihmiset taas haluavat maneesin ja mielellään lämmitetyn sellaisen, paljon säilytystilaa ja siistit sosiaalitilat ja viivasuorat aidat ja kalliin näköisen ympäristön ja usein yksintarhauksen, ettei me hevoset vain mentäisi rikki leikkiessämme toistemme kanssa. Matte on onneksi siinä mielessä poikkeava, että se yrittää katsoa, missä minä viihdyn, eikä laita itseään ensisijalle kun minun elämästä tässä kumminkin on kyse.

Minä viihdyin kyllä ihan hyvin maneesitallissa, vaikka olinkin yöt karsinassa, kun minulla oli kuitenkin päivisin seuraa. Siinä vaiheessa kun minä leikin tuoksinassa kiskaisin bestikseltäni loimen silmille ja jätkä rysäytti sokkona aidasta läpi - tämän tapahtuman seurauksena oli sitten yksintarhaus - alkoi matte haeskella minulle uutta laumaa. Minun kynästään kätevä vuokraaja, jota opetan nyt ratsastamaan, laati ilmoituksen: "Seurankipeä ruuna etsii kavereita. Ethän pidä liian kalliita loimia, tai onhan omistajallasi iso rulla jesaria. Halukkuus heinien jakamiseen plussaa." Me saatiin tällä ilmoituksella parikin vastausta, mutta matte valitsi sen paikan, jossa oli pihattotallissa paljon minun vanhoja kavereita.

Nyt minä asun taas kerran totutteluyksiössä ja minulle tuodaan joka päivä kavereita käymään. Niiden kanssa me syödään ja leikitään ja ollaan vaan. Kaikki niistä eivät ole halukkaita heinien jakamiseen ja yksi jannu ei päästä minua ollenkaan samaan aikaan syömään. Onneksi matte laittoi silloin kaksi kasaa.

Tänään leikin minun vanhan aisaparin kanssa. Pojalla pyyhkii hyvin nykyään: se on koko pihattolauman komentaja. Ennen vanhaan me oltiin kumpikin johtajaruunan adjutantteja ja juostiin sen asioilla yhdessä. Minä aion nyt jatkaa samalla tavalla eli tulla koko porukan kimppajohtajaksi. Matte tosin epäilee, ettei minua ehkä huolita hommaan. Vähäuskoinen.                                                                                                           

 

                                          Tässä minä ilmoitan, että haluan jo isoon laumaan.