tiistaina, huhtikuuta 24, 2018

Ruuna keväässä

Kevättä pukkaa, sanoi ruuna kun karvaansa pudotti ja tallipitäjän pihanurmikolle karkasi. Normaaleja kevättoimiani siis. Kuuluu sen verran uutta, että muutin uusvanhaan kotiini ja täällä on ihanaa! On tuttuja tyyppejä muissa hevosissa ja henkilökunta on minun kaikkien aikojen suosikkini: en juuri ikinä laukkaa edes maten luokse, mutta täällä olen paikalla vilauksessa jos tallinpitäjä vähän vihjaa.

Ennätin tuossa välissä asua mm. Espoossa. Olin siis ehta kaupunkilainen. Mattea hämmästytti se, että siellä Espoossa oli paremmat maastot kuin esim. nuoruudessani Inkoossa koskaan. Minä en näistä sijainneista paljon ymmärrä, mutta oikein kivaa ja metsäistä Espoossa oli. Tarjoilussa ei ollut moittimista: oli heinäpaali tarhassa koko ajan! Ihanaa! Matte kyllä sanoi, että se ihanuus oli syynä muuttoon Espoosta pois. Uhkasin kuulemma syödä itseni jalattomaksi. Onneksi saan täällä kotona myös syödä välillä suoraan avatusta paalista: olen välillä ihan luvan kanssa pihassa vapaana ja pääsen testaamaan paalin laatua ja morjenstamaan nekin hevoset, joiden kanssa en aina tarhaa.

Matte on samanlainen kuin aina ennenkin: se huolestuu turhaan kaikesta, koittaa aina vaan opetella ratsastamaan ja hoitaa edelleen minun henkilökohtaiset tarpeeni. Pudotan talvikarvaa ja minua pitää nyt harjata paljon, kun irtoamassa oleva turkki kutittaa älyttömästi. Lisäksi on normaalit seurustelu- ja huoltotoimenpiteet. Uutena rutiinina on minun suun peseminen kun minulle tuli vähän hammasongelmia: ensin oli diasteemoja eli semmoisia hammasvälejä, joihin kertyi rehua. Minun suu kuulemma haisi ja eläinlääkäri kävi vähän päästä sorkkimassa ja minun suu huuhdeltiin ihan _joka_päivä letkulla tai ruiskulla! Diasteemat paranivat, mutta nyt minulla on reikä poskihampaassa. En ole ikinä saanut syödä muuta kuin heinää ja sokerittomia lisiksiä, ja hammaslääkärini epäili, että minulla olisi synnynnäistä alttiutta reikiin. Niin kuin minussa muka olisi vikoja!

Hevosten hammashuolto on viime vuosina kehittynyt tosi paljon ja eläinlääkärit osaavat jo etsiä kariesta. Näyttäkää minulle täysin tervehampainen tyyppi niin minä sanon, ettei sitä ole tutkittu tarpeeksi tarkkaan! Minun hammas ehkä paikataan ja minulla onkin nyt erikseen hammaslääkärirahasto. Mattea ahdistaa rahanmeno ja kaikki ei-välttämättömät hankinnat, niin kuin uusi koulusatula, on jäädytetty siihen saakka, kunnes minun hammashoitojen loppulasku selviää.

Matte ei edelleen yhtään suosittele hevosharrastusta eikä varsinkaan omaa hevosta kellekään. Minä olen kuulemma vienyt maten rahat, elämän ja terveyden jo kohta 13 vuotta. Jos kumminkin päädyt hevosen hankkimaan - ihmettelen kyllä, millainen outo ihminen edes haluaa olla ilman meikäläisiä! - niin tee tosi tarkka kustannuslaskelma ja lisää siihen sellaiset viisisataa kuussa. Meillä ei saa taloudellisista syistä olla puutteita terveydenhoidossa, sopivissa varusteissa eikä varsinkaan asuinoloissa. Hevoset kuuluvat laumaan ja isoihin tiloihin. Minä tiedän kerta olen hevonen.


Me oltiin metsälenkillä pari päivää sitten. Satoi vettä!
 

Ei kommentteja: