Taas pihatossa
Minua on roudattu viime ajat ympäriinsä niin, että heikompaa hirvittäisi. Matte on etsinyt Täydellistä Tallia, jossa minä viihtyisin ja sillä itsellään olisi mukavat oltavat. Harmi vain, etteivät hevosten ja ihmisten mieltymykset ole ihan yksi yhteen. Me hevoset arvostamme liikkumatilaa, kavereita ja runsasta heinäruokintaa unohtamatta pehmeää ja lämmintä makuupaikkaa, jossa pötkötellä - mieluiten kavereiden kanssa. Kyllä mekin maneesista tykätään ja lämpimällä vedellä suihkuttelusta, mutta meille on kumminkin tärkeintä lajitoverien seura.
Ihmiset taas haluavat maneesin ja mielellään lämmitetyn sellaisen, paljon säilytystilaa ja siistit sosiaalitilat ja viivasuorat aidat ja kalliin näköisen ympäristön ja usein yksintarhauksen, ettei me hevoset vain mentäisi rikki leikkiessämme toistemme kanssa. Matte on onneksi siinä mielessä poikkeava, että se yrittää katsoa, missä minä viihdyn, eikä laita itseään ensisijalle kun minun elämästä tässä kumminkin on kyse.
Minä viihdyin kyllä ihan hyvin maneesitallissa, vaikka olinkin yöt karsinassa, kun minulla oli kuitenkin päivisin seuraa. Siinä vaiheessa kun minä leikin tuoksinassa kiskaisin bestikseltäni loimen silmille ja jätkä rysäytti sokkona aidasta läpi - tämän tapahtuman seurauksena oli sitten yksintarhaus - alkoi matte haeskella minulle uutta laumaa. Minun kynästään kätevä vuokraaja, jota opetan nyt ratsastamaan, laati ilmoituksen: "Seurankipeä ruuna etsii kavereita. Ethän pidä liian kalliita loimia, tai onhan omistajallasi iso rulla jesaria. Halukkuus heinien jakamiseen plussaa." Me saatiin tällä ilmoituksella parikin vastausta, mutta matte valitsi sen paikan, jossa oli pihattotallissa paljon minun vanhoja kavereita.
Nyt minä asun taas kerran totutteluyksiössä ja minulle tuodaan joka päivä kavereita käymään. Niiden kanssa me syödään ja leikitään ja ollaan vaan. Kaikki niistä eivät ole halukkaita heinien jakamiseen ja yksi jannu ei päästä minua ollenkaan samaan aikaan syömään. Onneksi matte laittoi silloin kaksi kasaa.
Tänään leikin minun vanhan aisaparin kanssa. Pojalla pyyhkii hyvin nykyään: se on koko pihattolauman komentaja. Ennen vanhaan me oltiin kumpikin johtajaruunan adjutantteja ja juostiin sen asioilla yhdessä. Minä aion nyt jatkaa samalla tavalla eli tulla koko porukan kimppajohtajaksi. Matte tosin epäilee, ettei minua ehkä huolita hommaan. Vähäuskoinen.
Minua on roudattu viime ajat ympäriinsä niin, että heikompaa hirvittäisi. Matte on etsinyt Täydellistä Tallia, jossa minä viihtyisin ja sillä itsellään olisi mukavat oltavat. Harmi vain, etteivät hevosten ja ihmisten mieltymykset ole ihan yksi yhteen. Me hevoset arvostamme liikkumatilaa, kavereita ja runsasta heinäruokintaa unohtamatta pehmeää ja lämmintä makuupaikkaa, jossa pötkötellä - mieluiten kavereiden kanssa. Kyllä mekin maneesista tykätään ja lämpimällä vedellä suihkuttelusta, mutta meille on kumminkin tärkeintä lajitoverien seura.
Ihmiset taas haluavat maneesin ja mielellään lämmitetyn sellaisen, paljon säilytystilaa ja siistit sosiaalitilat ja viivasuorat aidat ja kalliin näköisen ympäristön ja usein yksintarhauksen, ettei me hevoset vain mentäisi rikki leikkiessämme toistemme kanssa. Matte on onneksi siinä mielessä poikkeava, että se yrittää katsoa, missä minä viihdyn, eikä laita itseään ensisijalle kun minun elämästä tässä kumminkin on kyse.
Minä viihdyin kyllä ihan hyvin maneesitallissa, vaikka olinkin yöt karsinassa, kun minulla oli kuitenkin päivisin seuraa. Siinä vaiheessa kun minä leikin tuoksinassa kiskaisin bestikseltäni loimen silmille ja jätkä rysäytti sokkona aidasta läpi - tämän tapahtuman seurauksena oli sitten yksintarhaus - alkoi matte haeskella minulle uutta laumaa. Minun kynästään kätevä vuokraaja, jota opetan nyt ratsastamaan, laati ilmoituksen: "Seurankipeä ruuna etsii kavereita. Ethän pidä liian kalliita loimia, tai onhan omistajallasi iso rulla jesaria. Halukkuus heinien jakamiseen plussaa." Me saatiin tällä ilmoituksella parikin vastausta, mutta matte valitsi sen paikan, jossa oli pihattotallissa paljon minun vanhoja kavereita.
Nyt minä asun taas kerran totutteluyksiössä ja minulle tuodaan joka päivä kavereita käymään. Niiden kanssa me syödään ja leikitään ja ollaan vaan. Kaikki niistä eivät ole halukkaita heinien jakamiseen ja yksi jannu ei päästä minua ollenkaan samaan aikaan syömään. Onneksi matte laittoi silloin kaksi kasaa.
Tänään leikin minun vanhan aisaparin kanssa. Pojalla pyyhkii hyvin nykyään: se on koko pihattolauman komentaja. Ennen vanhaan me oltiin kumpikin johtajaruunan adjutantteja ja juostiin sen asioilla yhdessä. Minä aion nyt jatkaa samalla tavalla eli tulla koko porukan kimppajohtajaksi. Matte tosin epäilee, ettei minua ehkä huolita hommaan. Vähäuskoinen.
1 kommentti:
Voi mikä ilme, mun sydän sulaa <3
Lähetä kommentti