lauantaina, huhtikuuta 26, 2014

Sivuliike

Mielen päällä on nyt niin paljon asiaa, että annan suosiolla olla. Poikkeuksellisesti en päästä ruunaakaan löpisemään vaan vastaan kymmeneen hevosblogeissa kiertäneeseen kysymykseen.

1. Miksi aloitit blogin pitämisen?

Halusin toisen blogin rinnalle pelkästään hevosjuttuihin ja maalaiselämään keskittyvän blogin samalla, kun muutin kaupungista maalle. Tuo rinnakkaisblogi, ainoastaan vanhojen blogistanialaisten muistama ja oman aikansa legenda, TiraMisu, on kuopattu aikapäiviä sitten.

2. Oletko kilpaillut / millä tasolla kilpailet?

En helvetissä. Enkä tule kilpailemaankaan. Ainoastaan oma ja hevosen kehitys kiinnostaa. Ruunalla olisi (ollut?) kapasiteettia kisoihin kuin kisoihin ja se on startannut pieniä koulu- ja esteluokkia, mutta eri kuskin kanssa.
Eipäs kun olen! Oman tallin estekisoissa ehkä viisi vuotta sitten.

3. Kuinka kauan olet ratsastanut?
Tänä keväänä tuli kuluneeksi 30 vuotta alkeiskurssista. Sitä ennen minua on nosteltu hevosten selkään aina kun mahdollista. Vastaus kysymykseen on ehkä koko ikäni. Sanotaan nyt, että 30 vuotta ohjatusti.
 
4. Koulu vai esteet?
Western. Ruunalla on erikseen oma koulutuuppari ja vielä este- ja kenttäratsastaja.

5. Valmennus vai kilpailut?

Valmennus.

6. Poni vai hevonen? Perustele.
Hevonen. Poni ovat kaikessa nokkeluudessaan liian rasittavia jokapäiväisiksi kavereiksi.

7. Onko sinulla ollut hoito-, vuokra- tai omaa hevosta?
Vuokrahevosia ja oma. Viimeksi mainitun tarinan voi lukea tästä blogista.

8. Oletko hypännyt maastoesteitä? Mikä niissä kiehtoo?
Toki. Ruuna hämmästyi aikoinaan toden teolla sitä, että kentällä/maneesissakin voi hypätä ratsastajan kanssa. Se oli tottunut käymään silloisen tallin pienellä maastoradalla ja hyppäämään maneesissa irtona. Maastoesteet ovat ulkona ja Ruuna tykkää maastoesteistä enemmän kuin rataesteistä.

9. Lempihevosrotusi?
Suomenhevonen. Sellainen piti ostaa, tuli curly. Olen suuri työhevosten ihailija, oli työ sitten tukin- tai karjanajoa. Suomenhevosen haluaisin vielä joskus. Ja toisen curlyn. Ja ehkä lusitanon tai PRE:n. Hevosella pitää olla korkea työmoraali ja helpot, hyvät ja mukavat askeleet mieluiten ihan luonnostaan. Minulla on ollut rakkaita hevosia useammasta rodusta (amerikkalainen lv, appaloosa, highland pony, sh, vuonohevonen, lusitano, risteytysponeja, arabi, erilaisia puokkeja) mutta lähtökohtaisesti etsisin itselleni uutta hevoskaveria suomenhevosista.

10. Korkein hyppäämäsi este?
En edes tiedä/muista. Joskus kaukaisessa nuoruudessani olen hypännyt metrin ratoja, joten oletettavaa on, että joku yksittäinen on joskus jollain tunnilla ollut korkeampikin. Ruuna toki hyppää joskus 60cm:n pystyn kuin se olisi 120cm:n okseri, mutta tällaisia ei kai lasketa.

tiistaina, huhtikuuta 15, 2014

Kevätpörriäinen

Matte on ollut jotenkin alakärsä ja eilen päätin järjestää sille huvitusta, jotta se piristyisi vähän. Ensin tulin ihan normaalisti pois tarhasta ja suuntasin kohti avattua heinäpaalia. Niin teen aina paitsi jos jossain näkyy vati. Jos on vati, menen ihan ensin katsomaan, onko siinä jotain hyvää syötävää. Nyt vatia ei ollut joten menin suoraan paalille. Matte teki minulle siinä syödessäni yleistarkastuksen, harjasi ja putsasi kaviot. Sitten se meni hakemaan riimua tallista. Minä tarkkailin koko ajan tilannetta sivusilmällä ja kun matte lähestyi riimun kanssa, ampaisin hurjaan pakoon!

Kiepuin ja pyörin maten ympärillä parin metrin päässä. Laukkasin, pukitin ja potkiskelin. Mattea nauratti ja silloin minä riehuin vielä pikkuisen enemmän. En antanut kiinni ollenkaan vaikka matte olisi jo halunnut lähteä töihin. Minä hyppäsin olkipaalien yli ja menin pellonreunaan, mutta pidin kyllä koko ajan silmällä, että tuleehan matte varmasti mukana. Sitten minä suurensin vähän ympyrää ja menin välillä melkein kymmenen metrin päähän matesta. Tein äkkikäännöksiä ja hyppypotkuja ja sitten menin piehtaroimaan. En antanut kiinni vielä piehtaroinnin jälkeenkään vaan yritin mennä syömään kun pellolla oli jo muutama vihreä korsi.

Tästä matte meinasi jo vähän hermostua eikä antanut minun syödä vaan minun piti joko juosta tai antaa kiinni. Minä juoksin näön vuoksi vielä pikkuisen, mutta aika pian metsässä rapsahti joku pelottava ja silloin menin maten kainaloon ja laitoin pään riimuun. Matelle tuli hyvä mieli taas kun osoitin luottamusta ja tulin sen turviin. Aika helppoja käsitellä nuo ihmiset, ne tulevat niin vähästä tyytyväiseksi. Me mentiin metsään kävelylle ja siellä minä sain etsiä vähän vihreitä korsia.



Tämä kuva otettiin maaliskuussa kun minulla oli vielä kunnollinen turkki. Olen kuopinut esiin maata ja tutkailen ruohonjuurien kasvua.